perjantai, 20 joulukuun

Maiden suhteet ovat olleet kireät kesäkuusta 2020 lähtien, kun Galwanin laaksossa tapahtuneet nujakat johtivat kymmenien sotilaiden kuolemaan.

Kiina ja Intia ovat ottaneet askeleen parantaakseen suhteitaan maiden välejä hiertäneessä rajakiistassa. Maat sopivat kuuden kohdan yhteisymmärryksestä, kertoo South China Morning Post.

Kiinan ulkoministeri Wang Yi ja Intian kansallisen turvallisuuden neuvonantajan Ajit Doval neuvottelivat asiasta Pekingissä keskiviikkona.

Kiinan ulkoministeriön antaman lausunnon mukaan maat sopivat ”jatkavansa toimenpiteiden toteuttamista rauhan ja levollisuuden ylläpitämiseksi raja-alueilla sekä edistävänsä kahdenvälisten suhteiden terveellistä ja vakaata kehitystä”.

Intian ulkoministeriön lausunnon mukaan molemmat osapuolet korostivat tarvetta varmistaa rauhalliset olosuhteet maastossa.

– Vuoden 2020 tapahtumista saadut opit huomioiden keskusteltiin erilaisista toimenpiteistä rauhan ja levollisuuden ylläpitämiseksi rajalla sekä tehokkaan rajahallinnan edistämiseksi, lausunnossa sanottiin.

Viimeisten neljän vuoden aikana molemmat osapuolet ovat sijoittaneet kymmeniä tuhansia sotilaita ja sotilasvarusteita lähemmäksi kiistanalaista rajaa Ladakhissa, josta on tullut merkittävä jännitteiden keskipiste maiden huonosti määritellyllä rajalla.

Maiden suhteet ovat olleet kireät kesäkuusta 2020 lähtien, kun Galwanin laaksossa tapahtuneet nujakat johtivat kymmenien sotilaiden kuolemaan. Yhteenotossa ei ollut käytössä ampuma-aseita, vaan esimerkiksi kiviä ja nauloilla varustettuja keppejä.

Yhteenotto oli tappavin sitten Intian ja Kiinan välisen lyhyen sodan vuonna 1962, kertoo uutistoimisto Reuters. Intian ja Kiinan raja on kokonaisuudessaan noin 3 500 kilometriä pitkä.

Jaa.
Exit mobile version