tiistai, 3 helmikuun

Kylmä jakso tammikuussa lisäsi merijäätä koko Itämerellä. Perämeri jäätyi sille tyypilliseen aikaan, mutta jään paksuus on keskitasoa korkeammalla.

Tammikuu oli Lapissa kylmin liki 40 vuoteen. Tästä huolimatta Perämeri jäätyi sille tyypilliseen aikaan.

Kylmä jakso on kuitenkin lisännyt merijäätä koko Itämerellä. Pohjanlahti meni kauttaaltaan jäähän Merenkurkusta Perämereen tammikuun lopussa.

Ilmatieteen laitoksen jääasiantuntija Niko Tolmanin mukaan jäiden paksuus on kuitenkin normaalia korkeammalla tasolla Perämerellä.

– Meri-Lapin alueella paksuus on nyt 40-60 senttiä, kun se normaalisti on 30-40 senttiä.

Tammikuun pakkasten ansiosta jäänmuodostus on ollut nopeampaa. Jäätalven luokitus on nyt keskimääräisessä, kun viime vuosina trendi on ollut se, että luokitus on leuto. Vaikka jäätalven tilanne on nyt keskitason yläpuolella, on ennätyslukemiin Tolmanin mukaan vielä paljon matkaa.

– Isossa kuvassa jäätalvet ovat leudontuneet ja ankarien jäätalvien määrä on vähentynyt. Viimeisin ankara jäätalvi oli 2010–2011.

Tolman toteaa, että ilmaston ja maailman merien lämpeneminen on lyhentänyt jäätalvien pituutta myös itämerellä.

– Yleinen trendi on se, että lumi ja jää vähenee, hän toteaa.

Share.
Exit mobile version