lauantai, 26 lokakuun

Kuopion Palloseuran nigerialaishyökkääjä vangittiin keskiviikkona syytä epäillä -perusteella.

Pohjois-Savon käräjäoikeus on määrännyt raiskauksesta epäillyn Kuopion Palloseuran pelaajan Paul Ogunkoyan vapautettavaksi. Asiasta kertoo Ylelle hänen asianajajansa Matti Reinikainen sähköpostitse perjantai-iltana.

Pohjois-Savon käräjäoikeus vangitsi pelaajan keskiviikkona syytä epäillä -perusteella.

Käräjäoikeuden päätöksessä vangitun vapaaksi päästämisestä sanotaan, että asiassa saadun lisäselvityksen perusteella asiassa ei ole enää pakkokeinolaissa säädettyjä vangitsemisen edellytyksiä. Tiedossa ei ole, mikä alkuperäisessä asiassa on muuttunut. Yle ei ole tavoittanut tutkinnanjohtajaa kommentoimaan asiaa.

Poliisin mukaan epäilty raiskaus on tapahtunut 13. lokakuuta. Epäillyn asianajaja kertoi Ylelle jo aiemmin, että Ogunkoya on kiistänyt syyllistyneensä rikokseen.

Yle julkaisee epäillyn nimen tässä vaiheessa muiden henkilöiden poissulkemiseksi. Lisäksi rikosepäily on vakava ja kyseessä on erittäin seuratun lajin mestarijoukkueen pelaaja.

KuPSin toimitusjohtaja Tomi Erola kertoi Ylelle tekstiviestillä aiemmin, ettei hän kommentoi tapahtunutta.

Jaa.
Exit mobile version