Neljä vuotta sitten 82-vuotiaan Aunen lääkäri teki hänelle ehdotuksen: mitäpä jos tämä kokeilisi kokokasvisruokavaliota?
Aunen mukaan lääkäri kertoi, että kokonaan kasviksiin perustuva ruokavalio voisi jopa pysäyttää munuaisen vajaatoiminnan etenemisen.
Ehdotus kuulosti hurjalta. Voisiko hän elää tyystin ilman lihaa, kalaa, munia ja maitotuotteita? Ruokavalioon ei kuuluisi mitään prosessoitua, kuten kasvipohjaisia leikkeleitä tai vaikka ranskalaisia.
Aune kuitenkin luotti lääkärinsä asiantuntemukseen. Siksi uusi ruokavalio kiinnosti, vaikka se oli vaativa.
Aune ei ole ainoa potilas, jota Etelä-Savon hyvinvointialueen Eloisan lääkäri on ohjannut kokokasvisruokavalioon. Se muistuttaa vegaanista ruokavaliota, mutta on tiukempi. Se ei salli mitään eläinkunnasta tulevaa. Kiellettyjä ovat myös esimerkiksi lisätty rasva ja sokeri.
Kokokasvisruokavalio ei noudata kansallisia ravitsemus- tai hoitosuosituksia. Se on niin vaativa, että monien ravitsemuksen asiantuntijoiden mukaan etenkin Aunen ikäisen potilaan voi olla vaikeaa saada siitä tarpeeksi kaikkia ravintoaineita ja jopa energiaa.
Useat terveydenhuollon ammattilaiset ovat pitäneet Eloisan antamaa ohjausta niin haitallisena, että he ovat raportoineet potilasturvallisuuden vaarantumisesta hyvinvointialueen sisäisessä laadunvalvonnassa.
Myös Eloisan yhteistyötahot ovat arvostelleet kokokasvisruokavalioon ohjaamista.
Nykyään ohjaus on kielletty Eloisassa.
Ylen saamien tietojen mukaan Eloisan johdon asettamasta kiellosta huolimatta ainakin yksi lääkäri on ohjannut potilaita sen pariin.
Kokokasvisruokavaliossa vältetään eläinperäisten aineiden lisäksi prosessoituja ruokia ja ainesosia. Parasta olisi, jos ruuan laitossa käytettävät raaka-aineet olisivat mahdollisimman luonnollisia.
Kokokasvisruokavaliossa ei käytetä lisättyä rasvaa, kuten margariineja ja öljyjä. Kasvikset paistetaan vedessä.
Sokeria vältetään. Makeus tulee hedelmien ja marjojen omista sokereista. Suolaa käytetään hyvin vähän.
Ruokavaliossa kehotetaan käyttämään ravintolisänä B12-vitamiinia, D-vitamiinia ja jodia, sillä ilman lisiä niiden saanti jää vajaaksi.
Yle kysyi arviota kokokasvisruokavaliosta kolmelta ravitsemuksen asiantuntijalta. He ovat Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen johtava asiantuntija Heli Kuusipalo, Diabetesliiton asiantuntijaylilääkäri Elina Pimiä ja Itä-Suomen yliopiston ravitsemusterapian professori Ursula Schwab.
Kenenkään mielestä kokokasvisruokavalioon ei pidä ohjata julkisessa terveydenhuollossa, koska se on liian vaativa.
Ursula Schwab arvioi, että ruokavalio vaatii potilaalta halua, aikaa ja voimavaroja paneutua syvällisesti ravinto-aineiden saantiin ja ruoanvalmistukseen. Muuten riskinä on aliravitsemus.
Schwab on ollut mukana laatimassa kansallisia ravitsemus- ja sairaalaruokasuosituksia sekä useita hoitosuosituksia. Hän korostaa, että ne pohjautuvat laajaan tieteelliseen näyttöön.
– Kokokasvisruokavalion terveysvaikutuksista ja sovellettavuudesta ei ole tutkimusnäyttöä riittävästi, Schwab sanoo.
Kahden lääkärin intohimo
Tämä juttu perustuu laajaan asiakirja-aineistoon ja henkilöhaastatteluihin.
