tiistai, 25 maaliskuun

Poliisi epäilee rikoksesta useita ihmisiä. Aiemmin tällä viikolla on vangittu jo kaksi muuta miestä.

Länsi-Uudenmaan käräjäoikeus on tänään perjantaina vanginnut jälleen uuden epäillyn Raaseporissa helmikuun lopulla tapahtuneesta henkirikoksesta.

44-vuotias mies vangittiin poissaolevana todennäköisin syin epäiltynä taposta.

Poliisi epäilee rikoksesta useita ihmisiä.

Aiemmin tällä viikolla on vangittu jo kaksi muuta miestä. Torstaina käräjäoikeus vangitsi 46-vuotias miehen. Tiistaina vangittiin 42-vuotias mies myös todennäköisin syin taposta epäiltynä.

Heidät kaikki on vangittu poissaolevana. Tämä tarkoittaa, että poliisilla ei ole hallussaan epäiltyjä.

– Miehet etsintäkuulutetaan ja tavattaessa otetaan kiinni, kertoi tutkinnanjohtaja Jan Aarnisalo keskusrikospoliisista Ylelle torstaina.

Kansainvälinen etsintäkuulutus mahdollinen

Aarnisalon mukaan etsintäkuulutus laaditaan yhteistyössä syyttäjän kanssa ja se todennäköisesti annetaan myös Europolin alueelle. Kuulutus on kuitenkin syyttäjän hoidettavana.

Europol eli Euroopan unionin lainvalvontayhteistyövirasto on Euroopan unionin lainvalvontaviranomainen, joka toimii EU:n jäsenvaltioiden poliisiorganisaatioiden yhteenliittymänä.

Poliisi tutkii, onko järjestäytyneellä rikollisuudella osuutta tapahtumiin.

Helmikuun lopulla tapahtuneen henkirikoksen uhrina kuoli viisikymppinen mies.

Toistaiseksi tapausta tutkitaan tappona, mutta rikosnimikkeet voivat muuttua tutkinnan edetessä.

Jaa.
Exit mobile version