Puolustusvoimat otti viime vuonna testikäyttöön uuden taisteluasun, johon kuuluu ensimmäistä kertaa alusvaatteet myös naissotilaille. Ne eivät ole keränneet pelkkää kiitosta.
– Kerrasto, sukkia, alusvaatteita, ja tietenkin urheiluliivit, Melisa Taimiola luettelee ennen inttiin lähtöä tekemiään hankintoja.
Lähes kaikki inttiin lähtevät naiset joko ottavat kotoa mukaan tai ostavat hyvät, tukevat urheilurintaliivit ennen palvelukseen astumista, sillä puolustusvoimien puolesta niitä ei saa.
Taimiola on yksi niistä noin 400:sta naisesta, jotka aloittavat vapaaehtoisen asepalveluksen vuoden ensimmäisessä saapumiserässä. Asepalveluksen aloittaa puolustusvoimien ja rajavartiolaitoksen joukko-osastoissa yhteensä noin 12 000 alokasta.
Voi olla, että Taimiola saa palveluksena aikana myös alusvaatteet puolustusvoimilta. Nyt mukana on kuitenkin vielä omat.
Hän on valmistautunut inttiin muutenkin kuin hankkimalla listaamiaan tavaroita.
– Olen saanut aika hyvin tekniikan haltuun, että saan tehtyä nopeasti sileän alanutturan, joka pysyy kunnolla koko päivän.
Viime vuonna pieni osa inttiin menneistä naisista sai ensimmäistä kertaa käyttöönsä alusvaatteet.
Muutamissa Lapin pohjoisissa joukkoyksiköissä testattiin armeijan uutta M23-taisteluasua, johon kuuluivat oli urheilurintaliivit ja alushousut.
Urheiluliivit eivät kuitenkaan vastanneet tarpeeseen, mihin ne oli hankittu, Varusmiesliiton viime vuoden puheenjohtaja Elina Riutta sanoo.
– Niiden olisi tarkoitus olla urheiluliivit, eli niiden kuuluisi olla tukevat, mutta sitä ne eivät ole.
– Jos puolustusvoimiin haluttiin käyttöön pieniä toppeja, niin nyt on toppeja käytössä, mutta urheiluliivejä ei ole käytössä, Riutta summaa viime vuonna puheenjohtajana urheiluliiveistä saamaansa palautetta, mitä hän on laittanut eteenpäin.
Alushousuista palaute oli myönteistä.
Riutta suoritti itse asepalveluksen parisen vuotta sitten ja tietää, minkälaiset urheiluliivit palveluksessa tarvitaan: sellaiset, jotka tukevat marsseilla, juostessa, ryömiessä ja kaikessa muussa, mitä sotilaat tekevät.
Testikäytössä olleet urheiluliivit on valmistettu merinovillasta, joka on tulenkestävää materiaalia. Niissä ei kuitenkaan ollut käyttäjien mukaan riittävää tukea, ja silloin esimerkiksi juostessa rinnat hölskyvät, mikä voi aiheuttaa kipua.
Yleensä urheiluliivit on valmistettu polyamidista, elastaanista ja muista keinokuiduista, jotka eivät ole tulenkestäviä.
Jos taisteluasu syttyy palamaan ja rintaliivit eivät kestä tulta, ne voivat sulaa kiinni sotilaan ihoon.
Sen takia armeijassa on nytkin tilanteita, joissa alusvaateongelma tulee esiin. On erilaisia tulitehtäviä, joissa sotilaiden pitää olla tekemisissä tulen kanssa.
Silloin naissotilaiden pitää ensin riisua turvallisuussyistä ja varmuuden vuoksi alusvaatteet, jotka eivät ole virallinen osa taisteluasua, ja tehtävän päätyttyä ne puetaan takaisin päälle, Riutta kuvailee.
Puolustusvoimista kerrottiin viime keväänä, että uusi taisteluasu on kokeilussa vuoden 2024 aikana, jolloin käyttäjiltä kerätään kokemuksia uudesta asusta esimerkiksi kyselyillä ja haastatteluilla.
Uuden taisteluasun jatkosta päätöksiä tehdään vuoden 2025 aikana.