Presidentti Vladimir Putinin tiedottaja Dmitri Peskov kommentoi Donald Trumpin näkemyksiä.
Venäjän presidentin tiedottaja Dmitri Peskov on kommentoinut Yhdysvaltain tulevan presidentin Donald Trumpin puheita Kanadasta ja Grönlannista. Peskov sanoo, että arktinen alue kuuluu Venäjän strategisten, kansallisten edun piiriin.
Presidentti Trump sanoi alkuviikolla poikansa Grönlannin vierailun yhteydessä, että Grönlannin lähellä purjehtii epätoivottuja laivoja.
Trump kieltäytyi toissapäivänä sulkemasta pois sotilallisen ja taloudellisen painostuksen keinoja pohtiessaan Grönlannin ja Panaman kanavan mahdollista siirtämistä Yhdysvaltain alaisuuteen.
Peskovin mukaan Venäjä seuraa näitä ”dramaattisia tapahtumia”, mutta tavoittelee rauhaa ja vakautta arktisella alueella. Peskov sanoo, että Trump ei ole ollut yhteydessä Putiniin.
Peskov ei malttanut olla irvailematta Euroopalle. Hän kuvaili Euroopan reaktioita Trumpin puheisiin hyvin ujosteleviksi ja varovaisiksi, melkein kuin kuiskauksiksi.
AFP, Reuters