keskiviikko, 8 tammikuun

Palo ei levinnyt muihin rakennuksiin eikä henkilövahinkoja ole tiedossa.

Pyry Dementjeff,

Anu Pekonen

Tampereen Kaupinkadulla paloi koulurakennus. Palo on saatu sammutettua, Pirkanmaan pelastuslaitos tiedotti noin puoli seitsemältä illalla. Jälkiraivaustyöt kestävät vielä arviolta 1-2 tuntia.

Palopaikka on käytöstä poistettu Saukonpuiston koulu. Palopaikasta kertoi aiemmin Aamulehti.

Palo ei levinnyt muihin rakennuksiin eikä henkilövahinkoja ole tiedossa.

Hälytys tuli pelastuslaitokselle kello kolmen aikaan maanantai-iltapäivänä, kun ohikulkija oli havainnut rakennuksesta tulevan liekkejä sekä runsasta savua. Paikalle lähti yli 20 pelastuslaitoksen yksikköä.

Pelastuslaitos teki sammutushyökkäyksen rakennuksen palavaan sisätilaan ja sai paloa rajattua sisätiloissa. Palo oli jo levinnyt kattorakenteiden onteloihin sekä muihin katon rakenteisiin.

Alueelle annettiin aiemmin vaaratiedote. Vaara on ohi.

Palopaikan lähistöllä asuva Joona Tuisku kertoi Ylelle neljältä iltapäivällä, että savuntulo palopaikalla on vähentynyt. Aiemmin palopaikalla savusi runsaasti.

Jos oikeaan kohtaan katsoi, taivas oli täydessä savussa.

Paikalla ollut Ylen toimittaja Teemu Kammonen kertoi kello 16 jälkeen, että liekkejä ei enää näy, mutta savua tulee jonkin verran katolta. Paikalla oli jonkin verran ihmisiä katsomassa paloa.

Kaupunkilehti Tamperelaisen mukaan Saukonpuiston koulutalon toiminta päättyi vuonna 2020, ja oppilaat siirrettiin alueen muihin kouluihin. Tamperelainen kertoi tuolloin, että Saukonpuiston kiinteistö vaatii perusparannusta ja uudisrakentamista.

Korjattu 6.1.2025 kello 16.41: Korjattu leipätekstissä vuosiluku, milloin toiminta päättyi Saukonpuiston koulussa. Aiemmin kohdassa oli vuosi 2018.

Jaa.
Exit mobile version