perjantai, 10 tammikuun

Ksylitolin valmistaminen kauran kuoresta osoittautui odotettua mutkikkaammaksi. Seuraavaksi Fazer kokeilee muita raaka-aineita.

Ksylitolitehdas on ollut käynnissä Fazerin myllyn kupeessa Lahdessa keväästä 2022. Arkistokuva. Kuva: Petri Niemi / Yle

Fazer aloittaa Lahdessa sijaitsevan ksylitolitehtaansa koko henkilöstöä koskevat muutosneuvottelut. Neuvottelut koskevat mahdollisia lomautuksia ja niiden piirissä on 40 työntekijää, yhtiö kertoo tiedotteessa.

Fazer aloitti ksylitolitehtaan rakentamisen vuonna 2019, ja sen toiminta käynnistyi keväällä 2022. Tehdas valmistaa ksylitolia kauran kuoresta.

Uuden teknologian soveltaminen käytäntöön on ollut kuitenkin odotettua vaikeampaa ja ksylitolitehtaan käynnistäminen ennakoitua monimutkaisempaa, yhtiö perustelee.

Fazer tiedottaa olevansa sitoutunut ksylitoliliiketoimintaan ja jatkavansa vaihtoehtojen tutkimista tuotannon tehokkuuden ja tuotantovolyymien merkittäväksi nostamiseksi.

Yksi ratkaisumahdollisuuksista on testata kauran kuoren ohella muita teollisuuden sivuvirtoja ksylitolin raaka-aineena. Fazer keskittyy nyt eri vaihtoehtojen testaamiseen ja tulosten analysointiin.

Tämän vuoksi yhtiö arvioi, että sen mahdollisuus tarjota työtä tulee tilapäisesti heikentymään, ja se varautuu sopeuttamaan tuotantoa lomautuksin.

Tiedotteen mukaan muutosneuvottelut koskevat ksylitolitehtaan henkilöstöä, ja niiden piirissä on 40 henkilöä. Lomautuksia suunnitellaan käytettävän maksimissaan 90 päivää työntekijää kohden kuluvan vuoden aikana.

Toimenpiteet tarkentuvat muutosneuvottelujen aikana. Muutosneuvottelut alkavat aikaisintaan 14. tammikuuta.

Jaa.
Exit mobile version