Riistakeskus ihmettelee, miksi maatalousvahingot ja karhujen pihakäynnit eivät riitä poikkeusluvan perusteiksi.
Suomen Riistakeskus ihmettelee Itä-Suomen hallinto-oikeuden eilistä päätöstä kumota karhunmetsästykseen myönnetyt luvat. Hallinto-oikeuden mukaan Riistakeskuksella ei ollut viime vuonna riittäviä perusteita myöntää poikkeuslupia.
– Vaikka alueella olisi ollut maatalousvahinkoja, karhujen pihakäyntejä ja karkottamistilanteita, eivät ne hallinto-oikeuden mukaan riitä poikkeusluvan perusteiksi. Herää kysymys, mikä sitten riittää, sanoo julkisten hallintotehtävien päällikkö Sauli Härkönen Suomen riistakeskuksesta.
Riistakeskus myönsi viime vuoden heinäkuussa poikkeusluvan yhteensä 129 karhun metsästykseen Itä-Suomessa. Eniten lupia myönnettiin Pohjois-Karjalaan, kaikkiaan 107 karhulle. Kaakkois-Suomeen myönnettiin luvat 20 karhun kaatamiseen ja Pohjois-Savoon kaksi lupaa.
Poikkeusluvista valitti kolme Luonnonsuojeluliitto Tapiolan piirijärjestöä. Ne pyysivät hallinto-oikeutta myös asettamaan poikkeusluvat toimeenpanokieltoon.
Käytännössä karhujahti peruuntui viime syksyltä jo elokuussa Tuolloin hallinto-oikeus määräsi karhun metsästykseen myönnetyt poikkeusluvat toimeenpanokieltoon valitusten käsittelyn ajaksi.
Karhun metsästysaika alkaa Suomessa 20. elokuuta ja päättyy lokakuun lopussa.
Ministeriö: asia on yhteiskunnallisesti merkittävä
Karhua on metsästetty viimeksi Suomessa poronhoitoalueen ulkopuolella vuonna 2023. Hallinto-oikeus on kumonnut kahden viime vuoden poikkeusluvat. Suojeltujen suurpetojen metsästys edellyttää poikkeusta EU:n luontodirektiivistä.
Suomen riistakeskus harkitsee nyt, hakeeko se asiassa valituslupaa korkeimpaan hallinto-oikeuteen.
Maa- ja metsätalousministeriön kanta on, että valituslupaa kannattaisi hakea.
– Asia on yhteiskunnallisesti niin merkittävä, että siihen olisi syytä hakea korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisu, sanoo neuvotteleva virkamies Sami Niemi maa- ja metsätalousministeriöstä.
Ministeriön tavoitteena on vähentää metsästyksellä karhun aiheuttamia haittoja asukkaille ja lisätä karhun ihmisarkuutta.
Suomessa on Luonnonvarakeskuksen arvion mukaan noin 2 300 karhua. Luonnonvarakeskuksen mukaan karhujen määrä voi kaksinkertaistua poronhoitoalueen ulkopuolella vuoteen 2030 mennessä, jos kantaa ei harvenneta.
– On odotettavissa, että ihmisen ja karhun kohtaamiset lisääntyvät, jos kantaa ei harvenneta, sanoo riistakeskuksen Sauli Härkönen.



