Olympiakomitea on historiansa kovimmassa pyörityksessä, eikä sille tähän hätään loppua ole näkyvissä. Kaikkeen on tietysti syynsä, kirjoittaa Yle Urheilun Pekka Holopainen.
Pekka Holopainenurheilutoimittaja
Koska menestyminen huippu-urheilussa yhä enemmän perustuu datan hankkimiseen, analysointiin ja hyödyntämiseen, Suomen olympiakomiteankin nykytilaa lienee syytä avata datateitse.
Pariisin olympiakisoista naarattiin historiallinen nollan mitalin tulos, jonka nykymenolla tiedettiin olevan tulossa ennemmin tai myöhemmin. Osa, tosin hyvin pieni osa, kisaurheilijoista arvosteli raskaasti komitean työntekijöiden operatiivista toimintaa kisojen aikana.
Kisojen jälkeen häpeäpaaluun sidottiin huippu-urheiluyksikön johtaja ja varajohtaja. Matti Heikkisen ja Leena Paavolaisen urat yksikössä päättyivät.
Siinä missä Olympiakomitean puheenjohtajuus neljä vuotta sitten kiinnosti puoltakymmentä erittäin varteenotettavaa ja nimekästä ehdokasta, nyt ehdokkaita on runsas kuukausi ennen vaalia ilmoittautunut nimellään yksi.
Mainehaitta pelottaa, ja pelastuslautan epätoivoinen äyskäröinti syysmyrskyssä ei näemmä kiinnosta.
Tiistaina Olympiakomitea ilmoitti mittavista yt-neuvotteluista, joissa saattaa päättyä noin kymmenen työntekijän pesti komiteassa. Keskiviikkona lähdöstään ilmoitti komitean kaupallinen johtaja.
Välit komitean toiminnan noin 70-prosenttisesti rahoittavan opetus- ja kulttuuriministeriön liikunta-alan virkamiehiin ovat niin sanotun julkisen salaisuuden mukaan aivan karrella. Olympiakomitealle kirjaimellisesti elintärkeän julkisen rahoituksen taso putoaa lähivuosina merkittävästi.
Olympiakomitea ilmoitti tiistaina muuttavansa Olympiastadionille ja toivoi koko suomalaista urheiluperhettä mukaansa. Asia ei monissa lajijärjestöissä ole todellakaan mikään läpihuutojuttu.
Olympiakomitean kujanjuoksu on kuin urheilun reality show, Suomessa tuikiharvinainen taiteenlaji.
Jatkuvasti yt-menettelyjä
Vuodesta 2017 lähtien menossa ovat nyt neljännet yt-neuvottelut. Strategia on uusittu kolmesti, ja suunnilleen jokainen johtaja on mennyt vaihtoon olympiasymboliikkaan sopivasti noin neljän vuoden välein.
Tämä on se jättimäinen organisaatio, jonka liikunnanedistämissektorin piti tehdä Suomesta äärimmäisen liikkuva kansakunta ja huippu-urheiluosaajien taas väkimäärään nähden erittäin menestyvä huippu-urheilumaa.
Tässä sitä kuitenkin ollaan.
Samaan aikaan huippu-urheilunsa muusta hikoilua aiheuttavasta toiminnasta kahdella palo-ovella suojanneet verrokkimaat ovat karanneet kauas horisonttiin, mitä kansainväliseen menestykseen tulee.
Löytyy eron repeämiseen toki muitakin syitä, mutta korrelaatio puhuu aidosti autonomisen huippu-urheilun puolesta. Ylätason tulee hakea olemassaolonsa oikeutus ruohonjuuritasolta, joka omistaa toiminnan. Suomessa monen kokemus seura- tai liittotasolla on toinen.
Viisastenkiven hiojat
Viisastenkiveä on nyt hionut kuuden nimekkään urheiluvaikuttajan eli dosentti Kati Lehtosen, professori Karl-Erik Michelsenin, työelämäprofessori Sami Itanin, valmentaja Anu Niemisen, valmentaja Valentin Konosen ja ex-urheilujohtaja Jarmo Mäkelän – sekstetti, joka on opetus- ja kulttuuriministeriössäkin jo päässyt porstuaa pidemmälle esittelemään ajatuksiaan.
Aika näyttää, saavatko ajatukset lihaa luiden ympärille.
Suomalaisen urheilujärjestelmän uudistumiskyvyn ja muutosvalmiuden tuntevat eivät aivan vielä ole alkaneet pidättää henkeään.
Samassa kaavussa
Radikaalein ehdotus on huippu-urheiluyksikön korvaaminen ministeriön alaisuuteen tulevalla asiantuntijaryhmällä, johon haetaan kaikin puolin ryvettymättömiä urheiluihmisiä, mitä tulee omien suosimiseen, urheilupoliittiseen menneisyyteen, rahojen ja vallan kähmintään ja niin edelleen. Taskulamppu ei tässä rekrytoinnissa riitä ainoaksi apuvälineeksi.
Uusi ryhmä olisi pieni ja kustannustehokas, eikä tässäkään pyörää tarvitse keksiä uudestaan.
Uintivalmentaja emeritus Esa Sievinen muisteli taannoin, miten hän lobbasi Olympiakomiteasta pojalleen harjoittelurahaa. Olympiakomitean valmennusjohtaja Heikki Kantola ilmestyi silloin tällöin Nummelan uimahalliin ja kellotti nuoren Jani Sievisen kovat harjoitussarjat. Sen jälkeen meni peukalo ylös tai alas, yleensä ylös.
Heikki Kantola oli se huippu-urheiluyksikkö ja puolueeton arvioija samassa kaavussa.
