maanantai, 16 joulukuun

Epäilty kertoi luulleensa, että Kiurun puhelu liittyi häneen. Poliisi päästää epäillyn vapaaksi maanantaina.

Helsingin poliisi on edistynyt kansanedustaja Krista Kiuruun (sd.) kohdistuneen epäillyn pahoinpitelyn tutkinnassa.

Epäiltyä kuultiin tänään maanantaina uudelleen.

Hän kertoi nyt poliisille motiivin ”huitaisulleen”.

– Tämän päivän [maanantain] kuulusteluissa hän kertoi, että hän [epäilty] oli käyttäytynyt ennen tätä tapahtumaa häiritsevästi, tutkinnanjohtaja rikoskomisario Tommi Lehtonen kertoo Ylelle.

Epäilty oli nähnyt Krista Kiurun puhuneen puhelimessa perjantaina iltapäivällä.

– Epäilty oli luullut, että uhri [Kiuru] puhui poliisin kanssa ja kertoi epäillyn häiritsevästä käytöksestä, Lehtonen sanoo.

Epäilty on kertonut motiivikseen siis sen, että näki Krista Kiurun puhuvan kännykkäänsä.

Tutkinnanjohtaja Lehtonen ei ota kantaa siihen, millaisesta häiritsevästä käytöksestä oli kyse.

Häiritsevä käytös ei kuitenkin kohdistunut poliisin mukaan mitenkään Kiuruun.

SDP tiedotti perjantaina, että Kiurua lyötiin nyrkillä kasvoihin, kun tämä oli eduskunnasta menossa hakemaan lastaan päivähoidosta.

”Ei ollut minkäänlaista kommunikaatiota”

34-vuotias mies on myöntänyt ”huitaisseensa” Kiurua.

Poliisi epäilee miestä pahoinpitelystä.

Tutkinnassa ei ole edelleenkään saatu mitään viitteitä siitä, että teon taustalla olisi poliittinen motiivi.

– Lyönti tuli yhtäkkiä, kertoo tutkinnanjohtaja Lehtonen.

Epäilty ei ole keskustellut sanaakaan Kiurun kanssa.

– Siinä ei ole ollut minkäänlaista kommunikaatiota ennen tekoa, sen aikana eikä sen jälkeen.

Poliisin mukaan pahoinpitelyn kohteena olisi voinut olla ”kuka tahansa”.

Valvontakamerakuvaa tapahtuneesta ei ole.

Poliisi laittoi resursseja tutkintaan

Lievien pahoinpitelyjuttujen tutkinta kestää usein hyvin pitkään. Ja joskus jutut jäävät kokonaan selvittämättä

Helsingin poliisi nappasi Kiurun pahoinpitelystä epäillyn kiinni vain vajaan vuorokauden kuluttua tapahtumasta.

Tutkinnanjohtajan mukaan Kiurun antamat hyvät tuntomerkit olivat apuna epäillyn kiinni ottamisessa.

Poliisi kuitenkin myöntää, että kansanedustajaan kohdistuneen epäillyn pahoinpitelyn selvittämiseen laitettiin normaalia enemmän resursseja.

Tutkijoiden määrää poliisi ei halua kertoa.

– Kyllä tässä piti miettiä myös sitä, kohdistuuko teko ikään kuin valtioon ja demokratiaan. Ja se nostaa hieman tärkeysarviotakin, Lehtonen sanoo.

– Tässä piti selvittää, onko poliittista motiivia vai ei, hän jatkaa.

Epäilty pääsee tänään vapaaksi

Poliisi on kuullut yhtä silminnäkijää.

Hänen kertomuksensa vahvistaa poliisin mukaan epäillyn ja Kiurun kertomaa.

Kansanedustaja Krista Kiuru kommentoi itse tapahtunutta myöhään perjantaina Facebook-sivuillaan.

– Tuntematon mies löi minua yllättäen tänään perjantaina nyrkillä kasvoihin ollessani matkalla eduskunnasta hakemaan lastani, Kiuru kirjoitti Facebookissa.

Poliisi tiedotti maanantaina kello 13, että epäilty vapautetaan.

Yle kertoi aiemmin tässä jutussa, että poliisi vapauttaa epäillyn, jos tutkinnassa ”ei ilmene ihmeitä”.

Tutkinta valmistuu poliisin arvion mukaan alkuvuonna, ja se lähtee sitten syyttäjälle.

Juttua korjattu 16.12.2024 klo 13.30: Jutussa todettiin aiemmin, että epäilty otettiin kiinni muutaman vuorokauden kuluttua tapahtumasta”. Se on muutettu muotoon ”vain vajaan vuorokauden kuluttua tapahtumasta”.

Juttua muokattu 16.12.2024 klo 13.05: Lisätty tieto, että poliisi vapauttaa epäillyn maanantaina.

Jaa.
Exit mobile version