Jos piparit kärähtävät uuniin, voi ilmassa olevien pienhiukkasten määrä nousta moninkertaiseksi. WC-raikastimen hetkellinen vaikutus on vieläkin näkyvämpi.
Arkiset jouluun liittyvät puuhat heikentävät hetkellisesti sisäilman laatua. Ajattelemattomuus voi johtaa siihen, että ilmaan pääsee yhdisteitä tai pienhiukkasia, joista voi olla haittaa terveydelle.
Oulun yliopiston rakennusterveyden pilottilaboratorio esitteli Ylelle, mitä sisäilmassa tapahtuu, kun paistaa pellillisen pipareita tai polttaa joulukynttilöitä.
Jos piparit pääsevät kärähtämään uunissa, on sillä hetkellisesti merkittävä vaikutus sisäilmaan.
– Pienhiukkaspitoisuuksien määrä kolminkertaistui. Pipareita voi silti paistaa ihan turvallisin mielin kun huolehtii, että ilmanvaihto on kunnossa ja mielellään keittiössä toimiva liesituuletin, sanoo professori Ulla Haverinen-Shaughnessy Oulun yliopistosta.
Terveyden ja hyvinvoinnin laitos luonnehtii pienhiukkasia merkittäväksi kansanterveydelliseksi ongelmaksi. Niiden tiedetään aiheuttavan ärsytysoireita sekä lieviä hengityselinoireita. Ne ovat haitallisia myös sydän- ja verenkiertoelimistölle.
Sisäilmatutkija neuvoo kohtuuteen kynttilöiden kanssa
Kynttilöiden polttaminen nostaa sisäilman pienhiukkaspitoisuuksia jopa enemmän kuin onnistunut piparinpaisto.
– Meidän testissämme oli käytössä tuoksukynttilöitä, ja ne tuovat oman lisänsä kemiallisella puolella, Haverinen-Shaughnessy sanoo.
Sisäilmatutkijana hän ei suosittele runsasta kynttilöiden polttamista.
– Kannattaa pysyä kohtuudessa. Yhden lääketieteen kollegan kanssa keskustelin tästä aiheesta, ja hän sanoi, että kannattaisi harkita led-kynttilöiden käyttöä.
WC-raikastimen hetkellinen vaikutus on merkittävä
Testiolosuhteissa käytettiin WC:n ilmanraikastinta, joka automaattisesti suihkauttaa ilmaan tuoksua.
Kun laite oli säädetty maksimille, haihtuvien orgaanisten yhdisteiden pitoisuudet nousivat hetkellisesti monikymmenkertaisiksi. Minimitasolle säädetyn laitteen suihkaukset pitivät sisäilman laadun sellaisena, että asumisterveyden toimenpiderajat eivät ylittyneet.
Haverinen-Shaughnessy kertoo, että markkinoilla on jo nyt jatkuvatoimisia sensoreita, joiden avulla pystyisi seuraamaan omankin kotinsa sisäilman epäpuhtauspitoisuuksia. Hänen mielestään tulevaisuuden älykotien suunnittelussa ollaan menossa sen tyyppiseen suuntaan.
Onko sinulla meille juttuvinkki? Voit lähestyä toimitusta luottamuksella
Halutessasi voit olla yhteydessä myös sähköpostilla osoitteeseen [email protected]. Luemme kaikki yhteydenotot, mutta emme pysty takaamaan jokaiselle henkilökohtaista vastausta.