Tartuntataudit viihtyvät kaupungeissa. Epidemiat ovat tyypillisesti lähtöisin niistä. Siihen ei silti vain alistuttu, kun kolera ja lavantauti alkoivat aiheuttaa Suomessa epidemioita 1800-luvulla, eikä sittenkään, kun tuberkuloosi levisi lentävänä keuhkotautina.
Niistä kaupunkisuunnitteluun saatu oppi jäi kuitenkin vuosikymmeniksi unohduksiin, kun taudit oli saatu kuriin. Tutkijoiden varoituksista huolimatta koronapandemia oli yllätys, myös kaupunkien laajentamisesta ja tiivistämisestä päättäville poliitikoille.
Oulun yliopiston yhdyskuntasuunnittelun professori Helka-Liisa Hentilä ei ole varma, riittikö koronakaan pysyväksi muistutukseksi terveyskysymysten huomioimisesta kaupunkisuunnittelussa.
Likaisen veden levittämät lavantauti ja kolera saivat kaupungit kehittämään vesi- ja viemärihuoltoa. Pisaratartuntana leviävä tuberkuloosi herätti painottamaan hygienian merkitystä niin asuntojen kuin asuinalueiden rakentamisessa. Mitä opittiin COVID-19:stä?
– Ainakin havaittiin, ettei kaupunkisuunnittelussa ollut tähän varauduttu. Toisen maailmansodan jälkeen tartuntatautiuhat jäivät sangen taustalle ainakin länsimaisissa yhteiskunnissa ja Suomessa. Sitä näkökulmaa, että meillä voisi olla pandemioita nykyaikana, ei ollut muistettu sitten tuberkuloosin, Hentilä vastaa.
Helka-Liisa Hentilä johtaa monitieteistä Recipe-projektia, jossa tutkitaan, miten kaupunkien vastustuskykyä voitaisiin lisätä eli miten epidemioihin ja pandemioihin voitaisiin varautua ja niiden seurauksia lieventää kaupunkisuunnittelun keinoilla.
– Koronapandemia herätti ajattelemaan, että voisiko nyt olla tarvetta ottaa näitä asioita huomioon, koska tämän päivän ratkaisut näkyvät useita vuosikymmeniä tulevaisuudessa.
Hentilä kuitenkin epäilee, mahtoiko yksi pandemia sittenkään riittää soittamaan hälytyskelloja kyllin lujaa.
– Vaikka sillä oli monia isoja talous- ja terveysvaikutuksia, niin minusta tuntuu, että aika pian ne on pyritty unohtamaan.
Recipe-konsortiohanke hyödyntää kaupunkisuunnittelun tutkimuksen lisäksi ympäristötutkimuksen, ympäristöterveyden, liikuntalääketieteen, terveyshistorian, informaatiotutkimuksen ja kansanterveyden tutkimusta.
– Meillä on monia tietoaineistoja, kuten terveysrekistereitä ja paikkatietoa eli ympäristöön sidottua tietoa. Viemällä laajoja aineistoja päällekkäin ja yhteen pystymme saamaan ulos tietoa siitä, miten ympäristön piirteet vaikuttavat terveyteen, miten tautitekijät mahdollisesti leviävät tai eivät leviä, kertoo Helka-Liisa Hentilä.
Analyyseissä yhdistetään ihmisten asumishistorioita ja elämän mittaisia terveystietoja kymmenen eri tartuntataudin dataan Suomen yhdeksästä suurimmasta kaupungista sekä Rovaniemeltä. Se on otettu mukaan pohjoisten erityispiirteidensä vuoksi.
Influenssavirusten lisäksi tilastoja on muun muassa RS-viruksesta ja tietenkin siitä koronasta.
Vertailuissa on mukana tietoa myös säästä, ilmanlaadusta, vihreydestä, diversiteetistä ja ihmisten liikkuvuudesta.
Yksi Recipen näkökulmista on elinympäristön vaikutus kaupunkilaisten fyysiseen aktiivisuuteen ja heidän kykyynsä vastustaa tauteja.
– Sehän tulee nimenomaan sitä kautta, että ihminen on hyvässä kunnossa, ja siihen taas vaikuttaa suuresti se, kuinka paljon hän liikkuu, sanoo Helka-Liisa Hentilä.
Liikkuminen puolestaan vaatii paikkoja, joissa on mahdollista olla aktiivinen – kaupunkien viheralueita, kävelypolkuja, pyöräilyteitä.
Viherympäristön tärkeydestä Recipessä on jo saatu kiinnostavia alustavia tuloksia, kertoo Hentilä. Niiden mukaan liikkumiseen ei kannusta vain se, että asuinalueella on lähiluontoa, vaan myös sen monimuotoisuus.
Väistämättä esiin nousee kysymys kaupunkien tiivistämisestä. Täydennysrakentamisen kaavoittaminen lähiluontokohteiden päälle on johtanut toistuvasti konflikteihin päättäjien ja asukasaktivistien välillä.etenkin Helsingissä.
– Liiallisen tiiveyden välttäminen oli kaupunkisuunnittelussa agendalla 1970-luvulle saakka. Sitten se painui unholaan, ja alettiin ajatella, että hyvä kaupunki syntyy tiivistämällä, kertoo Hentilä.
