Poliisin mukaan päihteiden käyttö on mahdollisesti vaikuttanut epäiltyyn tekoon.
Poliisi on kuulustellut sunnuntaiaamulla kansanedustaja Krista Kiurun (sd.) pahoinpitelystä epäillyn 34-vuotiaan miehen.
Poliisin tiedotteessa kerrotaan, että kuulustelussa epäilty on myöntänyt teon, mutta pitää tekoa vähäisenä.
– Hän pitää sitä lievempänä kuin poliisi sitä tutkii. Hän pitää tekoa huitaisutyyppisenä tilanteena. Hän ei koe että olisi vakavasti pahoinpidellyt ketään, tapauksen tutkinnanjohtaja Tommi Lehtonen kertoo Ylelle.
Lehtosen mukaan tämänhetkisten tietojen mukaan vaikuttaa siltä, että uhri valikoitui satunnaisesti. Yle kysyi tutkinnanjohtajalta, tunnistiko epäilty uhria kansanedustajaksi ja julkisuudesta tutuksi henkilöksi.
– Oman kertomuksensa mukaan hän ei ole tämmöistä tunnistusta tehnyt.
Toistaiseksi esitutkinnassa ei ole ilmennyt viitteitä poliittisesta motiivista. Epäilty on kertonut poliisille olleensa tilanteessa päihtynyt.
– Selkeää motiivia ei ole saatu. Ilmeisesti taustalla on päihteiden käyttöä ja saattaa olla että ne seikat ovat vaikuttaneet tekoon.
Poliisi pidätti epäillyn
Lehtonen kertoi eilen, että epäillyllä on aiempaa historiaa vastaavanlaisesta käytöksestä. Lehtonen kertoo, että epäillyn historiatiedoista ilmenee tekoja, jotka ovat kohdistuneet tuntemattomiin ihmisiin.
– Sellaista tietoa ei minulla ei ole, että olisi poliittisiin vaikuttajiin kohdistuneita asioita.
Poliisi kuuli asianomistajaa eli Krista Kiurua eilen lauantaina. Välikohtaus tapahtui julkisella paikalla Kaisaniemen puistossa Helsingissä perjantaina 13. joulukuuta, kun Kiuru oli hakemassa lastaan päiväkodista. Tapauksella on ainakin yksi todistaja.
Poliisi kuulee epäiltyä mahdollisesti vielä uudestaan. Poliisi ei toistaiseksi epäile häntä muista rikoksista kuin pahoinpitelystä. Epäilty on pidätetty sunnuntaina.
– En lähde avaamaan pidättämisen syitä. Hänet on pidätetty ainakin niin pitkään että saamme asiaa lisää selvitettyä, Lehtonen kertoo.
Juttua täydennetty kello 16:04: täydennetty tutkinnanjohtajan uusilla kommenteilla.