Samaan aikaan jopa 4000 ihmistä on evakuoitu Venäjän hyökkäyksen tieltä Harkovassa Koillis-Ukrainassa.
Sari Taussi,
Yrjö Kokkonen
Venäismediat ovat kertoneet asuintalon osittaisesta romahduksesta Belgorodissa Venäjällä lähellä Ukrainan rajaa.
10-kerroksisen talon sisäänkäynti sekä yksi osasto on sortunut.
Venäjän puolustusministeriön mukaan raunioissa on Totška-U -ohjuksen osia.
Venäjä syyttää iskusta Ukrainaa. Venäläismedian mukaan ainakin seitsemän ihmistä on kuollut .
Belgorodin aluejohtaja Vjatšeslav Gladkov syyttää Ukrainaa iskusta. Ukraina ei ole kommentoinut tapahtumaa.
Ukraina on aiemmin tehnyt iskuja Venäjän voimalaitoksiin, ja myös Venäjän omia iskuja on vahingossa osunut omalle maaperälle.
Venäjä edennyt Harkovan alueella
Venäjän asevoimat on vallannut lisää Ukrainan rajaseutua Harkovan suunnalla koillisessa Ukrainassa ja miehittänyt neljä kylää, kertoo maan puolustusministeriö.
Sotaa seuraavalta Deepstatemap-sivustolta ilmenee, että Venäjä on edennyt useita kilometrejä.
Kiivaita taisteluita käydään nyt esimerkiksi Vovchanskin kaupungista, jossa ennen sotaa asui noin 18 000 ihmistä.
Ukrainan asevoimien komentaja Oleksandr Syrsky sanoo, että Ukraina on onnistunut pysäyttämään Venäjän yritykset tunkeutua puolustuksen läpi. Hän kuitenkin lisäsi, että tilanne Harkovan rintamalla on vaikeutunut huomattavasti.
Löydät Venäjän hyökkäyssodan seurannan täältä.
Lähteet: AP, Reuters, AFP