torstai, 9 tammikuun

UPM Kalson tehtaalla Vuohijärvellä öljyvuoto saatiin tyrehdytettyä, mutta vesistöön valuneen öljyn määrää ei vielä tiedetä.

Emma Kilpinen,

Vesa Grekula

Kouvolassa on selvitelty kuusi päivää öljyvahinkoa, jonka laajuudesta ei ole tietoa.

Kouvolan Vuohijärvellä sijaitsevalla UPM:n Kalson viilutehdasalueella havaittiin öljyvuoto-onnettomuus viime viikon perjantaina. Tehtaanjohtaja Jan Kraft kertoo, että onnettomuuden syynä on tekninen vika käytöstä poistetun öljysäiliön lämmityskiertojärjestelmässä.

Kyseisessä säiliössä on ylivuotosuoja-altaat, mutta tästä huolimatta öljy oli ajautunut viereiseen Kalsonlahden rantaan.

Kraftin mukaan vika saatiin korjattua nopeasti vuodon havaitsemisen jälkeen.

– Järjestelmän osa, missä tämä vikaantuminen havaittiin, saatiin kytkettyä irti ja tukittua välittömästi. Sitä kautta vuoto ei pysty uusiutumaan.

Hänen mukaansa ongelma näyttää olevan paikallinen, mutta tehdas aikoo kuitenkin tarkastaa alueen muutkin järjestelmät.

Öljyn määrän varmistus

Tehtaanjohtaja Jan Kraft kertoo, ettei heillä ole vielä tietoa siitä, kuinka paljon öljyä ehti vuotaa vesistöön. Hänen mukaansa asiaa yhä selvitellään ympäristöviranomaisten kanssa.

Onnettomuuden tapahduttua paikalle saapui nopealla aikataululla imuauto, joka imi rantavedestä kaiken havaittavissa olevan öljyn. Onnettomuusalue on kuitenkin puomitettu pelastuslaitoksen kanssa, jottei öljy lähtisi leviämään muualle.

Ymmärrämme, että ympäristöhuoli on tällaisessa asiassa iso. Uskomme, ettei tämä tule jättämään vaikutuksia ympäristöön.

Ympäristöviranomainen on ottanut tänään keskiviikkona näytteitä Kalsonlahden vedestä. Sen avulla selviää, millainen vedenlaatu on kyseisellä alueella.

Asukkaita huolettaa

Tehtaan lähistöllä asuvat ihmiset ovat huolissaan siitä, miten öljy-onnettomuus vaikuttaa alueen vesistöön.

Haastatetuilla ihmisillä on yhä muistissa Vuohijärven lähellä sijaitsevan Kinnin liikennepaikan junaraiteilla seitsemän vuotta sitten tapahtunut suuronnettomuuden vaara. Silloin luontoon valui erittäin herkästi syttyvää kemikaalia.

Kaakkois-Suomen ely-keskuksen ympäristöpäällikkö Juho Rantala kertoo, ettei hän voi spekuloida onnettomuuden mahdollisia vaikutuksia ennen kuin näytteenoton tulokset valmistuvat.

Näytteenottajia on ohjeistettu ottamaan vesinäytteet esimerkiksi mökkiläisten alueiden edustalta ja Vuohijärveen yhteydessä olevilta lammilta. Näin voidaan varmistua siitä, ettei öljy ole levinnyt rajatusta onnettomuuspaikasta muualle vesistöön.

Rantala kertoo, että alueelle asetettu vedenkäyttörajoitus on ollut varatoimenpide. Hän suosittelee ihmisiä odottamaan laboratoriotuloksia ennen onnettomuuden vaikutusten spekulointia.

Jaa.
Exit mobile version