keskiviikko, 23 lokakuun

Kyseessä on virallinen asiakirja, mutta oikeana passina karhu ei voi sitä käyttää.

Karhuherra Paddingtonille annetaan Iso-Britannian passi. Asiasta kertoi tulevan Paddington seikkailee -elokuvan tuottaja Rob Silva brittiläislehti Radio Timesin haastattelussa.

Elokuvantekijät pyysivät passia Paddingtonille Britannian sisäministeriöltä, jotta sitä voitaisiin käyttää rekvisiittana elokuvassa.

Pyynnössä kysyttiin passista jäljennöstä, mutta sen sijaan heille annettiin virallinen versio.

Silvan mukaan Paddington on merkitty passiin virallisesti karhuksi.

– Ei ajattelisi, että sisäministeriöllä olisi huumorintajua, Silva toteaa.

Britannian sisäministeriö on kuitenkin kertonut BBC:lle, että vaikka kyseessä on virallinen asiakirja, se ei vastaa oikeaa passia.

Paddington matkustaa Peruun

Paddington on briteille rakas hahmo. Se on jopa nauttinut iltapäiväteet yhdessä edesmenneen kuningatar Elisabet II:n kanssa osana tämän platinajuhlia.

Brittien kansallisaarteeksikin kutsuttu karhu on brittiläisen Michael Bondin luoma hahmo. Paddingtonin tarina sai alkunsa, kun A Bear Called Paddington -kirja julkaistiin vuonna 1958.

Tarinan mukaan karhu saapui Lontooseen salamatkustajana veneellä Perusta, Etelä-Amerikasta.

Bond kirjoitti Paddingtonista yhteensä kolmisenkymmentä kirjaa, joista viimeinen ilmestyi postuumisti vuonna 2018. Karhun ulkomuoto ja kirjojen kuvitukset ovat Peggy Fortnumin käsialaa.

Kirjojen pohjalta on tehty sarjoja sekä elokuvia, joista uusimmassa Paddington matkaa Isosta-Britanniasta Peruun etsimään sukulaisiaan. Passille siis tulee tarvetta.

Paddington seikkailee -elokuvan ensi-ilta on Suomessa 24. tammikuuta 2025.

Juttua korjattu 23.10. klo 10:10: Toisin kuin jutussa luki aiemmin, Bond on kirjoittanut Paddingtonista kolmisenkymmentä teosta, joista viimeisin julkaistiin vuonna 2018.

Jaa.
Exit mobile version