Helsingissä kasvupaine on ihan erilainen kuin monessa muussa kaupungissa, koska niemelle rakennetulle pääkaupungille ei löydy yhtä helposti laajentumisalueita kuten esimerkiksi Oululle, Hentilä sanoo.
– Mutta kyllähän siinä on kyse myös valitusta kaupunkipolitiikasta. Siitä, onko jatkuva kasvu parempi kuin ehkä jotkin laadullisemmat tekijät.
Silloin joudutaan punnitsemaan erilaisten arvojen välillä, hän sanoo.
– Varmasti tiiveydelläkin on paikkansa, mutta kyllä minä uskon monipuolisuuteen myös kaupunkiympäristössä. Historiallinen kerroksellisuus on totta kai tärkeää mutta myös ympäristön moninaisuus. Että ei ole yhtä samaa kaikille kaikkialla.
Elinympäristöresurssien suuri merkitys huomattiin koronapandemian aikana, Hentilä muistuttaa.
– Se, oliko käytössä oma piha tai ylipäätään mitään omaa ulkotilaa, kuten vaikka parveketta tai edes ranskalaista parveketta, tai pystyitkö menemään johonkin lähipuistoon vai et.
Akuutissa tilanteessa myös lähipalveluiden merkitys tulikin yhtäkkiä paljon aiempaa tärkeämmäksi. Se on havaittu myös kansainvälisesti, Hentilä sanoo.
– Jos on tarjolla lähipalveluita, ei tarvinnut matkustaa kaupungin laidalta toiselle. Pandemian aikana pystyttiin siten suojautumaan vähän paremmin.
Koronan oppeja on myös muistutus siitä, että vihreällä ympäristöllä on myönteisiä mielenterveysvaikutuksia, Hentilä lisää.
Tutkimuksista tiedetään muun muassa, että vaikeat depressio-oireet ovat yleisempiä tiheästi asutetuilla aluilla kuin maaseutumaisemmin elävillä.
Suomalaisissa kaupungeissa Helka-Liisa Hentilä näkee terveysturvallisuuden näkökulmasta sekä hyvää että huonoa.
– Meillä on vielä luontoympäristöä ja mahdollisuus lähivirkistysalueisiin. Mutta valitettavasti on nähtävissä myös sellaisia trendejä, että tiiviin rakentamisen takia ei enää ole vaikkapa sellaisia piha-alueita, jotka mahdollistavat luontokosketuksen siinä määrin kuin ennen.
Myös asuntosuunnittelun puolella on loitonnuttu vanhasta ideaalista, Hentilä sanoo.
– ”Valoa, ilmaa, vihreyttä”. Sen mukaisesti meidän kaupunkejamme on aika pitkään rakennettu.
Kyse ei myöskään ole pelkästään pihasta, lähipuistosta ja lenkkipolusta juuri nyt, vaan kuva on paljon suurempi ja aikaperspektiivi pidempi.
– Jatkossa on yhä tärkeämpää, että kaupunkien suunnittelussa otetaan huomioon planetaarinen näkökulma eli ei pelkästään ihmisten hyvinvoinnin ylläpito vaan se, miten ihmisen ja luonnon järjestelmät pysyvät keskenään tasapainossa, Hentilä sanoo.
Parhaimmillaan kestävä kaupungistuminen tarkoittaa luontokadon pysäyttämistä ja biodiversiteetin vaalimista myös kaupunkiluonnossa sen pienimpiä eliöitä myöten.
– Meillä on tässä hankekonsortiossa mukana myös Luonnonvarakeskuksen tutkijoita. He ovat katsoneet, millaisia mikrobeja kaupunkien viheralueiden maaperässä on. Sieltäkin on tulossa kiinnostavia tietoja.
Recipessä on meneillään kolmas eli viimeinen vuosi. Analyysejä ja artikkeleita viimeistellään kiivaasti. Uskooko professori Helka-Liisa Hentilä, että tutkijoiden paketoima tieto alkaa näkyä konkreettisesti Suomen kaupungeissa, kun tulokset saadaan julki?
Hänen mukaansa ongelmana on, että lopputulokseen vaikuttavat sektorit ovat perin haaroittuneita.
– Tekninen puoli huolehtii siitä, miten kaupunkeja suunnitellaan ja rakennetaan, ja sitten on sote-puoli, jolle kuuluu ihmisten hyvinvointi ja terveys.
Kun tutkijat haastattelivat kaavoituksen, liikenne- ja vihersuunnittelun, hyvinvoinnin edistämisen sekä ympäristöterveyden asiantuntijoita, nämä nostivat esiin hyvin erilaisia haasteita.
Hentilän toiveena on, että kaupunkien kehittämiseen saataisiin uitettua kokonaisvaltainen näkökulma. Sektorien välillä on hyvin paljon siltaamista, hän sanoo.
Tutkijoillekin jää vielä paljon pengottavaa, sillä hankkeeseen kerätty aineisto on erittäin laaja.
– Sen tutkiminen, miten nämä asiat muuttuvat euroiksi, voisi olla kiinnostava seuraava tehtävä, sanoo Helka-Liisa Hentilä.
- Katso Yle Areenasta: THL:n Mika Salmisen tilinpäätös korona-ajasta. Mitä tehtiin väärin ja mitä opittiin? Miksi länsimainen terveysjärjestelmä petti koronan edessä ja miten valuviat olisi syytä korjata? (Yle 2022)
