Trooppisen myrskyn Miltonin varoitetaan olevan voimistumassa hurrikaaniksi ja sen ennustetaan lähestyvän Floridaa ensi viikolla.
Yhdysvalloissa ainakin 227 ihmistä on kuollut hirmumyrsky Helenen seurauksena, kertoivat viranomaiset lauantaina paikallista aikaa.
Noin puolet uhreista on Pohjois-Carolinan osavaltion alueelta. Lisäksi hurrikaani johti kuolemiin Etelä-Carolinan, Georgian, Floridan, Tennesseen ja Virginian osavaltioissa.
Helene iski maihin neloskategorian hurrikaanina Floridaan yli viikko sitten.
Helene on uhriluvulla mitattuna Yhdysvaltojen tuhoisin mantereelle iskenyt hurrikaani sitten vuoden 2005, jolloin hurrikaani Katrina johti lähes 1400 ihmisen kuolemaan.
Uhriluvun pelätään vielä nousevan entisestään.
Yhdysvaltain kaakkoisosissa ollaan vielä toipumassa Helenen jäljiltä, kun seuraava potentiaalinen hurrikaani on jo voimistumassa Meksikonlahdella.
Trooppisen myrskyn Miltonin varoitetaan olevan voimistumassa hurrikaaniksi ja sen ennustetaan lähestyvän Floridaa ensi viikolla.
Floridan kuvernööri Ron DeSantis on julistanut hätätilan 35 piirikuntaan Miltonin ennustetun lähestymisen takia.
Lähde: AP