sunnuntai, 6 lokakuun

Mainostajat jatkavat pakoaan sosiaalisen median palvelu X:stä, joka tunnettiin vuosina 2006–2023 Twitterinä.

Syyskuussa tarpeekseen sai Maailmanpankki.

X oli sijoittanut sen mainoksen keskelle rasistista päivitystä, joka julkaistiin 115 000 seuraajan tilillä. Tili jakoi uusnatsistista sisältöä ja levitti rotuteorioita.

– Tätä ei voi mitenkään hyväksyä. Katkaisemme välittömästi kaiken mainontamme alustalla, Maailmanpankin tiedottaja kertoi tv-kanava CBS:n uutisille.

Elon Muskin liukumäki – arvo romahtanut

Palvelun markkina-arvo on romahtanut sen jälkeen, kun Tesla-sähköautoista ja SpaceX-avaruusraketeista tunnettu maailman rikkain ihminen Elon Musk osti sen lokakuussa 2022.

Tällä viikolla on arvioitu, että X:n arvo olisi enää noin viideosa 44 miljardin dollarin hinnasta, jolla Musk osti palvelun.

Tämä perustuu yhden omistajan eli sijoitusyhtiö Fidelityn omistuksen arvonlaskuun.

Fidelityn omistus oli kaksi vuotta sitten 19,6 miljoonan dollarin arvoinen, mutta nyt sen arvo on enää 4,2 miljoonaa dollaria – euroissa pudotus olisi ollut noin 18 miljoonasta alle 4 miljoonaan.

Fidelityn laskun perusteella X:n arvo olisi enää 9,4 miljardia dollaria.

Asia ei kuitenkaan ole näin suoraviivainen.

Musk osti X:n aikanaan ylihintaan. Palvelun reaaliarvon arvioitiin jo ostohetkellä olevan jopa alle puolet Muskin maksamasta 44 miljardista dollarista, ja Musk yritti ensin kumota tarjouksensa.

Lisäksi X:n arvoa ei voida määrittää julkisesti, koska Musk veti yhtiön pois pörssistä. Fidelityn kaltaiset mittarit antavat jonkinlaista osviittaa todellisesta arvosta.

Kriisistä kriisiin

Muskin aikakaudella X vaikuttaa edenneen kriisistä toiseen.

Palvelu kärsii lukuisista vale- ja trollitileistä. Ne ovat anonyymejä tilejä, joita ei ole perustettu avointa keskustelua vaan pelkkää poliittista vaikuttamista varten.

Sosiaalista mediaa analysoiva israelilainen Cyabra-yhtiö arvioi toukokuussa, että 15 prosenttia Donald Trumpia ylistävistä tileistä oli valetilejä. Presidentti Joe Bidenia ylistäviä valetilejä Cyabra arvioi olleen 7 prosenttia.

Kesällä Yhdysvaltain hallinto kertoi tunnistaneensa X:ssä 968 venäläistä bottitiliä, jotka suolsivat Venäjää tukevaa luikuria liukuhihnalta. Suomessa uutisoitiin tuhansien valetilien syntymisestä pikatahtia jo vuonna 2018.

X:n algoritmi myös usuttaa näkyville tunteita herättävää sisältöä, eli päivityksiä tileiltä joihin käyttäjä on aiemmin reagoinut. X:n keskustelukulttuuri on muuttunut aiempaa loukkaavammaksi, ja yhtiö on epäonnistunut vihapuheen kitkemisessä.

Musk itse viittasi algoritmiin päivityksessään kuukausi sitten.

Tämä on johtanut arkihavaintoihin siitä, että moni peruskäyttäjä on jättänyt X:n joko kokonaan tai ei käytä sitä enää aktiivisesti.

Financial Times kertoi viikko sitten, että X olisi menettänyt runsaassa vuodessa Yhdysvalloissa viidesosan päivittäiskäyttäjistään ja Britanniassa jopa kolmanneksen.

Samalla moni mainostaja on kyllästynyt riskeeraamaan maineensa palvelussa, joka on entistä arvaamattomampi ja täynnä ristiriitoja. Löylyä on lyönyt muun muassa salaliittoteorioita jakava Musk itse.

Viime marraskuussa nähtiin mainostajien joukkopako, kun Muskin tulkittiin tukeneen päivityksellään juutalaisvastaisuutta ja salaliiittoteoriaa, jonka mukaan juutalainen eliitti pyrkisi maailmanherruuteen.

Muun muassa Coca-Cola, Microsoft ja Airbnb vetäytyivät palvelusta.

Mainontaa seuraavan Mediaradar-yhtiön mukaan X:n mainostulot olivat tämän vuoden tammi–kesäkuussa enää 744 miljoonaa dollaria, kun vuotta aiemmin samaan aikaan ne olivat 982 miljoonaa dollaria.

Tutkimusyhtiö Kantarin selvityksen mukaan joka neljäs mainostaja aikoo vähentää mainostamista X:ssä ensi vuonna.

”Kutakuinkin kaikki kehitys on ollut käyttäjien näkökulmasta huonoa”

Eri asia on, onko käyttäjä- ja talouslukujen liukumäellä Muskille merkitystä. Julkisesti hän on suhtautunut vähenemiseen viilipyttymäisesti.

Palvelu on yhä merkittävä tekijä sosiaalisessa mediassa. X:n mukaan sillä on kuukausittain noin puoli miljardia käyttäjää, ja määrä olisi lievässä nousussa.

Kukaan ei tosin tiedä, miten monta oikeaa ihmistä määrä pitää sisällään. Lisäksi arviot päivittäiskäyttäjien määrän vähenemisestä viittaavat siihen, että kiinnostus X:ään heikkenee.

Muskin omaisuus on noin 260 miljardia dollaria eli 240 miljardia euroa.

Onko mainosrahalla tai aktiivikäyttäjillä Muskille väliä, vai onko tärkeämpää pitää palvelu sellaisena kuin hän itse haluaa?

Viestinnän professori Pekka Isotalus Tampereen yliopistosta muistuttaa, ettei Twitter aiemminkaan ollut mikään kultakaivos vaan tuotti suurimman osan ajasta tappiota.

Mutta Musk uhosi tekevänsä palvelusta kannattavan.

– Mielestäni tämä tekee lommon Muskin liikemiesmaineeseen. Hänellä on ollut brändi, että hän saa asian kuin asian menestymään.

Palveluun on tullut poliittinen leima, Isotalus sanoo, ja se karkottaa käyttäjiä ja mainostajia.

– Kutakuinkin kaikki kehitys X:ssä on ollut käyttäjien näkökulmasta huonoa. Se ilman muuta karkoittaa sieltä ihmisiä, Isotalus sanoo.

Jaa.
Exit mobile version