Konservatiiviset populistit menestyvät, koska he lupaavat itsekunnioituksen palauttamista ja parempia aikoja, pohtii Enqvist
Kari Enqvistkirjailija, emeritusprofessori
Demokratian tulevaisuus on hämärän peitossa. Emme osaa arvata, mihin maailma on menossa. Jotakin olemme kuitenkin oppineet viimeisestä vuosikymmenestä.
Ensinnäkin: rationaalisen harkinnan sijasta ihmiset näyttävät perustavan mielipiteensä epämääräisiin tuntemuksiin. Usein he äänestävät vastoin omia taloudellisia etujaan.
Ja tämän he tekevät myös tietoisesti. Kyse ei ole pelkästä erehtymisestä.
Usein arvot naulataan kiinni yhden asian kautta, kuten vaikkapa maahanmuuton.
Arvot ajavat järjen edelle. Ne omaksutaan usein kuitenkin hetken mielijohteesta. Filosofian tai minkään muunkaan opin sijasta riittää surffailu internetissä.
Usein arvot naulataan kiinni yhden asian kautta, kuten vaikkapa maahanmuuton.
Käytännössä tämä on johtanut oikeistopopulismin voimakkaaseen nousuun sekä Euroopassa että Yhdysvalloissa.
Toiveikkaat liberaalit vannovat, että muutos tulee, kun ihmiset ymmärtävät, että he ovat äänestäneet väärin.
Näin he puuskahtavat: Perussuomalainen puolue hajoaa, kun tajutaan, ettei bensa halpenekaan. Britit katuvat, kun huomaavat, ettei Brexit kannattanutkaan. Jopa venäläiset katuvat, kun sota Ukrainassa käy kalliiksi. Tietysti myös Trumpin äänestäjät katuvat, kun heille selviää, ettei kaikkea luvattua saadakaan.
Nämä ovat olleet ja ovat edelleen täysin turhia toiveita.
Politiikka synnyttää vihan tunteita jo joka toisessa suomalaisessa.
Äänestyspäätöksiin vaikuttavien psykologisten tekijöiden määrä on luonnollisesti suuri. Päällimmäisenä tuntuu kuitenkin olevan viha, kuten Anu Kantola on todennut. Politiikka synnyttää vihan tunteita jo joka toisessa suomalaisessa.
Sama pätee Yhdysvalloissa. Siellä toiveikkaiksi ilmoittautuu vain 10 prosenttia.
Ehkä viha syntyy juuri toivottomuudesta: siitä, että kokee jäävänsä vaille arvostusta. Ja teollistuneessa maailmassa arvostus vaikuttaa tärkeämmältä kuin raha.
Ihmiset tuntevat olevansa ansassa ja haluavat lupauksen dramaattisesti erilaisesta tulevaisuudesta.
Guardianin kolumnisti Nesrine Malik osuu mielestäni oikeaan kirjoittaessaan, että ihmiset tuntevat olevansa ansassa ja haluavat lupauksen dramaattisesti erilaisesta tulevaisuudesta. Tai ainakin jostakin tulevaisuudesta. He haluavat tuntea olevansa osa jostakin suuremmasta ja vahvemmasta samalla kun maailma heidän ympärillään tuntuu murentuvan.
Siksi konservatiiviset populistit menestyvät. He lupaavat itsekunnioituksen palauttamista ja parempia aikoja. Psykologisen vaikutuksen kannalta on toissijaista, perustuvatko lupaukset realismiin.
Liberaalit lupaavat jatkuvaa kamppailua: kamppailua ilmastonmuutosta vastaan, taistelua vääryyksiä vastaan. Tulevaisuus nähdään negaatioiden lävitse: mitä ei saa tehdä, minkä puolueen kanssa yhteistyö on mahdotonta.
Liberaali sanoo: jos emme tee tätä ja tätä, meille käy köpelösti.
Mutta vaaleissa voittaa se, joka saa eniten ääniä. Ei se, joka on eniten oikeassa.
Mitä siis voimme sanoa tulevaisuudesta?
Fysiikan lain mukaan kappale pyrkii koko ajan jatkamaan liikettään. Jääkelin autoilijat tuntevat lain hyvin.
Vastaavasti voi kuvitella yhteiskunnallisen lain: trendit eivät pysähdy itsestään. Kun muutos viimein tulee, se ei ole vähittäinen vaan äkillinen.
Niinpä konservatiivisen oikeistopopulismin marssi tullee jatkumaan, sillä vastapuolella ei nyt ole aseita sitä vastaan.
Ukrainassa sota voi loppua, mutta rauhaa ei silti tule. Ja kaiken tämän keskellä ilmastonmuutoksen torjunta etenee ryömimisvaihteella.
Polarisaatio lisääntyy. Euroopassa se voi sekä rapauttaa demokratiaa että ruokkia väkivaltaisuuksia. Maltillinen oikeisto tuntuu olevan katoava luonnonvara. Kaduilla äärilaidat käyvät toistensa kimppuun, kuten äskettäin Italiassa ja Suomessakin itsenäisyyspäivisin.
Tuntuu ettemme enää ole kaukana 1960-luvun tilanteesta, jolloin nuorisoliikehdintä kypsyi Euroopassa uusfasismiksi ja Punaisten armeijakuntien kaltaiseksi terrorismiksi.
Mutta tietenkin tulevaisuuteen pystyy vaikuttamaan, jos vain osaa toimia oikein.
Vanhat totuudet ovat väistyneet ja uudet tuntuvat hämmentäviltä. Tympeintä olisi todeta, että liberaalin demokratian kannattajien on vain saatava viestinsä paremmin perille. Viesti on kyllä kuultu. Sitä pitää nyt muuttaa.
Amerikassa suurtappion kokeneet demokraatit ovat kiihkeästi etsimässä uutta strategiaa. Vastaava tehtävä odottaa myös Euroopassa. Kun talvi on tulossa, kesähaaveet eivät enää riitä.
Kari Enqvist
Kirjoittaja on kosmologian emeritusprofessori Helsingin yliopistossa ja kirjailija. Hän on kiinnostunut ihmisen paikasta maailmankaikkeudesta ja kaikesta siitä, mikä on liikuttavaa tai ihmeellistä.
