Ohikulkija pelasti rivakalla veteensyöksyllään mereen joutuneen veneilijän viime kesäkuussa. Sekunneissa hän toimi vaistonvaraisesti ja näin säästyi ihmishenki.
Kun mies putosi veneestään mereen laiturin vieressä, raumalainen Ville Salonen hoksasi rannalta nopeasti, että käsillä on vaaratilanne.
Kohta hän jo hyppäsi mereen pää edellä.
– Jälkeenpäin ajateltuna hyppy oli kuin jostain amerikkalaisesta toimintaelokuvasta. Tiedän paikan todella hyvin. Kohdassa on kolmisen metriä vettä eikä yhtään kiveä, Salonen kertoo.
Pelastusrengas heti veteen
Tapahtumat alkoivat, kun Ville Salonen oli vaimonsa kanssa iltalenkillä. He pysähtyivät Rauman Saharantaan juttelemaan tuttavapariskunnan kanssa.
Laituriin lipuvassa veneessä oli jotain outoa.
– En ensin hahmottanut, mikä oli vialla. Sitten tajusin, että jotain on tipahtanut veneestä. Koira vai ihminen, Salonen muistelee.
Pudonnut oli ihminen.
Mereen hypännyt Salonen heitti hänelle pelastusrenkaan, mutta pudonnut mies ei saanut siitä otetta. Myöhemmin selvisi, että veneestään pudonnut mies oli liikuntarajoitteinen. Sen takia apuvälineeseen tarttuminen oli hankalaa.
Marjo ja Lassi Merisen veneen kone oli sammunut. Lassi Merinen oli kompastunut lepuuttajan naruun ja horjahtanut mereen.
Valitettavasti pelastusliivitkin oli riisuttu ennen satamaan saapumista.
Rannalla olijat soittivat hätänumeroon ja lähellä olevat tulivat auttamaan.
– Tiimityönä saatiin mies turvaan, Salonen kuvaa.
Ensin hälytys, sitten auttamaan
Suomen uimaopetus- ja hengenpelastusliiton puheenjohtaja ja pitkään kouluttajana toiminut Jukka Rantala muistuttaa, että on kansalaisvelvollisuus auttaa hätätilanteessa.
Ensimmäinen asia on hälyttää apua numerosta 112.
Pelastajan pitää ottaa mukaan jokin apuväline, joka sijoitetaan aina pelastettavan ja pelastajan väliin. Jos rannassa ei ole pelastusrengasta, voi avuksi ottaa airon, heittoliinan tai kanisterin.
Hätääntynyt pelastettava voi tarttua kiinni pelastajaan, jolloin hädässä on yllättäen kaksi ihmistä.
– Muutenkin kannattaa olla realisti omien voimiensa suhteen. Jaksanko uida? Yleensä arvioimme taitojamme yläkanttiin, Rantala sanoo.
Pää edellä hyppäämistä hän toppuuttelee. Vaikka ranta olisi tuttu, on joku voinut heittää veteen polkupyörätelineen, pari pyörää ja neljä skuuttia.
Veneilijöille Rantala antaa vakavan muistutuksen: veneen irrotus ja kiinnitys ovat juuri niitä tilanteita, joissa onnettomuuksia sattuu.
– Liivit pitää olla päällä satamaan asti. Laiturin läheisyydessä on aina vaaran paikka.
Muistikuvat hämärtyivät
Pelastustilanne on aina yllättävä myös pelastajalle. Se nostaa nopeasti adrenaliinitasoja, muistuttaa kouluttaja Jukka Rantala.
– Vaikka osaisit toimia tilanteessa tai olisit ammattilainen, syketaso nousee ja elimistö tuottaa stressihormonia. Muistikuvat eivät ole tarkkoja, Rantala kuvaa.
Ville Salonen vahvistaa, että hänen muistikuvansa tilanteesta ovat hatarat.
Hän arvioi tilanteeseen menneen korkeintaan kymmenen minuuttia, mutta se tuntui huomattavasti pidemmältä.
– Kuljinko puomia vai venettä pitkin? Luulin, että sinne menivät avaimeni ja kännykkäni, mutta olin jättänyt ne kaikki veneeseen, Salonen kuvailee.
Tärkeintä oli, että ihminen pelastui.
