Sysmän kunta valmisteli Nuoramoisten koulun myyntiä yritykselle, jonka toimitusjohtaja ei ollut kuullutkaan koko koulusta.
Sysmän kunta joutui joulun välipäivinä selvittämään erikoista sekaannusta nettihuutokaupassa tapahtuneen virheen takia.
Kunta oli laittanut entisen Nuoramoisen koulurakennuksen myyntiin Huutokaupat.com-palveluun. Palvelun mukaan korkeimman tarjouksen esitti Ykköshillot oy. Kunnanjohtaja Lasse Peltonen päätti esittää kunnanhallitukselle rakennuksen myymistä yritykselle 7500 euron hintaan.
Kunnanhallituksen esityslistan tultua julki Yle soitti Ykköshillojen toimitusjohtaja Pekka Koivistolle kysyäkseen, millaista toimintaa yritys aikoi Sysmässä harjoittaa.
Puhelinkeskustelussa kävi ilmi, että toimitusjohtaja ei ollut koskaan kuullutkaan Nuoramoisten koulusta. Hän myös vakuutti, ettei pöytälaatikkoyritys Ykköshillot oy ollut tehnyt minkäänlaista tarjousta.
Ykköshillot oy on eteläkarjalainen marja-alan yritys, jolla ei ollut liiketoimintaa muutamaan vuoteen. Pekka Koivisto on puolestaan tunnettu marja-alan yrittäjä, joka myi Kaskein Marja -yrityksensä ruotsalaiselle marjajätille vuonna 2021.
Kunta luotti palvelun antamiin tietoihin
Kunnanjohtaja Lasse Peltonen ei heti uskonut Ylen saamia tietoja, mutta alkoi kuitenkin selvittää asiaa ennen kunnanhallituksen kokousta. Huutokaupat.com-palvelun mukaan Ykköshillot oy:n kotipaikka oli Kajaani ja yrityksen yhteystiedoiksi annettiin Timo Karppisen nimi. Palvelu oli ilmoittanut myös yrityksen y-tunnuksen.
Tiedot eivät pidä paikkaansa. Pekka Koivisto on Ykköshillot oy:n toimitusjohtaja, hallituksen puheenjohtaja ja ainoa omistaja.
Muutaman puhelun jälkeen asia alkoi selvitä.
Timo Karppinen on Ykköshillojen entinen työntekijä. Hän on toiminut aiemmin Huutokaupat.comissa Ykköshillojen tunnuksella. Karppisen mukaan tarjous Nuoramoisten koulusta lähti vahingossa väärän yrityksen tiedoilla. Tarkoitus oli osallistua huutokauppaan kajaanilaisen yrityksen Scandinavian Berry oy:n nimissä.
Scandinavian Berry oy:n osake-enemmistön omistaa Timo Karppisen puoliso Patarinorn Phamorn-Karppinen ja heidän tyttärensä. Timo Karppisella ei ole asemaa yhtiössä. Nuoramoisten koulun ostopäätökselle on yhtiön toimitusjohtajan Eino Mäkitalon siunaus.
Kunnanjohtaja korjasi yrityksen nimen esityslistalle ja kunnanhallitus päätti maanantai-iltana, että Nuoramoisten koulu myydään kajaanilaiselle Scandinavian Berry oy:lle.
Vahinkoa ei tapahtunut, mutta Ykköshillojen toimitusjohtaja ja omistaja Pekka Koivisto ihmettelee, miten on mahdollista, että Huutokaupat.com-palvelussa voi operoida vanhoilla tiedoilla.
Kunnanjohtaja Lasse Peltonen ei halua kommentoida asiaa enempää, mutta sanoo, että Huutokaupat.com toimii kaupanjärjestäjänä ja vastaa tietojen oikeellisuudesta. Palvelu edellyttää käyttäjiltä vahvaa tunnistautumista.
Huutokaupat.comin markkinointi- ja viestintäjohtaja Katri Eskelisen mukaan mikään ei viittaa järjestelmävirheeseen.
– Kokemuksemme mukaan vastaavanlaisissa tilanteissa on yleensä kyse inhimillisestä käyttäjävirheestä. Ensi sijassa käyttäjät vastaavat käyttäjätietojen oikeellisuudesta. Tunnusten luonnin yhteydessä meidän sivustolla vaaditaan vahva tunnistautuminen pankkitunnuksilla ja yritystilien luonnin yhteydessä tarkistamme yritysten tiedot, kertoo Eskelinen sähköpostiviestissään.