Tuleva kymmenen laudaturin ylioppilas sanoo urheilutaustan tuovan määrätietoisuutta.
Suomen toiseksi parhaan tuloksen ylioppilaskirjoituksissa kirjoitti tänä vuonna helsinkiläinen Topias Muukkonen, 19, jonka todistuksessa komeilee pian kymmenen laudaturia ja yksi eximia.
– Osasin kyllä odottaa laudaturia monesta aineesta. Se tuli yllätyksenä, että tulos on Suomen toiseksi paras, Mäkelänrinteen lukiosta kirjoittanut Muukkonen sanoo.
Laudatur tuli äidinkielestä, englannista, ruotsin lyhyestä oppimäärästä, matematiikan lyhyestä ja pitkästä oppimäärästä, fysiikasta, kemiasta, maantiedosta, biologiasta ja yhteiskuntaopista. Eximia tuli ruotsin pitkästä oppimäärästä.
Muukkonen kertoo kirjoittaneensa matematiikan molemmat oppimäärät lähinnä huvin vuoksi.
– Ei siinä sillä tavallaan mitään järkeä ollut, mutta matematiikka on kiva aine ja halusin käydä testaamassa molemmat, hän naurahtaa.
Matematiikkaa ja fysiikkaa Muukkonen piti helpoimpina aineina. Äidinkieli taas tuntui vaikeimmalta.
– Se on aina vähän mysteeri, mitä siinä halutaan, hän sanoo.
Opiskelu jatkuu lääketieteellisessä
Muukkonen on alun perin kotoisin Keravalta. Hän opiskeli Mäkelänrinteen lukion urheilulinjalla.
Tulevan ylioppilaan laji on suunnistus, josta on tullut myös useita Suomen mestaruuksia.
– Urheiluun kuuluu jonkun näköinen määrätietoisuus. Se varmasti näkyy myös opiskelussa, Muukkonen pohtii.
Hän aikoo jatkaa opiskeluja Helsingin yliopiston lääketieteellisessä tiedekunnassa. Opiskelupaikan pitäisi olla varma, sillä ensikertalaisena Muukkonen voi hakea sisään todistusvalinnassa täysillä pisteillä.
– Tutkijaksi suuntautuminen voisi kiinnostaa. Lääkis on ollut minulle sellainen salainen unelma. Toinen on luonnontiede ja matematiikka.
Muukkonen on ottanut yliopisto-opintoihin tuntumaa jo lukion aikana ja suorittanut avoimessa yliopistossa 180 opintopistettä eli noin kandidaatin tutkinnon verran fysiikan ja matematiikan kursseja.