sunnuntai, 12 toukokuun

Käräjäoikeuden tuomiosta käy ilmi Koiviston Auto Jyväskylä Oy:n toimitusjohtajan toistuva asiaton käytös naispuolisia työntekijöitä kohtaan.

Keski-Suomen käräjäoikeuden perjantaina antamasta tuomiosta käy ilmi, että Koiviston Auto Jyväskylä Oy eli entinen Jyväskylän Liikenne purki perusteettomasti työntekijänsä työsopimuksen sekä syrji häntä sukupuolen ja terveydentilan perusteella.

Yhtiö tuomittiin maksamaan perusteettomasta työsuhteen päättämisestä entiselle työntekijälle lähes 19 000 euroa viivästyskorkoineen. Lisäksi yhtiö velvoitettiin maksamaan tasa-arvolain mukaisena hyvityksenä 5000 euroa, yhdenvertaisuuslain mukaisena hyvityksenä toiset 5000 euroa ja oikeudenkäyntikuluja miltei 13 000 euroa.

Käräjäoikeus katsoi todistajien kertomuksen valossa, että yhtiössä on tapahtunut sukupuolen ja terveydentilan perusteella syrjintää. Yhtenä tekijänä on ollut toimitusjohtaja Harri Saarenpään käytös.

Todistajat kertoivat oikeudelle Saarenpään muun muuassa huutaneen eräälle naistyöntekijälle niin, että tämä oli irtisanoutunut. Toinen naispuolinen työntekijä oli tullut itkien toimitusjohtajan puhuttelusta tämän ”höykytettyä” naista.

Saarenpää on myös todistajien mukaan kysellyt työhaastatteluissa naispuolisen hakijan aikeita lastenhankinnasta sekä kommentoinut raskauden takia sairaana olleelle naispuoliselle työntekijälle, että ”ajattelit sitten odottaa raskauden kanssa niin kauan, että sinut vakinaistetaan.”

Ei sairauslomia

Todistajat ovat kertoneet myös Saarenpään kytänneen sairauslomia ja päättäneen ilmeisesti irtisanomisia näiden perusteella. Yksi naispuolinen työntekijä kertoi tuomiolauselmassa, ettei ole uskaltanut jäädä työterveyden suosittelemalle sairauslomalle pelon vuoksi.

Todistajien kertomusten mukaan Saarenpäällä on ollut linja, jonka mukaan työntekijöiden pitää olla työkykyisiä eivätkä he saa jäädä sairaslomille. Kertomusten mukaan harjoitteluaikana sairastaneita ei ole palkattu vakituisiin työsuhteisiin.

Työnantajan mukaan irtisanotut oli valittu pisteytysjärjestelmällä, mutta konsernista oli vastattu todistajalle, että pisteytysjärjestelmää ei ole käytössä.

Yhtiön kuljettajista 10 prosenttia on naisia, mutta irtisanotuista naisia on ollut 60 prosenttia ja pitkällä sairaslomalla olleita 40 prosenttia.

Yle tavoitteli tuloksetta Saarenpäätä.

Koiviston Auton konsernijohtaja Henrik Mikkola kertoi Ylelle, että yhtiö ottaa tuomion erittäin vakavasti, mutta kertoo tuomion tulleen konsernille yllätyksenä. Mikkola ei kommentoinut tuomiota enempää, sillä ei ollut vielä perehtynyt tuomiolauselmaan.

Koiviston Auto julkaisi perjantai-iltana tiedotteen, jossa konserni korosti ettei hyväksy epätasa-arvoista kohtelua eikä epäasiallista käytöstä ja että kaikki epäilyt käsitellään.

Konserni kuitenkin tiedotti samalla, että aikoo valittaa tänään annetusta käräjäoikeuden päätöksestä hovioikeuteen. Konsernin mukaan käräjäoikeuden käsittelemä irtisanominen sekä samaan aikaan tehdyt neljä muuta irtisanomista on tehty taloudellisista ja tuotannollisista syistä lain vaatimalla tavalla.

Käräjäoikeuden päätös ei ole vielä lainvoimainen.

Juttua päivitetty 26.4.2024 klo 18:37. Lisätty jutun loppuun kappaleet konsernin tiedotteesta.

Jaa.
Exit mobile version