lauantai, 26 lokakuun

Sähkötupakalle on syntynyt koulussa välitysrinkejä. Koulu ilmoittaa havaitsemistaan ostoista ja myynneistä viranomaisille.

Maaria Haikola,

Ville Kinnunen

Täysi-ikäiset nuoret välittävät vapea eli sähkötupakkaa alaikäisille koululaisille Kajaanissa. Koulussa vapea myydään eteenpäin kavereille, ja toimintaan epäillään liittyvän kiristystä, kiusaamista ja pelottelua.

Lehtikankaan koulu on hankkinut välittämisestä ja myyntiringeistä todisteita kameravalvonnan avulla.

Koulussa on 174 valvontakameraa, joiden videoista myyntitoiminta tulee esille, kertoo vs. rehtori Liisa Halonen. Oppilaat ovat myös kertoneet ostaneensa vapea koulussa.

– Raha tuo mukanaan ikäviä asioita kuten pelottelua ja kiusaamista. Pahoin pelkään, että siellä on myös kiristämistä, sanoo Halonen.

Vapettaminen ja nikotiinipussien käyttö ovat koulussa kasvussa, arvioi Halonen.

Sähkötupakan höyryt haisevat vessoissa ja käytävillä, ja käytettyjä nikotiinipusseja on liimailtu koulupöytien alapinnoille.

Päihteiden välitystoiminta on tehnyt välitunneista levottomia, mutta koulu on havainnut nikotiinin vaikuttavan myös oppilaiden keskittymiskykyyn oppituntien aikana.

Vessaan mennään kesken tunnin vapettamaan

Ongelmat näyttävät keskittyvän koulun vessoihin.

Halosen mukaan yläkoululaiset pyrkivät käymään oppituntien aikana vessassa yksin tai yhdessä, muttei vessa-asialla vaan nikotiinia käyttämässä.

Lehtikankaan koulun oppilas Kalle Heikkinen kertoo, että on nähnyt joidenkin menevän kesken tunnin vessaan vapettamaan.

Oppilas Mico Karjalainen kertoo, että vessa on hyvä vapetuspaikka, koska sinne ei näe kovin helposti. Hän tietää, että yläkoululaisten lisäksi vapea käyttävät jo alakouluikäisetkin lapset.

Osa vapettaa hihasta, koska ajattelee, että se ei paljastu niin helposti.

Vessoissa käytetään myös nikotiinipusseja. Niitä on laitettu esimerkiksi vessaharjojen kuppien alle, ja oppilaat ottavat pusseja sieltä käyttöön. Pois heitettyjä käytettyjä nikotiinipusseja on jopa myyty eteenpäin.

Koulu ottaa nikotiinituotteet pois oppilaita ja luovuttaa ne huoltajalle, mikäli he haluavat ne takaisin. Koulu ei anna oppilaille takaisin heiltä pois otettuja päihteitä.

Jaa.
Exit mobile version