torstai, 24 lokakuun

Jaakko Mustakallio hakee vihreiden pormestariehdokkuutta ensi kevään kuntavaaleissa.

Tampereen kaupunginvaltuuston varapuheenjohtaja Jaakko Mustakallio (vihr.) hakee puolueensa pormestariehdokkuutta.

Vihreiden pormestariehdokas valitaan jäsenäänestyksellä marraskuussa.

– Haluan pormestariksi, koska Tampere on sydämeni kaupunki. Pitkä polkuni politiikassa ja työelämässä on tuonut paljon ideoita kaupungin kehittämiseen. Lähtisin toteuttamaan ne sisulla ja jämptisti tulevalla valtuustokaudella, Mustakallio sanoo tiedotteessa.

Mustakallio on toiminut Tampereen kaupunginvaltuutettuna vuodesta 2013 alkaen ja kaupunginhallituksessa vuodesta 2015 alkaen.

Viime vuonna Mustakallio valittiin Suomen Lähijunien varatoimitusjohtajaksi.

Mustakallion lisäksi vihreiden pormestariehdokkuutta tavoittelee ainakin vihreän aluevaltuustoryhmän puheenjohtaja Perttu Jussila.

Myös kansanedustaja Ilmari Nurminen (sd.) on kertonut pyrkivänsä Tampereen pormestariksi.

Jaa.
Exit mobile version