lauantai, 6 joulukuun

Loppilainen koiranomistaja Johanna Liukkonen kertoo, että kamppailu sudeksi epäillyn eläimen kanssa on mielessä mustana, pelottavana hetkenä.

Yle kertoi, että Liukkonen joutui Hilma-koiransa kanssa epäillyn suden hyökkäyksen kohteeksi metsässä lauantaina Lopen Hirvijärvellä. Koira oli harjoittelemassa jäniksen ajoa.

Tilanne tuli äkkiä. Epäilty susi oli yllättäen aivan Liukkosen edessä heti, kun hän oli saanut kaapattua syliinsä perheen beaglen.

– Jotenkin minun teki mieli peittää hirveästi kasvoja. Se eläin oli niin siinä kasvojen edessä. Huusin ihan hirveästi ja ajatus oli, että tässä ei käy hyvin. Mutta onneksi kävi.

Viime talvena tutkittujen DNA-näytteiden perusteella alueella liikkuvat eläimet ovat geeniperimältään puhtaita susia. Silti tämän kyseisen yksilön perimää on mahdotonta tietää tarkasti ilman tutkimuksia.

Videolla Johanna Liukkonen kertoo tapahtuneesta:

Liukkonen kertoo, että tilanteessa kävi mielessä kaikki mahdolliset ajatukset siitä, miten heidän nyt käy.

– Vaikea sanoa, että pelkäsinkö henkeni puolesta.

Koiranomistaja on päässyt purkamaan tilannetta hyvin esimerkiksi työterveydessä. Perheestä kukaan ei ole vielä käynyt yksikseen lenkillä.

– Koirien kanssa lähdetään porukalla kotoa. Vähän sitä katselee kyllä olkapään taakse.

Miksi poliisipartio ei heti ampunut epäiltyä sutta?

Poliisin toiminta petokonfliktin yhteydessä on tarkkaan säännelty. Määräykset noudattavat voimassaolevia lakeja, ja ne on kirjattu poliisin toimintaohjeisiin.

Koiranomistaja Johanna Liukkosen mukaan tilanteessa ollut epäilty susi oli yhä aivan lähistöllä, kun poliisipartio lauantaina saapui tilanteeseen.

Paikalle saapuneen poliisipartion tärkein tehtävä oli huolehtia ihmisten turvallisuudesta, kertoo komisario Rauno Piispa Hämeen poliisilaitokselta.

– Oli tapahtuma mikä tahansa, ensimmäisenä estetään lisävahinkojen syntyminen. Ihmishenki on prioriteetti yksi eläimiin verrattuna.

Kentällä toimiva poliisipartio ei voi siltä seisomalta lopettaa epäiltyä petoeläintä, vaikka se olisi näköpiirissä. Määräys on tultava päällystöön kuuluvalta poliisilta.

Piispa kertoo, että Lopen tapauksessa hätäpuhelusta ilmeni ihmisen olleen vaarassa. Silloin ei vielä tiedetty, että koira tai omistaja olisi loukkaantunut. Ilman loukkaantumisia petoeläimen välittömälle lopettamiselle ei ehkä olisi ollut perustetta.

Rauno Piispalle tilanteen koko vakavuus alkoi selvitä tarkemmin vasta maanantaina.

Lopettamismääräys kohdistettava tiettyyn eläimeen

Poliisi ei voi määrätä mitä vain petoa lopetettavaksi, vaan päätös on kohdistettava tiettyyn yksilöön. Lopen tapauksessa alueella liikkuu kolme sudeksi epäiltyä eläintä. Kaksi liikkuu parina, kolmas niiden läheisyydessä.

Tähän kolmanteen yksilöön poliisi on kohdistanut lopetusmääräyksen.

– Se on eräänlainen hang around -jäsen, joka liikkuu seuraillen kaksikkoa, komisario Rauno Piispa kuvailee.

Lopetustehtävään virka-avuksi hälytetyt metsästäjät ovat alkuviikon aikana haalineet kasaan koiria ja metsästäjiä. Virka-apua antavilla metsästäjillä on lupa lopettaa poliisin antamaan kuvaukseen sopiva eläin heti, kun se on mahdollista.

Susiliivit koiralla yllä

Hilma-beaglella oli kohtaamisessa epäillyn suden kanssa yllään metsästyskoirille suunniteltu susiliivi.

Johanna Liukkonen epäilee, että jos eläin olisi iskenyt samalla puruvoimalla pienempää koiraa selkään, olisi koiran selkäranka silti katkennut.

– Isommille koirille susiliivi on todella hyvä keksintö, mutta en usko, että siitä on kauheasti apua pienelle koiralle. Se massa on niin voimakas, mikä sieltä tulee päälle.

Perheen koirien kanssa ei metsästetä usein. Yleensä niiden kanssa harjoitellaan ajokokeisiin ja kisoihin. Perhe pyrkii varmistamaan koirien turvallisuuden ennen niiden päästämistä irti metsään.

Maaston tarkkailun lisäksi heillä on alueella runsaasti riistakameroita, joilla seurataan eläinten liikkeitä.

Koirilla on metsässä aina GPS-panta, jonka sovelluksesta omistaja saa koirasta päivityksen parin sekunnin välein.

– Sitten kun lumi tulee, niin nähdään, jos on isoja tassujälkiä jossain. Silloin ei päästetä koiraa. Tällaisen sulan maan aikaan se on aika mahdotonta.

Tapaus opetti Liukkosen entistä varovaisemmaksi. Nyt koirat käyvät kytkettyinä lenkeillä ja ajoharjoittelu pyritään tekemään kauempana kotoa.

Share.
Exit mobile version