Kansa ikääntyy ja terveysteollisuus kehittää yhä uusia ratkaisuja vaivaan kuin vaivaan, sillä kysyntää riittää.
Uudet hoidot ja lääkkeet ovat usein kalliita tai erittäin kalliita – mutta onko niiden tuoma hyöty hintansa arvoista?
Kalliista lääkkeistä keskusteltiin kuumeisesti kesällä, kun Kela listasi huippuhintaisia lääkkeitä, jotka kuuluvat hyvinvointialueiden maksettavaksi.
Ensi vuoden alusta lähtien on määrä saada voimaan uusi laki, jolla linjataan, millä periaatteella valitaan ne hoidot ja lääkkeet, jotka yhteiskunta maksaa – ja joita se ei maksa.
Tässä jutussa avataan sitä, mitä vaikutusta lailla on siihen, miten meitä hoidetaan verorahoilla.
Mukaan on tulossa uusi mittatikku.
Lakiesitys korostaa sen arvioimista, onko hoidon tai lääkkeen kustannusvaikuttavuus riittävän hyvä – toisin sanoen, miten hupenevat rahat kannattaa käyttää, jotta niistä saada paras hyöty.
Yksi syöpäpotilas vai seulonnat?
Nykyisin julkisessa terveydenhuollossa perusajatuksena on, että pienikin potilaan tilanteen auttaminen tehdään hinnasta riippumatta.
Onko siis yhden potilaan kallis hoito perusteltua, vai olisiko hyödyllisempää käyttää sama raha esimerkiksi koko kansan ennaltaehkäisevään terveydenhuoltoon?
Kysymys johtaa äärimmäisen vaikeisiin valintoihin.
Yhden syöpäpotilaan hoito voi maksaa yhteiskunnalle pitkälti yli 100 000 euroa. Mutta tuottaisiko sama raha suuremman terveyshyödyn, jos se käytettäisiin vaikkapa laajaan syöpäseulontatutkimukseen?
Asian punnitsemista vaikeuttaa sekin, että monia vaakakupissa olevia asioita, kuten potilaan elämänlaatua, on vaikea täsmällisesti mitata.
– Suomessa ei ole kunnolla käyty vielä keskustelua, mikä on se tavoiteltava vaikuttavuus, sanoo lain esittelijänä toimiva sosiaali- ja terveysministeriön (STM) hallitussihteeri Kaisa-Maria Kimmel.
Arvioitavien kysymysten kirjo on todella laaja, sillä lakiesitys koskee kaiken terveydenhuollon lisäksi sosiaalihuoltoa – siis lastensuojelua, vanhuspalveluja, mielenterveystyötä ja niin edelleen.
Kuka valitsee hoidettavat?
Nyt ja tulevaisuudessa lääkäri päättää millaisia lääkkeitä tai hoitoa hän potilaalleen määrätään, mutta lääkärin valintoja ohjataan monelta tasolta. Reunaehtojen määrittelyssä rahan merkitys korostuu jatkossa entistä selvemmin.
Menettääkö lääkäri valtansa päättää, kuka saa kalliin hoidon tai lääkkeen ja kuka ei?
– Lääkärin kynään ei kannata liikaa puuttua, koska terveydenhuollon luonteeseen kuuluu se, että hoito ja sen tarve arvioidaan aina yksilöllisesti, Kimmel sanoo.
Jo nyt lääkärin kynällä on kuitenkin yksi järeä rajoittaja, nimittäin palveluvalikoima.
Palveluvalikoima on lista siitä, mitkä hoitomuodot ja lääkkeet on hyväksytty julkisen terveydenhuollon piiriin Suomessa ja kullakin hyvinvointialueella. Lääkärin tekemiin hoitoratkaisuihin vaikuttaa se, millaisen palveluvalikoiman hyvinvointialue on antanut hänen käyttöönsä.
Päättäminen siitä, mikä hoito on hintansa arvoista, lankeaa ennen kaikkea terveydenhuollon palveluvalikoimaneuvoston eli Palkon vastuulle. Palko suosittelee, mitkä hoidot kuuluvat julkiseen sairaanhoitoon ja mitkä eivät.
Nyt Palkon ääni vahvistuu uuden lain turvin. Sen suosituksia on entistä vaikeampi ohittaa, vaikka viime kädessä palveluvalikoimasta päättävät hyvinvointialueiden johtajat, esimerkiksi vastaavat lääkärit.
Palkon puheenjohtajana kesästä lähtien toimineen STM:n lääkintöneuvos Vesa Jormanaisen mukaan tähän saakka neuvosto on ajatellut terveydenhuollon linjauksia lähinnä lääketieteellisesti näkökulmasta. Nyt ajattelu saa uuden sävyn.
– Hintakysymys on jäänyt vähän ulkopuolelle. Meidän tavoite olisi kuitenkin se, että saataisiin tietää hintakysymys vähän aikaisemmassa vaiheessa, jolloin suositusten laatiminenkin olisi realistisempaa.
Jos potilaan haluama hoito rajataan julkisen terveydenhuollon palveluvalikoiman ulkopuolelle, hän joutuu hakemaan sen yksityissairaaloilta tai -klinikoilta. Kustannus voi olla hänelle monikymmenkertainen julkiseen terveydenhuoltoon verrattuna.
Rahapula ei ole saanut olla hoidon este
Turhaan tai ylihintaiseen hoitamiseen palaa paljon rahaa. STM:n mukaan tällaisiin ”vähähyötyisiin” hoitoihin käytetään vuosittain satoja miljoonia euroja.
Kimmel mainitsee esimerkkinä polvileikkaukset. Usein lopputulos voisi olla potilaan kannalta parempi, jos kalliin leikkauksen sijasta polvet hoidettaisiin esimerkiksi fysioterapialla tai painonpudotuksella.
Esimerkiksi Norjassa pyritään karsimaan tiettyjä olkapäänleikkauksia, mahalaukun tähystyksiä ja sepelvaltimoiden varjoainekuvauksia.
Suomessa taas oikeusasiamiehen linjaus vuodelta 2005 on jättänyt syvän jäljen siihen, miten hoitovalintoja on tehty.
Oikeusasiamiehen, ja nykyisen lainsäädännön, lähtökohtana oli, että hoitopäätös on tehtävä aina potilaan yksilöllisen tarpeen perusteella eikä potilasta saa jättää ilman hoitoa – ei edes määrärahojen puutteen takia.
Oikeusasiamies otti kantaa tilanteeseen, jossa oli lopetettu kaikkien harvinaista Fabryn tautia sairastaneiden hoidot sairaanhoitopiirin budjetin mentyä tiukoille. Oikeusasiamiehen mukaan kalliit kustannukset olivat laiton perustelu sulkea potilasryhmä hoidon ulkopuolelle.
Nyt raha ja kustannustietoisuus halutaan tuoda entistä painavammin mukaan hoidoista päättämiseen.
Palveluja käyttöön sokkona
Turun yliopiston terveystaloustieteen professori Mika Kortelainen korostaa, että uusien lääkkeiden ja hoitojen vaikuttavuuden arvioinnin pitäisi perustua tutkimustuloksiin.
Nyt näin ei aina ole. Siitä monet digi- ja tekoälypalvelut ovat esimerkki.
– Hyvinvointialueet investoivat niihin paljonkin rahaa ja ottavat niitä todella nopeasti käyttöön, vaikka vaikuttavuudesta ja kustannusvaikuttavuudesta ei usein ole riittävää tutkimusnäyttöä.
Kortelaisen johtamaan tutkimushankkeeseen kuuluvassa, Pohjanmaalla tehdyssä tutkimuksessa havaittiin, että digiklinikan saatavuus lisäsi digitaalisten palvelujen käyttöä, mutta ei kuitenkaan juuri vähentänyt muiden perusterveydenhuollon palvelujen käyttöä.
Tästä huolimatta lähes kaikki hyvinvointialueet ovat avanneet digiklinikan.
Uudella lailla pyritään STM:n Kimmelin mukaan ohjaamaan julkista terveyden- ja sosiaalihuoltoa uuteen ajattelutapaan, jossa mietitään niukkojen varojen tehokkainta käyttöä.
Potilasta ei jätetä ilman hoitoa, mutta hänelle voidaan tarjota uusimman vaihtoehdon sijasta jo aiemmin hyväksi haivaittua ja edullisempaa vaihtoehtoa.
– Silloin lääkäri voi kertoa potilaalle, että saat yhä hyvää hoitoa, kun käytetään tätä A- tai B-vaihtoehtoa. Mutta tämä C, jota olet googletellut, ei ole niin vakuuttava, että käyttäisimme sitä.
Uudet linjaukset vaikuttaisivat erityisesti tulevan palveluvalikoiman rajaamiseen eivätkä välttämättä sulkisi pois nykyisiä lääkkeitä tai hoitoja.
Ei ihmelääke sote-kulujen jarruksi
Sote-kulujen jatkuva kasvu on krooninen ja akuutti ongelma, johon tarvitaan nopeita ratkaisuja, jos valtion talous aiotaan saada tasapainotettua.
Professori Kortelaisen mukaan uusi laki on ensiaskel oikeaan suuntaan, mutta ihmelääke se ei ole.
Hyvä ja huonon kustannusvaikuttavuuden tunnistaminen ei ole helppoa, koska kaikkia vaihtoehtoja ei ole tutkittu.
Myös Palkon Jormanainen korostaa tutkimusnäytön tärkeyttä. Esimerkiksi harvinaisten sairauksien kalliiden hoitojen ottamista palveluvalikoimaan voi olla vaikea perustella sen vuoksi, että hoitojen tutkimiseksi tarvittavia riittävän suuria tutkimusryhmiä on vaikeaa koota.
Kaikesta huolimatta hänen mielestään kustannusvaikuttavuuden arvioimien on tärkeää.
– Se on hyvä kriteeri, koska se panee ajattelemaan vaihtoehtoiskustannusta. Sen avulla voi jossain määrin verrata hoitoja ja arvioida, miten määrärahoilla saadaan aikaan enemmän hyvää suurelle joukolle kuin pienelle joukolle suunnattuna. Jos näin banaalisti sanoo, Jormanainen tiivistää.
