Tuomionluvun on määrä tapahtua New Yorkissa paikallista aikaa perjantaina 10. tammikuuta.
Yhdysvaltain korkein oikeus on torjunut Yhdysvaltain tulevan presidentin Donald Trumpin pyynnön lykätä tuomionlukua niin sanotussa hyssyttelyrahajutussa.
Korkein oikeus hylkäsi Trumpin viime hetken pyynnön äänin 5-4.
Tapausta käsittelevä tuomari Juan Merchan ja New Yorkin valitustuomioistuimet olivat jo aiemmin hylänneet Trumpin lykkäysanomukset.
Tuomionluvun on täten määrä tapahtua aikataulun mukaisesti osavaltion oikeustalolla Manhattanilla New Yorkissa 10. tammikuuta.
Trumpin on oltava läsnä tuomionluvussa joko henkilökohtaisesti tai etäyhteyden välityksellä.
Trumpin todettiin viime keväänä syyllistyneen ennen vuoden 2016 presidentinvaaleja kirjanpidon väärentämiseen. Tällä Trump oli peitellyt sitä, että oli maksanut niin sanottua hyssyttelyrahaa aikuisviihdenäyttelijä Stormy Danielsille eli Stephanie Cliffordille näiden väitetystä suhteesta. Trumpin todettiin syylliseksi yhteensä 34 syytekohdassa.
Tuomari Merchan ilmaisi viime perjantaina kirjallisessa päätöksessään, että Trump ei saa vankilatuomiota. Hän sanoi, että toteuttamiskelpoisin vaihtoehto on soveltaa harvakseltaan hyödynnettyä tuomiomuotoa, jolla Trump välttäisi sekä ehdottoman että ehdollisen vankeusrangaistuksen. Täten Trumpia ei myöskään tuomittaisi sakkorangaistukseen.
Trumpin tuomio pysyy voimassa, vaikka hän jäisikin ilman erillistä rangaistusta. Tästä syystä Trumpista tulee todennäköisesti tässä kuussa ensimmäinen vakavista rikoksista tuomittu, joka nousee Yhdysvaltain presidentiksi.
Lähteet: Reuters, AFP, STT