perjantai, 4 lokakuun

Nyt Lindroth osaa jo nauraa vuosien takaiselle mokalleen. Hän myöhästyi duoparinsa Ida Paulin ja bändinsä kanssa laivasta, joka vei heidän soittimensa mennessään.

Elämäni moka -juttusarjassa julkisuudesta tuttu ihminen kertoo nolosta virheestään. Tällä kertaa mokastaan kertoo muusikko Kalle Lindroth.

”Olimme keikalla Ruotsin-laivalla, se oli meidän ensimmäisiä laivakeikkoja. Tukholmassa nukuimme pitkään ja ajattelimme sitten käydä Södermalmilla pyörähtämässä.

Siinä lähtiessämme oli joku laivan henkilökunnasta ovella ja kysyimme, monelta pitää olla takaisin. Meitä oli siinä kuusi ihmistä kuulemassa, että kello 16.30. Siinä olivat minun lisäkseni Ida ja bändin pojat.

Kello 16.25 tulemme portille, mutta laitteet eivät enää toimi. Sanomme virkailijalle, että hei, nämä laitteet eivät toimi. Virkailija siihen, että eivät niin, se laiva lähtee nyt.

’Eipä laiva voi nyt lähteä, kun me ollaan tässä näin’, sanoin. He eivät päästäneet meitä. Katsoimme epäuskoisina, kuinka laiva lipui satamasta.

Meillä oli kaikki bändin kamat siellä laivassa levällään. Ja henkilökohtaiset tavarat hytissä.

Oli loma-aika, muistaakseni joululoma, joten kaikki lennot ja laivat olivat täynnä. Jengillä oli seuraavana päivänä menoja Suomessa.

Onneksi meillä ei ollut laivalla keikkaa sinä iltana. Olen kuullut, että kun eräs toinen bändi on jäänyt Tukholmaan keikkapäivänä, he ovat lentäneet helikopterilla Maarianhaminaan ja menneet sieltä takaisin laivalle.

Sanoimme sataman vahtimestarille, että ’haluamme soittaa kapteenille!’ Virkailija totesi, että ’kapteenille ei soiteta’.

Alkoi hirveä säätö, kun yritimme miettiä, miten pääsemme Suomeen. Lopulta mukava virkailija hankki meille liput toiseen laivaan. Siellä meille muokattiin invahyttiin makuupaikat, jotta kaikki pääsivät nukkumaan.

Lisäksi laiva vei meidät Turkuun. Sieltä meidän piti ehtiä Helsinkiin omaan laivaamme yhdessä siivoojien kanssa hakemaan tavaramme ennen, kuin uudet matkustajat tulevat laivaan.

Se koko juttu oli niin surkuhupaisa, että meillä oli itse asiassa tosi hauskaa sinä yönä toisessa laivassa. Emme juurikaan nukkuneet, vaan menimme karaokeen. Itse en tosin koskaan laula karaokessa, paitsi futisjengin kanssa J. Karjalaisen Sankareita.

Silloin oli kauhea lumimyrsky. Pääsimme bussilla Helsinkiin, mutta raitiovaunu juuttui lumeen matkalla Katajanokalle.

Meidän laivaan jäänyt miksaajamme totesi, että ’no niin tontut, mites meni niinku omasta mielestä’. Hän joutui pakkaamaan yksin kaikki bändin tavarat, ja se oli vähän nihkeä nakki.

Olimme kuitenkin edelleen sitä mieltä, että olimme oikeassa. Toisaalta olisimme voineet katsoa papereita, joissa luki, että laiva lähtee kello 16.30 ja laivaannousu on viimeistään kello 16.

Nyt yhdeksän vuoden jälkeen voimme jo myöntää, että tämä oli meidän mokamme.

Nykyään katson tarkkaan, moneltako laivassa pitää olla. Tuntuu, että lentokoneetkin odottelevat enemmän kuin laivat.”

Kalle Lindroth vieraili tiistaina 1. lokakuuta 2024 Puoli seitsemän -ohjelman vieraana yhdessä duoparinsa Ida Paulin kanssa:

Auta meitä ja anna palautetta

Tämä juttu on osa uutta sarjaa, jossa tunnetut suomalaiset kertovat noloista virheistään. Auta meitä kehittämään sisältöjämme ja kerro mielipiteesi jutusta.

Jaa.
Exit mobile version