Karvian ja Parkanon Haitinkankaalle on suunniteltu jopa 16 ison tuulivoimalan ja yli 350 hehtaarin aurinkovoimalan energiatuotantoaluetta.
Lupa- ja valvontavirasto (LVV) katsoo, että Karvian ja Parkanon rajalle suunniteltu Haitinkankaan tuuli- ja aurinkovoimala on ongelmallinen erityisesti rauhoitetun maakotkan kannalta. Alue on Satakunnan ja Pirkanmaan rajaseutua.
Virasto on antanut voimalahankkeesta niin sanotun perustellun päätelmän eli oman arvionsa sen ympäristövaikutuksista.
LVV korostaa erityisesti linnustoon kohdistuvien vaikutusten merkittävyyttä. Sen mielestä linnustovaikutuksia on aliarvioitu arviointiselostuksessa.
Hankkeella on yhteysviranomaisen näkemyksen mukaan erittäin suuria kielteisiä vaikutuksia maakotkaan, joka on luonnonsuojelulaissa rauhoitettu laji.
Ei siis ihme, että voimalasuunnitelmat puhuttavat Karviassa ja Parkanossa.
– Maakotka on saatu palautettua alueelle pitkäjänteisellä työllä, ja voimaloiden rakentaminen tekisi tämän tyhjäksi, pohtii Karvian ja Parkanon elinympäristön puolesta -yhdistyksen puheenjohtaja Kirsi Kaunisharju.
Voimaloilla korkeutta jopa 350 metriä
Pohjoisen Satakunnan energiainvestointeja tarkkaan seurannut Juha Suni muistuttaa myös siitä, että kyse on voimaloiden koon puolesta isosta hankkeesta. Kymmenen megawatin voimaloiden enimmäiskorkeus olisi jopa 350 metriä.
– Tällaisia voimaloita ei käytännössä ole vielä edes tarjolla. Kyse on enemmänkin ensi vuosikymmenen hankkeesta, Suni arvioi.
Haitinkankaan voimalahankkeen takana on Elements Suomi -yhtiö.
Laajimmassa vaihtoehdossa yhtiö haluaisi rakentaa Karvian ja Parkanon rajalla sijaitsevalle Haitinkankaalle 16 tuulivoimalaa ja yli 350 hehtaarin kokoisen aurinkovoimala-alueen. Suurin osa tuulivoimaloista sijaitsee Karvian puolella.
Välkettä ja melua?
LVV katsoo myös, että voimaloiden rakentamisella olisi vaikutuksia myös alueen ihmisten elinoloihin ja viihtyvyyteen. Alueella on vakituista ja vapaa-ajan asutusta.
Virasto nostaa esiin myös yhteisvaikutukset läheisen Kantin tuulipuiston kanssa.
– Kyllähän esimerkiksi välkevaikutukset ovat aikamoisia asukkaiden kannalta, ja todennäköisesti myös meluvaikutus, sanoo Karvian ja Parkanon elinympäristön puolesta -yhdistyksen puheenjohtaja Kirsi Kaunisharju.
Omat vaikutuksensa ympäristöön on myös noin 30 kilometrin sähkönsiirtoyhteydellä. Sille on kaksi vaihtoehtoista reittiä, joista toinen kulkee Parkanon Kuivasjärvelle ja toinen Kankaanpään Marjasuolle.

