Työ- ja elinkeinoministeriön entinen hallitusneuvos Olli Sorainen väitti Ylen haastattelussa, että Suomi on korruptoitunut maa.
Soraisen mukaan on yllättävää, miten Suomi näyttäytyy kansainvälisten tilastojen valossa ”puhtoisena pulmusena”, vaikka juttuja virkamiesten epäselvistä tekemisistä riittää. Hän kuitenkin painotti, ettei pidä itseään korruptoituneena.
Sorainen tuomittiin käräjäoikeudessa törkeästä lahjuksen ottamisesta ja virkavelvollisuuden rikkomisesta. Tuomiossa on kyse viuluhankinnoista Soraisen lapselle, joihin osallistui marjajätti Polarican entinen toimitusjohtaja, myös ihmiskaupparikoksista syytetty Jukka Kristo. Kristo tuomittiin samassa kokonaisuudessa lahjuksen antamisesta.
Tuomio ei ole lainvoimainen. Sorainen aikoo valittaa tuomiosta ja kiistää syyllistyneensä rikokseen.
Jos virkamieskuntaa ryhdyttäisiin kampaamaan tarkemmin, Soraisen mukaan sieltä löytyisi ”aika monta samanlaista”.
Jutun julkaisun jälkeen Yle pyysi Soraista avaamaan tarkemmin, mitä hän kommenteillaan tarkoitti. Sorainen kieltäytyi haastattelusta.
Asiantuntijat: Epäilyttävää toimintaa enemmän kuin tuomioita
Kaikki suomalainen korruptio ei tilastoissa näy, toteavat myös asiantuntijat. Esimerkiksi Transparency international mittaa vain näkyvää ja havaittavaa korruptiota. Suomi oli mittauksen mukaan viime vuonna toiseksi vähiten korruptoitunut maa.
Muun muassa rakenteellinen korruptio ja hyvä veli -verkostot jäävät kuitenkin tilastoinnin ulkopuolelle, hallintotieteen emeritusprofessori Ari Salminen toteaa.
Viime vuosina Suomessa on tullut vuosittain ilmi kolmisenkymmentä tapausta, joita voi luonnehtia korruptioksi. Ne koskevat muun muassa virka-aseman väärinkäyttöä, petoksia, kavalluksia ja lahjuksia.
Salmisen mukaan epäilyjä on paljon, mutta tuomioistuinkäsittelyyn niitä päätyy vain harvoin.
– Meillä on tilanteita, joissa voidaan katsoa julkisen sektorin toimijan tai virkamiehen vuorovaikutuksen yrityselämään olleen epäilyttävä, vaikka tuomiota ei ole tullut eikä selvää näyttöä ole. Esimerkiksi tietyn yhtiön suosinta on sen tyyppinen asia, joka tulee tämäntyyppisissä epäilyksissä esiin, Salminen toteaa.
Julkisoikeuden professori Tomi Voutilainen Itä-Suomen yliopistosta painottaa kuitenkin viitaten Soraisen ulostuloon, että kun esitetään väitteitä, niiden tueksi pitäisi löytyä myös näyttöä.
Virkatehtävään liittyvistä lahjusrikoksista annetaan tyypillisesti vuosittain yksittäisiä tuomioita, joitakin poikkeusvuosia lukuun ottamatta. Voutilaisen mukaan ainakaan viimeisen kymmenen vuoden ajalta tuomioiden määrässä ei ole havaittavissa erityistä nousua.
– Ainakin tietoon tulleiden rikosten määrä on ollut hyvin vähäinen, Voutilainen summaa.
Vaikka tuomioistuimissa ”samanlaisia” tapauksia eli virkamiesten lahjusrikoksia ei paljon näy, myös Vuotilainen toteaa yksityisen sektorin ja julkisissa tehtävissä toimivien virkamiesten väliseen toimintaan liittyvän joskus epäterveitä piirteitä.
Voutilainen nostaa yhtenä esimerkkinä esiin julkisomisteisten yhtiöiden ja virkamiesten keskinäisen yhteistyön.
– Olen itsekin havainnut toimintaa, jossa olisi syytä arvioida, onko se virkamiehelle sopivaa vai ei. Esimerkiksi valtion ja kuntien omistamien yhtiöiden ja virkamiesten välisessä toiminnassa ja yhteistyössä, jota tehdään myös vapaamuotoisesti, herää kysymys, millä tavoin luottamus virkatoimintaan varmistetaan, Voutilainen huomauttaa.
Asiantuntijat katsovat, että esimerkiksi vuoden 2023 alussa voimaantullut ilmoittajansuojelulaki voi auttaa kitkemään korruptiota muun muassa madaltamalla väärinkäytöksistä ilmoittamisen kynnystä.
Voutilaisen mielestään myös median rooli on tärkeä.
– Moni julkisten varojen käyttöön liittyvä ongelma on noussut esille tiedotusvälineiden kautta, eikä niin, että hallinto olisi itse niihin herännyt. Tämä tietysti kertoo siitä, että hallinnon sisäinen valvonta ei toimi, Voutilainen sanoo.
Salminen toteaa, että valvontajärjestelmä on sinänsä Suomessa. Toinen kysymys on, löytääkö se aina ne tapaukset, joissa esimerkiksi lakia rikotaan.
Lähtökohta kuitenkin on, että virkamieheen luotetaan.