Yle on haastatellut viittä Eloisassa työskentelevää hoitoalan ammattilaista ja kuutta potilasta. Heidän nimiään ei mainita, koska henkilöllisyyden paljastuminen voisi johtaa ongelmiin joko työpaikalla tai hoitosuhteessa. Myös Aunen nimi on muutettu.
Lisäksi olemme haastatelleet neljää Eloisan esihenkilöä.
Kaksi asiaan intohimoisesti suhtautuvaa lääkäriä alkoivat ohjata potilaitaan syömään kokokasvisruokavalion mukaisesti noin neljä vuotta sitten. He ovat Soili Kasanen ja Ville Miettinen.
Heidät mainitaan nimeltä, koska lääkäreitä pidetään yhteiskunnassa puolueettomina asiantuntijoina, joiden mielipiteillä ja toiminnalla on suuri merkitys. Kasanen ja Miettinen ovat toimineet vastoin virallisia suosituksia.
Molemmat myös puhuvat kokokasvisruokavalion puolesta näkyvästi julkisuudessa. Miettinen on ollut mukana kirjoittamassa aiheesta kirjaa.
Hyvinvointialueen sisällä lääkäreiden toiminta on aiheuttanut erimielisyyksiä. Monet eivät uskalla tai halua puhua asiasta julkisesti.
Kolme ilmoitusta potilasturvallisuuden vaarantumisesta
Useat Ylen haastattelemat potilastyön ammattilaiset kertovat, etteivät olisi voineet uskoa, että julkisessa terveydenhuollossa ihmisiä ohjataan ruokavalioon, joka ei vastaa virallisia ravintosuosituksia.
– Olen ollut vähällä irtisanoutua jo monta kertaa. Tämä on ollut hyvin tulenarka ja vakava asia, yksi haastatelluista kertoo.
Työntekijät kuvailevat Ylelle lukuisia tapauksia, joissa potilaat ovat olleet hämmentyneitä ja ahdistuneita lääkärin tiukoista ohjeista ja vahvasta ilmaisusta.
Yhden potilaan syömishäiriöoireilu paheni tapaamisen jälkeen.
– Hän koki, että vegaanityyppiseen ruokavalioon ohjeistaminen laukaisi oireita, Eloisan ammattilainen kuvailee.
Yle on varmistanut asiakirjalähteistä, että tapahtunut on totta.
Vuosien 2020 ja 2026 välisenä aikana ammattilaiset ovat tehneet seitsemän raporttia potilasturvallisuutta vaarantavista tapahtumista elintapa- ja ravitsemusneuvonnassa.
Ylen tietojen mukaan kolme raporteista on liittynyt kokokasvisruokavalioon: yksi on tehty ruokavalion neuvomisesta potilaalle ja kaksi Eloisan lääkäreiden pitämistä ruokavalioon liittyvistä julkisista luennoista.
Viimeisin ilmoitus on tehty tammikuussa 2026.
Potilaat eivät suhtaudu asiaan yhtä kriittisesti kuin terveydenhuollon ammattilaiset.
Ylen haastattelemista kuudesta potilaasta vain yksi piti kokokasvisruokavalioneuvontaa kyseenalaisena. Hän koki psyykkisen terveytensä kärsineen sen seurauksena.
Muut potilaat kokivat neuvonnan hyväksi asiaksi tai heillä ei ollut siihen mielipidettä. Yksi oli hakeutunut vastaanotolle varta vasten, kun oli kuullut kokokasvisruokavaliosta neuvovasta lääkäristä.
Eloisan avoterveydenhuollon palveluiden tulosaluepäällikkö Anna-Sofia Simulan mukaan yhdenkään potilaan turvallisuus ei ole vaarantunut.
Soili Kasasesta kritiikki, jonka mukaan kokokasvisruokavalio on liian vaativa, aliarvioi potilaita.
– Ei tätä lähdetä toteuttamaan niin, että kaikki entinen heitetään kerralla pois. Muutoksia tehdään pikkuhiljaa sen verran kuin potilas itse haluaa.
