Asetta muistuttavien esineiden kantajat vievät poliisin resursseja. Komisarion mukaan on vaikeaa arvioida, kannetaanko kuula- ja replika-aseita mukana ajattelemattomuudesta vai tahallaan.
Sisä-Suomen poliisilla oli aiemmin tällä viikolla Tampereen Hervannassa tehtävä, johon liittyi epäilty ampuma-ase. Paikalle hälytettiin useampi poliisipartio.
Epäilty ampuma-ase osoittautui kuula-aseeksi.
Kysyimme, kuinka usein poliisi kohtaa tilanteita, joissa asetta muistuttavaa esinettä on pidetty hallussa julkisella paikalla, ja millaisia tapaukset ovat.
Kymmeniä tehtäviä vuodessa
Poliisi ei tilastoi erikseen tapauksia, joissa tehtävän aiheuttaa ”leikkiase”.
Sisä-Suomen poliisin komisario Jani Mäkilä arvioi, että tilanteita on heidän alueellaan kymmeniä vuodessa.
Pääsääntöisesti kuula- ja replika-aseita kantavat nuoret.
– Yksikin tapaus on liikaa. Nämä ovat niin sanotusti turhia. On valitettavaa, että ne syövät resursseja ja aiheuttavat samalla ehkä myös turvattomuuden tunnetta.
Kun poliisi saa tehtävän, johon liittyy edes epäily ampuma-aseesta, on siihen suhtauduttava tilanteen vaatimalla vakavuudella ja tavalla.
– Asiassa tehdään kokonaisarvio muun muassa ilmoituksen perusteella. Poliisi lähtee paikalle sillä ajatuksella, että kyseessä voi olla oikea ase.
”Kun ei ole oikeita aseita saatavilla”
Mäkilän mukaan on vaikeaa arvioida, kannetaanko kuula- ja replika-aseita ajattelemattomuudesta vai tahallaan.
Joillekin tällaisen aseen kantamiseen voi liittyä rikollisuuden ihannointi.
– Halutaan näyttää varustautuneilta. Kun ei ole oikeita aseita saatavilla, niin varustaudutaan tällaisella.
Komisarion mukaan kuula- tai ilma-aselajeja harrastavat osaavat pääsääntöisesti kuljettaa välineitä oikeaoppisesti.
Rikoksen tunnusmerkistö voi täyttyä
”Leikkiaseen” esittely yleisellä paikalla tai sillä uhkailu täyttää usein rikoksen tunnusmerkistön.
Ampuma-asetta erehdyttävästi muistuttavan esineen hallussapito yleisellä paikalla on kielletty järjestyslain nojalla. Tällöin henkilö voi syyllistyä toisen vahingoittamiseen soveltuvan esineen hallussapitoon.
Mikäli toiminta on vielä uhkaavaa ja aiheuttaa pelkoa, voidaan henkilön katsoa syyllistyneen yleisen järjestyksen häiritsemiseen ja turvallisuuden vaarantamiseen.
Jos tällaisella aseella uhkaa toista ihmistä, voi kyseessä olla laiton uhkaus. Mikäli uhkaus kohdistuu poliisiin, voi syyllistyä virkamiehen väkivaltaiseen vastustamiseen.
Pahimmillaan voi joutua poliisin aseenkäytön kohteeksi, mikäli asetta hallussa pitävä ei noudata poliisin käskyä, Jani Mäkilä kertoo.
Poliisin on usein mahdotonta erottaa tilanteessa kuula-asetta oikeasta ampuma-aseesta.
– Tällaisen aseen kohdistaminen poliisiin tai toiseen henkilöön näyttää siis siltä, että uhkaaja aiheuttaa välittömän ja vakavan vaaran toisen hengelle ja terveydelle. Tällöin poliisi voi todennäköisesti joutua käyttämään ampuma-asetta hänen pysäyttämisekseen.
Komisario toivoo, että ihmiset miettisivät, miksi aseen tapaista esinettä pitäisi kantaa mukana.
– Hyväksyttävät syyt ovat aika vähissä. Tällaisia aseita käsitellessä tulisi aina miettiä, miltä tapahtuma näyttää ulkopuolisin silmin.
Mikäli ”leikkiase” aiheuttaa poliisitehtävän, Mäkilan mukaan on parasta toimia poliisin ohjeiden mukaisesti.
Jos poliisi joutuu varoittamaan voimakeinojen käytöstä ja käskyttämään esimerkiksi maahan, käskyjä tulee noudattaa, Mäkilä sanoo.
– Eikä missään nimessä alkaa esimerkiksi kaivamaan taskujaan näyttääkseen, että kyseessä on esimerkiksi kuula-ase. Tätä ehtii selittämään sitten myöhemminkin.