maanantai, 24 maaliskuun

Kokoomuksen kansanedustaja Terhi Koulumies kertoo sosiaalisessa mediassa, että hänellä on syöpä.

Koulumies on myös ehdokkaana kuntavaaleissa Helsingissä. Hän kertoo päivityksessään, että syöpä todettiin vasta ehdokkuuden jälkeen. Hän ei kuitenkaan luopunut ehdokkuudestaan.

Kyseessä on Koulumiehen mukaan polysytemia-niminen verisyöpä, johon ei ole parantavaa hoitoa. Hän kirjoittaa, että sairaus ei ole hänen kohdallaan välittömästi tappava, sillä hän saa verenohennushoitoa veritulppien ehkäisyyn. Koulumies kirjoittaa myös, että hänen fyysinen vointinsa on kuitenkin erinomainen.

– Tuntuisi kuitenkin väärältä pimittää tämä terveyttä koskeva tieto äänestäjiltä, joten kerron sen nyt. Muutenkin on alkanut tuntua, että keventäisi mieltä puhua asiasta avoimesti, Koulumies kirjoittaa.

Koulumies on ollut kansanedustajana vuodesta 2019 lähtien. Nyt hän kirjoituksessaan arvelee, ettei lähde enää seuraaviin eduskuntavaaleihin ehdolle.

Asiasta uutisoi ensin Iltalehti.

Jaa.
Exit mobile version