Uhanalainen manjuari on jopa 150 miljoonaa vuotta vanha laji.
Karibianmeren suurimmalla luonnonsuojelualueella Kuuban Zapatassa yritetään pelastaa uhanalaista manjuaria, eli kuubalaista jättiluuhaukea.
Paikalliset biologit ovat käynnistäneet hankkeen, jonka avulla he yrittävät pelastaa lajin sukupuutolta.
– Manjuari on biologinen jäänne, joka on elänyt 140 tai 150 miljoonaa vuotta ja vasta nyt on kriittisessä sukupuuton vaarassa, sanoo biologi Andres Hurtado.
Lajia pidetään yhtä vanhana kuin dinosauruksia.
Pitkä, hoikka ja terävähampainen manjuari on luokiteltu Kuubassa äärimmäisen uhanalaiseksi. Se on ollut Kansainvälisen luonnonsuojeluliiton (IUCN) punaisella listalla vuodesta 2020 lähtien.
– Se on Kuuban kalojen jalokivi, toteaa Hurtado.
Yksi syy manjuarin äkilliseen ja jyrkkään vähenemiseen on ankeriasmonnilajin tuominen alueelle 1990-luvun lopussa. Vieraslaji on tuhonnut aiemmin koskemattoman suoalueen.
Hurtado kehitti menetelmän, jolla vaativa manjuari-kalaa on mahdollista kasvattaa. Hän uokkii manjuareja kollegoidensa kanssa lähellä sijaitsevassa kalanviljelylaitoksessa ja palauttaa ne sitten takaisin luontoon.
Lähde: Reuters



