Sähköverkkoyhtiö haluaa tehomaksulla ohjata asukkaita välttämään tehopiikkejä. Käytännössä pienellä maksulla on vain vähän vaikutusta kuluttajien sähkön käyttöön.
Lahtelaisella omakotitaloasujalla sähkönsiirron tehomaksut ovat jo arkipäivää. Silti he eivät maksa sähkönsiirrosta sen enempää kuin muutkaan.
Kun Lahti Energia otti tehomaksun käyttöön omakotitaloissa viisi vuotta sitten, se laski samalla sähkönsiirron perusmaksua.
Yle uutiset kertoi perjantaina, että sähkönsiirtomaksuihin on tulossa tehomaksut. Hallitus on antanut eduskunnalle sähkömarkkinalain muutosesityksen, ja tehomaksun edistäminen sisältyy esitykseen.
Tehomaksut perustuvat sähkön kulutushuippuihin. Kun sähköä käytetään paljon samanaikaisesti, verkko kuormittuu. Tehomaksujen avulla sähköverkkoyhtiöt haluavat ohjata kuluttajia käyttämään sähköä tasaisemmin.
Tavallinen omakotitaloasukas ei tehomaksua laskussaan juuri huomaa, kertoo Lahden seudun omakotiyhdistyksen puheenjohtaja Heikki Lehtiniemi.
– Se on ollut huomaamaton, koska veloitus on ollut niin pieni, 0,8 euroa kilowatilta.
Lahtelainen omakotitaloasukas maksaa sähkönsiirron perusmaksusta kuusi euroa. Omakotitalon asukas maksaa perusmaksua ja tehomaksua yhteensä noin 15 euroa kuussa.
Monilla verkkoyhtiöillä pelkkä perusmaksu voi olla 25 euroa, maaseudulla jopa 40–50 euroa. Näillä yhtiöillä kuluttaja ei voi itse vaikuttaa sähkönsiirron hintaan. Lahti Energian pientaloasukkailla liikkumavara sähkönsiirtohinnassa on 0–17 euron välillä kuussa.
Jos sähkön kulutus on tasaista pitkin vuotta, lahtelaisen pientaloasukkaan sähkölasku ei tuo yllätyksiä. Jos sähkönkulutus on epätasaista esimerkiksi niin, että asukas alkaa yhtäkkiä käyttää samanaikaisesti kaikkia sähkölaitteita, nousee tehomaksun osuus seuraavassa laskussa.
Maksimissaan Lahti Energian asiakas voi maksaa tehomaksua 17 euroa kuussa. Pientalossa sähköä ei voi kuluttaa enempää kuin 17 kilowattia kerrallaan, sen jälkeen sulakkeet palavat.
Lahti Energian laskutustapa ei kuitenkaan käytännössä kannusta vähentämään sähkönkulutusta. Yhden kuukauden tehopiikki vaikuttaa sähkölaskuun vielä vuoden verran.
Eli, jos lahtelainen pientaloasukas kuluttaa tänään poikkeuksellisen paljon sähköä, näkyy piikki seuraavan kuukauden sähkölaskussa ja sen jälkeen joka laskussa vuoden ajan kulutuspiikistä.
Todennäköisesti tähän on tulossa muutos. Hallitus suunnittelee muutoksia sähkömarkkinalakiin niin, että hinnoittelu kannustaisi kuluttajia vaikuttamaan kulutukseensa ja samalla omaan sähkölaskuunsa paremmin.
Hallitus yhtenäistää siirtohinnoittelua
Energiateollisuuden johtava asiantuntija Ina Lehto kertoo, että hallituksen tavoitteena on yhtenäistää tällä hetkellä varsin kirjavaa sähkönsiirtohinnoittelua. Yhtenä uutena elementtinä olisi tehomaksu, jolla tasattaisiin sähkön kulutuspiikkejä.
– Tehomaksu vaikuttaisi kahdella tavalla. Ensinnäkin asiakas maksaisi sitä enemmän, mitä enemmän hän verkkokapasiteettia tarvitsee. Toiseksi asiakas voisi myös paremmin vaikuttaa itse häneltä perittävään verkkopalvelumaksuun pienentämällä käyttämäänsä huipputehoa.
Sen sijaan laki ei ohjaisi maksun suuruutta, vaan se olisi verkkoyhtiön päätettävissä.
Verkkojohtaja Antti Rautiainen Lahti Energian sähköverkkoyhtiöstä ennakoi, että tehomaksu määräytyisi jatkossa kuukausittain eikä piikki vaikuttaisi enää vuoden ajan sähkölaskuun.
Tällä hetkellä tehomaksun ohjaava vaikutus kuluttajiin on ollut hyvin pientä, sanoo Lahden seudun omakotiyhdistyksen puheenjohtaja Heikki Lehtiniemi.
– Oleellista on, että talossa tiedetään, mikä sähkönkulutus on milläkin hetkellä. Kun astianpesukone pannaan päälle, putoaa tietty osa lämmitystä pois. Silloin tehovuorottelu toimii hyvin.
Sekä Lahti Energian Rautiainen että omakotiyhdistyksen puheenjohtaja Lehtiniemi odottavat, että automaatio tulee kuluttajan avuksi tasoittamaan sähköpiikkejä.
Automaation avulla kuluttaja voi laittaa esimerkiksi sähköauton lataamaan silloin kun haluaa, mutta automatiikka pitää huolen siitä, että auto ottaa verkosta sähköä silloin, kun se on kaikkein halvinta.