Antti laski maanantaina, ettei hän ollut poistunut asunnostaan neljään päivään.
Lähdölle ei ollut ollut tarvetta. Antti on optimoinut elämänsä niin, että poistumiselle olisi mahdollisimman vähän syytä.
Taustalla on ahdistus.
– Tällä hetkellä ovesta poistuminenkin on erittäin vaikeaa.
Sosiaaliset tilanteet ahdistavat häntä niin, että hän välttelee niitä viimeiseen asti. Niin tuttujen kuin tuntemattomien kohtaamisia.
Antti esiintyy tässä jutussa vain etunimellään, tilanteen arkaluonteisuuden vuoksi.
Tällä hetkellä ovesta poistuminenkin on erittäin vaikeaa.
Antti
Antti ei ole ainoa kotiinsa linnoittautunut. Heitä on Suomessa koko ajan enemmän.
Tarkkaa määrää on vaikea arvioida. Joka toisessa tamperelaisessa kerrostalossa voisi asua yksi. Tämän arvion lausui aiemmin Ylen haastattelussa Setlementti Tampereen hankekoordinaattori Ville Manninen.
Mannisen ja hänen työparinsa tehtävänä on etsiä ihmisiä, jotka vetäytyvät sosiaalisista tilanteista ja elävät arkeaan mahdollisimman pienessä piirissä tai jopa verkkoon täysin kadonneena.
Tämä juttu kertoo siitä, millaista tällainen elämä voi olla.
Komeroituminen tapahtui hiljalleen
39-vuotias pirkanmaalainen Antti kuvailee tämänhetkistä elämäänsä sanalla surullinen.
– Elämä pyörii käytännössä täällä oman asunnon sisällä. Jos kauppareissulla tai muualla näkee ihmisiä, jotka viettää yhdessä aikaa tai näkee ihmisiä työpaikoillaan, niin siitä tulee sellainen fiilis, että mikä minun paikkani tässä kokonaisuudessa on.
Mitä pidempään on omissa oloissa, sitä vaikeammaksi kotoa poistuminen tulee.
Antti
Kotiin jääminen alkoi Antin mukaan salakavalasti. Taustalla on vaikea masennus ja muita haasteita mielenterveyden kanssa.
– Minulla on sosiaalisten tilanteiden pelkoa. Ja mitä pidempään on omissa oloissa, sitä vaikeammaksi kotoa poistuminen tulee.
Antti kokee kaikki sosiaaliset tilanteet erittäin väsyttävinä.
Myös tuttujen ihmisten seurassa.
– Kunpa tietäisinkin, mistä se tarkalleen ottaen johtuu. Mutta voin vain pohtia, kuinka paljon tässä on eri tekijöitä, mitkä siihen vaikuttaa.
Meitä on paljon
Antin mukaan syksyllä alkaneen Setlementin hankkeen kautta tutuiksi on löytynyt kohtalotovereita.
– Sitä ei moni ymmärräkään, miten paljon meitä lopulta täällä kotona on. Minua kiinnostaa mikä meidät kotiin tuo: mikä siellä ulkomaailmassa on semmoista, mikä meidät tänne ajaa ja mikä tekee ovesta poistumisesta vaikeaa?
Hän halusi kertoa tarinansa, josko joku ”meikäläinen” sen kuulisi ja saisi siitä apua.
Uutena kotiin jäävien ryhmänä on Antin kokemuksen mukaan syrjäytyvät, jopa keski-ikää lähestyvät, jotka ovat viettäneet aikaa tietokoneella aikaisemminkin.
Antti ei puhu mielellään muiden syistä tilanteisiin. Hän sanoo, että tiettyjä yhdistäviä tekijöitä on, muun muassa herkkyys.
Sitä ei moni ymmärräkään, miten paljon meitä lopulta täällä kotona on.
Antti
Hän kertoo, että on törmännyt hankkeen kautta ”mielettömiin lahjakkuuksiin” teknisillä ja luovilla aloilla.
– Tuntuu, että meitä yhdistää muun muassa loppuun palaminen töissä. Kun sitä on tapahtunut tarpeeksi monta kertaa, tulee vähän sellainen ajatus, että no, mitäs tässä nyt sitten pitäisi tehdä? Sitä rupeaa syyllistämään itseään, että ei pärjää työelämässä.
Antti puhuu yhteiskunnan yksilökeskeisyydestä.
Ihmisestä viedään kaikki, mitä työmaailmassa irti saadaan. Ja sitten kun ihmiset ovat sen verran kilttejä, he myös antavat kaikkensa.
Antti
Tietynlainen ihmisyys puuttuu, hän kuvailee.
Vaikka tehtäisiin töitä ihmisten kanssa, se tuntuu konemaiselta.
– En osaa sitä oikein paremmin selittää. Ihmisestä viedään kaikki, mitä työmaailmassa irti saadaan. Ja sitten kun ihmiset ovat sen verran kilttejä, he myös antavat kaikkensa.
Elämä on optimoitu sellaiseksi, että ei tarvi kohdata muita
Jos asioiden hoitaminen, esimerkiksi lääkärissä tai terapeutilla käynti on pakko hoitaa, on Antilla keinoja auttaa itseään.
– Siihen täytyy skarpata ihan mielettömästi, että pääsee ovesta pihalle.