Kandit saivat opetusta ruokavalioon
Keskustelu kokokasvisruokavaliosta kärjistyi Eloisassa noin vuosi sitten. Tuolloin Itä-Suomen yliopiston kansanterveystieteen ja kliinisen ravitsemustieteen yksikön johtaja Pekka Mäntyselkä sai sähköpostin Eloisan sisältä.
Viestin mukaan yliopiston lääkäriopiskelijoille oli opetettu kokokasvisruokavaliota. Se piti paikkansa.
Opiskelijat ihmettelivät tilannetta. Miten on mahdollista, että heille opetetaan ruokavaliota, joka ei ole opintosuunnitelmassa tai ylipäänsä virallisissa ravintosuosituksissa?
Mäntyselkä viesti Eloisan johdolle, että ohjauksen täytyy perustua tieteelliseen näyttöön ja kansallisiin suosituksiin.
Eloisa pyysi asiaan ravitsemusterapian professori Ursula Schwabin mielipidettä. Schwab oli huolissaan etenkin iäkkäiden ja vajaakuntoisten potilaiden ravinnonsaannista.
Schwabin arvion jälkeen johtajaylilääkäri Jaana Luukkonen kielsi kokokasvisruokavalioon opastamisen Eloisassa.
Neuvonta jatkuu kiellosta huolimatta
Soili Kasanen on kiellon jälkeenkin ohjannut potilaita salaa kokokasvisruokavalion pariin.
Kaksi Ylen haastattelemista potilaista kuuli ruokavaliosta ensi kertaa Kasaselta kuukausia sen jälkeen, kun Eloisa kielsi neuvonnan.
Potilaat ovat näyttäneet Ylelle vastaanotolta saamiaan lehtisiä, jossa ohjeistetaan ruokavaliosta.
Yle on nähnyt myös valokuvia Kasasen vastaanottohuoneen seinästä, jossa on ohjeita kokokasvisruokavaliosta raskaana oleville. Kuvat on otettu sen jälkeen, kun neuvominen oli jo kielletty Eloisassa.
Kun Yle kysyi Kasaselta, onko tämä ohjannut kokokasvisruokavaliota kiellosta huolimatta, hän myönsi, että on tehnyt niin.
Videolla Kasanen tunnustaa tekonsa.
Eloisan tulosaluepäällikkö Anna-Sofia Simula kuuli Kasasen toiminnasta ensimmäistä kertaa Ylen haastattelussa. Hän ei kommentoinut asiaa tuolloin vaan vasta myöhemmin sähköpostilla.
Simula kertoo, että Eloisa aikoo selvittää, onko ohjeistuksesta poikettu.
– Ryhdymme asianmukaisiin toimenpiteisiin tarvittaessa. Varmistamme, että jatkossa noudatetaan organisaation ohjeistusta.
Myös tämän jutun alussa mainittu 82-vuotias Aune kertoo, että hän keskustelee kokokasvisruokavaliosta edelleen lääkärinsä kanssa joka tapaamisella. Aunen lääkäri on Ville Miettinen.
Aune ei noudata kokokasvisruokavaliota, mutta syö nykyään enemmän kasviksia. Aunen mukaan Miettinenkin kehotti häntä joustavuuteen syömisessä.
Miettisen mukaan potilaat ottavat kokokasvisruokavalion välillä puheeksi.
Se ei ole ihme, sillä Miettinen on esiintynyt kirjansa kanssa paljon julkisuudessa. Hän kertoo, että ei saa rahaa kirjastaan vaan tulot menevät Suomen elämäntapalääketieteen yhdistykselle. Nykyään Miettinen on yhdistyksen puheenjohtaja.
Miettinen kertoo keskustelevansa potilaiden kanssa kokokasvisruokavaliosta Eloisan linjausten puitteissa. Hän kehottaa lisäämään kasviksia ja kuitua ruokavalioon sekä vähentämään kovaa rasvaa ja suolaa.
Miettinen varoo käyttämästä sanaa ‘kokokasvisruokavalio’, jotta kunnioittaisi Eloisan linjausta.
Videolla Miettinen arvelee, että keskustelu kokokasvisruokavaliosta on lähtenyt väärille raiteille.

