Työnhakupalvelun luvut kertovat, että kiinnostus kesätyöpaikkoihin on kasvanut aiemmasta, mutta samalla paikkoja on tarjolla entistä vähemmän.
Kesätyöpaikkoja on tarjolla vähän.
– Viime vuonnakin kesätöiden määrä laski selvästi edellisvuosiin verrattuna, ja nyt tilanne on valitettavasti vieläkin heikompi, kertoo Duunitorin viestintäjohtaja Aino Salonen.
Esimerkiksi Duunitorilla julkaistiin marraskuun 2024 ja maaliskuun 2025 välisenä aikana yhteensä 18 900 kesätyöilmoitusta, mikä on kolme prosenttia vähemmän kuin vastaavaan aikaan viime vuonna. Kahden vuoden takaiseen tilanteeseen nähden kesätöitä on jopa 33 prosenttia vähemmän, sillä tuolloin ilmoituksia julkaistiin 28 200 kappaletta.
Synkkä taloustilanne heijastuu kesätöihin
Työmarkkinoiden yleinen epävarmuus vaikuttaa kesätöihin. Ylipäätänsä koko vuoden 2025 aikana työpaikkailmoituksia on ollut noin 30 prosenttia vähemmän kuin viime vuonna samaan aikaan.
Vaikka kesätyöilmoitusten määrä on vähentynyt, hakijoita riittää. Salosen mukaan kesätyöpaikkailmoitusten lukukerrat ovat kasvaneet jopa 44 prosenttia viime vuoteen verrattuna.
Koska taloudella menee huonosti ja työttömiä on paljon, nuorten ohella kesän pätkätöistä kilpailee myös tavallista enemmän työttömiä. Siis kesätöitä hakee yhä useampi, joka ei enää ole nuori.
– Meillä näkyy esimerkiksi meidän kesätyökyselyssä niin, että siellä on selvästi vanhempia vastaajia mukana, Salonen sanoo.
Työttömänä myös kesän lyhyt määräaikaisuus kiinnostaa.
Kesätyökausi on kuitenkin edelleen käynnissä, ja työpaikkoja ilmoitetaan aktiivisesti läpi kevään ja jopa alkukesästä. Kesätyöpaikkoja kannattaa siis edelleen hakea.
Eniten kesätöitä on tarjolla ravintola- ja matkailualalla, myynnin ja kaupan alalla, teollisuudessa ja teknologiasektorilla, sosiaali- ja hoiva-alalla sekä rakentamisessa
Ensimmäiset paikat menivät, mutta vielä ehtii hakea
Vantaalla Fazerin tehtailla kesätyöhakemuksia on tullut valtavasti.
– Tänä vuonna hakijoita on ollut ennätysmäärä, jopa pari tuhatta, sanoo Fazer Leipomoiden henkilöstöjohtaja Anu Salomaa.
Fazerin Vantaan-tehtaalla kesätyöntekijät voivat työskennellä suklaanvalmistuksen, leivonnan, pakkauksen, varastologistiikan tai laadunvarmistuksen parissa. Myös kahviloihin palkataan kesätyöntekijöitä.
Paikkoja on Salomaan mukaan sekä kokemattomille nuorille että niille, joilla on jonkin alan koulutus.
– Monet työtehtävät voidaan opettaa paikan päällä. Perehdytys on meillä tärkeää turvallisuuden vuoksi, Salomaa kertoo.
Fazer palkkaa vuosittain joitakin satoja kesä- ja sesonkityöntekijöitä.
Fazerilla tehdään parhaillaan jo ensimmäisiä valintoja. Joitain paikkoja on vielä auki, mutta osa kausitöistä alkaa jo huhtikuussa.
– Kesätyöntekijöitä tarvitaan, jotta vakituinen henkilöstömme pääsee lomalle. Lisäksi meillä on sesonkeja, kuten joulu ja pääsiäinen, jolloin tarvitsemme ylimääräistä työvoimaa. Koemme myös tärkeäksi tarjota nuorille työmahdollisuuksia, Salomaa toteaa.
Nuorille Salomaa antaa nuorille vinkkejä kesätyönhakuun. Hakemuksesta olisi hyvä käydä ilmi, miksi juuri Fazer kiinnostaa työpaikkana. Kannattaa myös kertoa omista vahvuuksista ja mahdollisesta kokemuksesta.
– Jos työkokemusta ei ole, harrastusten kautta voi osoittaa aktiivisuuttaan.
Viimeisenä vinkkinä Salomaa muistuttaa:
– Vastaa puhelimeen, kun soitamme tarjotaksemme työpaikkaa – näin varmistat, ettei paikka jää siitä kiinni.