torstai, 24 lokakuun

Yle kysyi kansanedustajilta, miten he keventäisivät omaa työtaakkaansa.

Miika Koskela,

Elina Nissinen,

Clarissa Jäärni

Mediajohtaja ja kokoomuksen kansanedustaja Pauli Aalto-Setälä haluaisi uudistaa eduskunnan työtapoja.

Hänen mielestään eduskunnassa voitaisiin ottaa oppia yritysmaailmasta, jolloin lainsäädäntö tehostuisi ja edustajat jaksaisivat paremmin.

Muutamat muutkin edustajat ovat kertoneet Ylelle ajatuksistaan edustajan työn päivittämisestä tälle vuosituhannelle.

Tässä jutussa listataan neljä konkreettista ehdotusta.

Monet kansanedustajat kertoivat aiemmin Ylelle olevansa jatkuvasti väsyneitä. Se johtuu paljolti huonoista työtavoista.

1. Vähemmän valiokuntia

Kansanedustajat kuuluvat keskimäärin kahteen valiokuntaan eli perehtyvät kahden hyvin erilaisen aihepiirin asioihin päivittäin.

Saman päivän aikana voi olla tekemisissä esimerkiksi kyberturvallisuuden ja lohenkalastuksen kanssa, eräs kansanedustaja kuvaili. Usein eri valiokuntien kokoukset saattavat olla päällekkäin.

Pauli Aalto-Setälä istuu neljässä eri valiokunnassa. Hän esittää, että niiden määrää pitäisi vähentää.

– On ääneen sanomaton salaisuus, että materiaalia on niin valtava määrä, ettei kaikkea kukaan pysty lukemaan. Valiokuntia on liian paljon. Työn laadun parantamiseksi näitä voisi yhdistää.

Eduskunnan varapuhemies ja demariedustaja Tarja Filatov ehdottaa, että kukin edustaja voisi kuulua vain yhteen valiokuntaan kerrallaan. Hän ei kuitenkaan usko, että eduskunnasta löytyisi tahtoa muuttaa työtapojaan niin merkittävästi.

– Suurin osa edustajista haluaa kuitenkin olla vaikuttamassa moniin asioihin, Filatov sanoo.

Eduskuntaryhmät voisivat Filatovin mukaan kuitenkin keskenään sopia, että työläimpiin valiokuntiin osallistuvilla ei olisi toista valiokuntaa.

Pauli Aalto-Setälän mukaan eduskunnan työtavat eivät kuitenkaan ole tältä vuosituhannelta. Mitä hän uudistaisi?

2. Poliitikkojen vastuurooleja rajattava

Kyselyn vastauksissa mainittiin paikallispolitiikan tai kirkko- ja osuuskauppavaltuustojen jättäminen.

Esimerkiksi Oras Tynkkynen (vihr.) haluaisi rajoittaa, kuinka monella päätöksenteon tasolla yksi poliitikko ei voi toimia samaan aikaan esimerkiksi eduskunnassa, kunnanvaltuustossa ja hyvinvointialueen valtuustossa.

– Lailla voitaisiin säätää, että sama ihminen voi olla korkeintaan kahdella päätöksenteon tasolla yhtä aikaa.

3. Tiukempaa kokouskuria

Moni toivoo lyhyempiä kokouksia ja etätyömahdollisuutta.

Kansanedustajia harmittaa, etteivät kokoukset ala tai lopu ajallaan ja toisten aikaa ei arvosteta.

Etenkin maakuntien edustajat kertovat, etteivät haluaisi osallistua istuntoihin vain napin painalluksen vuoksi.

Varapuhemies Tarja Filatov sanoo, että eduskunnan työtä on yritetty jo järkevöittää esimerkiksi niin, että äänestykset ja puheenvuorot ovat helpommin ennakoitaviin aikoihin.

Istunnoille on myös päätetty takarajat, joista joustetaan vain poikkeustapauksissa.

Aalto-Setälän mukaan eduskunnassa tehdään silti edelleen valtavasti turhaa työtä. Hänen mukaansa kokoukset ovat liian pitkiä ja puheenvuoroissa sallitaan turha toisto ja päällekkäisyys.

– Kokouskäytäntöjä ja toimintatapoja voisi kehittää. Eduskunnassa vaadittava muodollisuus on luovuuden ja tehokkuuden este, Aalto-setälä sanoo.

4. Aikaa syömiselle, ihmissuhteille ja liikunnalle

Kyselyn vastauksissa toistui se, että kansanedustajilla ei ole aikaa hyvinvoinnistaan huolehtimiselle.

Moni kertoo, että unet jäävät vähiin ja lounaat väliin. Työn lomassa ei ehdi urheilla tai olla perheensä kanssa niin paljoa kuin haluaisi.

Aalto-Setälän mukaan priorisointi ja delegointi auttaa raivaamaan tilaa kalenterista.

– Minulle oli tärkeitä asioita ovat Itämeri ja talouden uudistaminen. Keskityn niihin, ja muissa tehtävissä tukeudun virkamiehiin ja kysyn kollegoilta. Yksin ei voi hoitaa kaikkea.

Onko sinulla meille juttuvinkki? Voit lähestyä toimitusta luottamuksella

Halutessasi voit olla yhteydessä myös sähköpostilla osoitteeseen tuomo.bjorksten@yle.fi. Luemme kaikki yhteydenotot, mutta emme pysty takaamaan jokaiselle henkilökohtaista vastausta.

Jaa.
Exit mobile version