Apuna voi olla vaikka erään alkuperäiskansan voimamusiikki tai joku erityinen houkutin.
– Hyvä ruoka on sellainen hyvin alkeellinen houkutin, spagettia ja jauhelihakastiketta.
Vaikka kiire ei ole mihinkään, on Antin arki tarkkaan suunniteltu.
– Olen tehnyt asiat itselleni mahdollisimman helpoksi. Tätä ehkä kutsutaan jonkinlaiseksi välttelyksi.
Esimerkiksi parturikäyntiä hän lykkää niin pitkälle kuin pystyy. Edellisestä kerrasta oli puolisen vuotta ja peilikuva alkoi Antin mukaan näyttää jo ihmeelliseltä.
Olen tehnyt asiat itselleni mahdollisimman helpoksi. Tätä ehkä kutsutaan jonkinlaiseksi välttelyksi.
Antti
Ruoat hän ostaa verkosta kahdeksi viikoksi kerrallaan.
– Lasken sitten, että kuinka paljon niihin menee rahaa, koska raha on luonnollisesti tiukassa. Minulla on ollut tässä ongelmia syömisen kanssa, että se meinaa helposti jäädä. Teen sellaisia ruokia, mistä voi syödä useamman päivän, että saa edes jotain syötyä.
Vieraiden päästäminen kotiin ei ole helppoa. Vierailija saisi olon haavoittuvaksi.
– Olen yleensä aika tarkka tästä, että täällä täytyy olla siistiä. Jos tulee vaikka taloyhtiön tiedotteita, että täällä käy joku kiinteisöhuollosta korjaamassa jotain, niin haluan olla paikan päällä katsomassa mitä tapahtuu.
Päiviin ei kauheasti kuulu mitään.
– Ennen Verkkoon kadonneet -hankkeen alkamista olin toimintakyvytön. Lähinnä vain nukuin, että aika kuluisi mahdollisimman nopeasti.
Suurin haave olisi saada töitä
Antti haaveilee työntekemisestä. Omalle alalle hän ei usko pystyvänsä palaamaan.
– Minulla on taustalla aika pitkä ura IT-alalla. En ole ollut täysiaikaisessa päivätyössä sitten vuoden 2018. Olen liian tarkka, liian tunnollinen ja myös perfektionisti, poltan itseni siellä loppuun.
Toiveissa on työllistyminen luovalle alalle. Ja parisuhde.
– Mutta sitten ymmärrän, että ei minusta tällä hetkellä semmoiseen todennäköisesti ole.
Kun tuolta tietokoneen ja puhelimen ruudun kautta näkee, mitä maailmalla tapahtuu, tajuan, että maailmassa olisi paljon muitakin asioita kuin tämmöinen yksi asunto.
Antti
Uusiin ihmisiin tutustumisen Antti kokee erittäin vaikeaksi. Luottamuksen muodostaminen kestää ”äärimmäisen kauan”.
– Kun tuolta tietokoneen ja puhelimen ruudun kautta näkee, mitä maailmalla tapahtuu, tajuan, että maailmassa olisi paljon muitakin asioita kuin tämmöinen yksi asunto. Toki olisi myöskin kiva nähdä vähän maailmaa.
Hankkeen apu
Setlementin hankkeesta Antti luki Ylen verkkosivuilta. Hän päätti soittaa hankekoordinaattori Ville Manniselle.
– Kuinka ollakaan, siellä on mies paikallaan. Tietää mitä tekee, ja hänellä on myös omakohtaisia kokemuksia jossain määrin asioista.
Antti vaikuttui myös projektissa mukana olevista yhteistyötahoista. Josko sitä kautta leviäisi tietämys siitä, kuinka vakava ongelma syrjäytyminen on.
Ketään ei voi Antin mukaan kaivaa väkisin komerosta pois toisia tapaamaan.
Hän toivoo, että ihmiset hakeutuisivat samankaltaisten seuraan. Huomaisivat, että eivät ole yksin.
– Hyvää syntyy siellä, missä nämä ihmiset saadaan yhteen.
Omasta tulevaisuudestaan Antilla on aiempaa parempi olo.
– Uskon, että se on nyt menossa vähän parempaan päin. Minulla on ollut terapiaa tässä jo pidemmän aikaa, vaikkakin äärimmäisen väännön kautta, mutta olen saanut itselleni erilaisia apuja terveydenhuollosta.
Hyvää syntyy siellä, missä nämä ihmiset saadaan yhteen.
Antti
Terapiassa hän on alkanut ymmärtää itseään aiempaa paremmin.
– Miksi toimin niin kuin toimin? Se antaa toiveikkuutta, että voisin jossain vaiheessa toivottavasti hyvissä ajoin palata työelämään ja mahdollisesti työllistää itse itseni yrittäjyyden kautta. Se on toiveeni.
Koetko olevasi samanlaisessa tilanteessa elämässäsi kuin juttuun haastateltu Antti? Voit ottaa yhteyttä Setlementin hankkeeseen sen verkkosivujen kautta.
Yhteiskunnasta vetäytyminen on Japanissa niin tuttu ilmiö, että sille on oma nimikin – hikikomori. Kuuntele Uutispodcastin jakso helmikuulta: