Jotain outoa on, mutta ei tiedä mitä.
Näin Timo Ramu kertoo tunteneensa lapsuuden perheestään. Vasta nelikymppisenä hän ymmärsi, mistä tunne johtui. Hänen isänsä ei ollutkaan hänen biologinen isänsä.
Asia selvisi, kun Ramu teki geenitestin. Hän oli saanut alkunsa lahjasolulla eli hedelmöityshoitoklinikalle lahjoitetulla spermalla.
– Tieto järkytti, koska asia oli salattu minulta.
Hän sattui olemaan tuohon aikaan psykoterapiassa ja pääsi heti käsittelemään traumaa ammattilaisen kanssa. Kuten moni muukin vastaavassa tilanteessa, Ramu halusi tietää, kuka lahjoittaja on.
Geenitesti paljasti kymmenet sisarukset
Alkoi kova selvittäminen ja lahjoittajan etsiminen. Lopulta Ramu löysi biologisen isän geneologiasta kiinnostuneen sukututkijan avulla yli vuoden erilaisia rekistereitä ja DNA-aineistoja penkoen.
Samaan aikaan uusia sisaruksia paljastui yksi kerrallaan. Nyt tiedossa on ainakin 50 sisarusta. Niitä voi ilmetä geenitestien kautta vielä lisää.
Nykyään lain mukaan vain viisi eri perhettä voi käyttää samaa luovuttajaa.
Hedelmöityshoitolaki astui voimaan vasta vuonna 2007. Ensi vuonna eli 2025 ensimmäiset lain voimaantulon jälkeen syntyneet ovat täysi-ikäisiä. Täysi-ikäisinä heillä on oikeus saada tietoa alkuperästään – mutta vain, jos he ovat kuulleet siitä läheisiltään tai osaavat asiaa itse kysyä.
Pyydettäessä he saavat viranomaiselta eli Valviralta munasolun tai siittiön lahjoittajan nimen ja henkilötunnuksen. Tarkempi tieto pitää etsiä tai ottaa yhteyttä lahjoittajaan itse.
Harva lahjasolulla alkunsa saanut pystyy todennäköisesti jättämään asian siihen, sillä useimpia kiinnostaa oma geneettinen alkuperä, arvelee psykoterapeutti Maiju Tokola.
Hän on tavannut parinkymmenen vuoden aikana työssään lapsettomuusklinikalla kymmenittäin lahjoittajia ja lapsettomuushoitoja hakevia pariskuntia.
Osalla lahjasolulla alkunsa saaneista voi olla suuriakin odotuksia sukusolujen lahjoittajalle.
Timo Ramu halusi tietää ainakin biologisen isänsä perinnölliset sairaudet. Se tuntui tärkeältä omien lastenkin kannalta.
– Halusin myös tietää jotain lahjoittajan henkilöhistoriasta: missä hän on kasvanut, millaisia persoonallisuuden piirteitä hänellä on ja ovatko ne vaikuttaneet mielenkiinnon kohteisiin tai harrastuksiin. Se oli sellaista leikkimielistä ajatusleikkiä.
Lahjoittaja ei ole vanhempi
Kun Timo Ramu löysi lahjoittajan, hän soitti tälle ja sai sovittua kahvittelusta.
– Tapaaminen oli mukava. Sain selville asiat, joita toivoin. Löysimme yhteisiä innostuksen kohteita.
Sen jälkeen Ramu ei ole ollut yhteydessä mieheen.
– Ei minulla ole oikeutta vaatia lahjoittajalta enempää. Se olisi kohtuutonta.
Ramu on saanut vertaistukea traumaansa lukuisilta siskoiltaan ja veljiltään. Psykoterapeutti auttoi häntä kokemusten purkamisessa ja termien sanoittamisessa. Terapiassa Ramu sai ymmärrystä muun muassa siitä, kuka on isä, mikä on lahjasolutausta tai mitä tarkoittavat biologiset suhteet.
– En tiedä, miten olisin selvinnyt tilanteesta ilman ammattilaista. Olin niin hämmentynyt ja tunteiden kanssa oli vaikeaa. Mulla meni muutama vuosi ymmärtää, että vanhemmuus on sosiaalinen suhde.
Vanhemmaksi määritellään esimerkiksi adoptiovanhempi tai sijaisvanhempi, joka toimii lapselle isänä tai äitinä. Tokola nostaa esiin, että vanhempi on se, joka esimerkiksi vaihtaa lapselle kurahousuja ja valvoo öitä lapsen heräilyn takia.
Spermanluovutus kuin verenluovutus
Maiju Tokola toivoo Suomeen tukijärjestelmää, jossa lahjasolunuoria autetaan kohtaamaan luovuttaja.
Kaikki lahjasolunuoret eivät halua rakentaa suhdetta lahjoittajaan. He saattavat Tokolan mukaan haluta vain nähdä luovuttajan, jotta voivat käsitellä omaa identiteettiään. Tai he haluavat tietää esimerkiksi, onko hänellä sisaruksia.
Jos nuori kuitenkin haluaa tavata luovuttajan, siihen pitäisi Tokolan mielestä tarjota terveydenhuoltoalan ammattilaisen tukea.
– Yhteydenotoissa voi selvitä, että lahjoittaja on rinnastanut sperman luovutuksen verenluovutukseen. Tai hän ei halua nähdä jälkeläistään. Siinä olisi tärkeää jonkun olla lahjasolulapsen tukena.
18-vuotias saattaa Tokolan mukaan myös pelätä omien vanhempiensa loukkaantuvan yhteydenotosta lahjoittajaan ja kaivata siinä rohkaisua.
Tällä hetkellä Suomessa ei ole viritteillä minkäänlaista tukea nuorille, jotka saavat pian tietää toisesta biologisesta vanhemmastaan.
Syynä on osin se, että Valvira ja hedelmöityshoitoa tarjoavat klinikat eivät ole päässeet yhteisymmärrykseen asiasta. Valvira ei tukea tarjoa ja hedelmöitysklinikat odottavat Valviralta ohjeita tuen antamiseksi.
Tokola pelkää, että jos tuki jää yksityisten klinikoiden harteille, se jää nuorten maksettavaksi.
Lahjasolunuorille tukiverkosto
Tokolan mielestä Suomi voisi ottaa mallia Hollannista, jossa lahjasolunuoret voivat halutessaan ottaa yhteyttä tukikeskukseen. Keskuksen työntekijät etsivät pyydettäessä lahjoittajan maksutta ja arvioivat kannattaako tapaamista järjestää.
– Jos lahjoittaja on esimerkiksi pahasti alkoholisoitunut, tapaamista ei järjestetä.
Lisäksi ammattilaiset valmistelevat tapaamista, jotta kummallakaan ei ole ylimitoitettuja odotuksia ja pelkoja.
Hedelmöityshoitoja on annettu lapsettomuudesta kärsiville aikuisille jo 1940-luvulta lähtien. Kun lapsettomuushoitoja alettiin antaa, mietittiin vain vanhempien näkökulmaa.
Ennen vuotta 2007 syntyneillä lahjasolulapsilta tieto perimästä on jatkossakin salattu, mutta se voi selvitä geenitestissä, kuten Ramulla.
– Toivoisin, että jokainen vanhempi kertoisi lapselle lahjasolutaustasta, vaikka lapsettomuuteen liittyisi häpeää ja pelkoa, Ramu sanoo.
Käytännössä Valviran rekisteri lahjasolujen luovuttajista aukeaa vasta vuoden 2026 alussa.
Lahjasoluja käsitellään myös Yksin tehty lapsi -podcastissa, joka on kuunneltavissa Yle Areenassa: