Poliitikot haluavat, että kunta rakennuttaa rivitalon omista rahoistaan. Kuntaliiton asiantuntijan mukaan on harvinaista, että kunta rakentaa asuinrakennuksen omaan omistukseensa.
Manner-Suomen toiseksi pienimmässä kunnassa Luhangassa väännetään rivitalon rakentamisesta.
Poliitikot haluavat, että kunta rakennuttaa rivitalon omista rahoistaan. Kunnanjohtaja Tuomo Kärnä vastustaa ideaa, koska pitää sitä järjettömänä.
Maaliskuun alussa tilanne kärjistyi niin, että kunnanjohtaja sai kunnanhallitukselta suullisen huomautuksen asiattomasta ja uhkaavasta käyttäytymisestä sekä loukkaavasta kommentoinnista. Asiasta kertoi ensin Joutsan seutu.
Tässä jutussa kerromme, mistä rivitalojupakassa on kyse.
Kunnanjohtaja poisti hankkeen talousarviosta
Suunnitelman mukaan Päijänteen rannalla sijaitseva vanha rivitalo puretaan, ja sen tilalle rakennetaan uusi. Rakennuksesta on tarkoitus tehdä korkeatasoinen ja ikäihmisten tarpeet huomioiva. Asuntoja tulisi kuusi tai seitsemän.
Hankkeen alustava kustannusarvio on 960 000 euroa. Vanhan rakennuksen purkaminen maksaa arviolta 45 000 euroa.
Hanke on tarkoitus rahoittaa 500 000 euron pitkäaikaisella lainalla ja kunnan kassavaroilla.
Kunnanjohtaja vastaan kuntapäättäjät
Kunnanjohtaja Tuomo Kärnän mukaan hanke on laitettu vireille ilman valmistelua, eikä hankkeelle ole julkisia perusteita. Hän suhtautuu kriittisesti myös projektiryhmän toimintaan.
– Kukaan ei tiedä, kuka rivitalon omistaa, tehdäänkö se myyntiin vai vuokralle, millä hankemuodolla, ja mikä on projektisuunnitelma, Kärnä luettelee.
Kärnän mukaan Luhangassa pitäisi tällä hetkellä keskittyä julkisten palveluiden tuottamiseen. Esimerkiksi varhaiskasvatuksen tiloissa on Kärnän mukaan todettu sisäilmaongelmia, ja koulukiinteistön lämmitysjärjestelmä pitäisi uusia.
Kärnän mielestä hanke pitää keskeyttää välittömästi.
– Hankkeella ei ole mitään menestymisen edellytyksiä eikä se tule koskaan maksamaan itseään takaisin.
Valtuutettu Aki Virtaniemi (kok.) kannattaa rakentamista, koska kunnan vuokra-asunnot ovat vanhoja ja yksipuolisia ja Luhangan kirkonkylällä on pulaa asunnoista. Lisäksi uusi rivitalo voisi houkutella uusia asukkaita.
– Uskon, että tämä on houkutteleva vaihtoehto monelle uudelle luhankalaiselle.
Hankkeelle ei ole tehty tarveselvitystä. Virtaniemen mukaan sitä ei tarvita, koska asunnoista on pulaa.
Virtaniemen mukaan hankkeessa ei ole epäselvyyksiä, mutta kaikista asioista ei ole vielä päätetty. Hän pitää Kärnän kritiikkiä tarkoituksellisena mustamaalaamisena.
– Mielestäni etenkin pienessä kunnassa kaikkien pitäisi vetää yhtä köyttä, eikä varsinkaan operatiivisen puolen jarruttaa päättäjien tekemiä päätöksiä.
Asiantuntija: ihmiset eivät muuta asuntojen perässä
On harvinaista, että kunta rakentaa asuinrakennuksen omaan omistukseensa, kertoo asumisasioiden erityisasiantuntija Laura Hassi Kuntaliitosta.
Hassin mukaan kunnat ovat jo pitkään siirtäneet asuntokantaa omista taseistaan tytäryhtiöille, mutta jotkin pienet kunnat tekevät poikkeuksen. Esimerkiksi Luhangassa asuntokanta on kunnan taseessa.
Virtaniemen mukaan uudesta rivitalosta ei ole vielä päätetty, tuleeko se kunnan taseeseen vai perustetaanko sitä varten tytäryhtiö.
Hassin mukaan on normaali käytäntö, että kohteesta tehdään tarveselvitys ennen hankesuunnitelmaa. Selvityksen yhteydessä kannattaa hänen mukaansa pyytää arvio ulkopuoliselta ammattilaiselta esimerkiksi vuokra-asuntojen kysynnästä.
Mikään hanke ei ole riskitön, hän muistuttaa.
– Suomessa ei ole muuttoliikettä, jossa ihmiset muuttaisivat ensijaisesti asuntojen perässä. Seudun työ- ja opiskelupaikat ovat edellytys vuokra-asuntokysynnälle.
Kunnanjohtaja sai huomautuksen
Kiista rivitalon rakentamisesta kärjistyi kunnanhallituksen kokouksessa helmikuussa. Kunnanhallituksen puheenjohtaja Hilkka Weijon (kok.) mukaan Kärnä käyttäytyi asiattomasti projektityöryhmän jäseniä kohtaan.
Kärnä kiistää epäasiallisen käytöksen, ja aikoo jättää kunnanhallitukselle kirjallisen vastauksen.
Rivitalohanketta käsiteltiin kunnanhallituksessa viimeksi maanantaina 17. maaliskuuta. Silloin hallitus äänesti yksimielisesti kunnanjohtajan esitystä vastaan.
Kärnä olisi halunnut, että projektityöryhmä lopettaa työskentelyn, ja hän itse valmistelee kunnanhallitukselle vaihtoehtoja projektisuunnitelmasta, hankemuodosta ja rahoituksesta.
Projektityöryhmän esitys voitti äänestyksen. Niinpä seuraavaksi kunta muun muassa kilpailuttaa rakennuttajakonsultin ja pyytää tarjouksen nykyisen rivitalon purkamisesta.
Luhanka, kuten muutkin Suomen kunnat, saa uuden kunnanvaltuuston huhtikuun vaalien jälkeen. On mahdollista, että nykyinen valtuusto ei enää käsittele hanketta.