torstai, 13 elokuun

Poronhoitoalueen ulkopuolella saa kaataa yhteensä 182 karhua. Karhun metsästys on ollut eteläisessä Suomessa tauolla vuodesta 2023.

Karhunmetsästys alkaa ensi viikon torstaina eteläisessä Suomessa lähes kolmen vuoden tauon jälkeen. Asia vahvistui, kun Itä-Suomen hallinto-oikeus hylkäsi poikkeusluvista tehdyssä valituksessa vaaditun täytäntöönpanokiellon.

Hallinto-oikeus otti karhumetsästykseen kantaa, sillä heinäkuussa myönnetyistä karhuluvista oli valitettu.

Luonnonsuojeluliitto Tapiola Karelia oli valittanut Lieksaan myönnetyistä 24 kaatoluvasta. Valituksessa vaadittiin lupien perumista tai ainakin kaadettujen karhujen ruhojen käyttökieltoa. Valituksessa vaadittiin myös täytäntöönpanokieltoa karhun ruhojen käytölle.

Hallinto-oikeuden mukaan täytäntöönpanokiellolle ei ole perusteita. Se antaa päätöksen asiasta aikaisintaan loppuvuodesta.

Karhunmetsästys alkaa 20. elokuuta ja jatkuu lokakuun loppuun.

Pohjois-Karjalassa saa kaataa 118 karhua

Suomen riistakeskus myönsi heinäkuussa poikkeusluvat yhteensä 182 karhun metsästykseen. Suurin osa luvista myönnettiin Pohjois-Karjalaan, jossa saa syksyllä kaataa 118 karhua.

Kaakkois-Suomessa saa kaataa 24 karhua. Etelä-Savossa saa kaataa 14, Kainuussa 9 ja Pohjois-Savossa 8 karhua. Keski-Suomessa saa metsästää 9 karhua.

Karhuja ei ole metsästetty Suomessa poronhoitoalueen ulkopuolella vuoden 2023 jälkeen, koska poikkeusluvista on valitettu joka vuosi ja oikeus on määrännyt luvat täytäntöönpanokieltoon.

Korkein hallinto-oikeus totesi kesäkuussa, että viime vuonna myönnetyt poikkeusluvat Joensuun ja Enon riistanhoitoalueilla olivat lain mukaisia.

Share.
Exit mobile version