tiistai, 25 maaliskuun

Lammen tilanne huomattiin vuonna 2016, kun lähistöllä kuolleet joutsenet tutkittiin Ruokavirastossa. Kuolinsyyksi paljastui lyijymyrkytys.

Suonenjoella sijaitsevan Onkilammen pohjan puhdistussuunnitelma on saanut uuden käänteen.

Lammen pohjassa olevat lyijyhaulit oli alun perin tarkoitus poistaa imuruoppaamalla, mutta nyt ne aiotaan eristää peittämällä. Tavoitteena on, etteivät lammen laulujoutsenet pääse syömään pohjaliejun lyijyisiä kasveja ja hauleja. Peittoeristystä testataan ensi talven aikana.

Peittäminen tehdään sellaisiin kohtiin lammessa, jossa pohja on joutsenten ruokailusyvyydessä eli 0–1,5 metriä.

Peittäminen on huomattavasti edullisempaa kuin ruoppaaminen. Vuonna 2023 imuruoppauksen kustannusarvio oli lähes miljoona euroa. Suonenjoen kaupungin tekninen johtaja Kimmo Hälinen arvioi, että peittäminen maksaisi 50 000–200 000 euroa.

– Summan vaihteluväli on vielä iso, koska työmenetelmiä on ensin suunniteltava ja kokeiltava, Hälinen kertoo.

Onkilammen maaperässä on kymmeniä tuhansia kiloja lyijyä, joka on päätynyt sinne vieressä sijainneelta haulikkoampumaradalta. Rata suljettiin vuonna 2008. Se oli toiminnassa noin 40 vuotta.

Lammen tilaa on selvitetty jo vuosien ajan

Onkilammen tilanne alkoi paljastua vuonna 2016, jolloin suonenjokelainen lintuharrastaja Olli Korhonen löysi kuolleen joutsenen. Korhonen halusi selvittää oudosti käyttäytyneen linnun kuolinsyyn ja lähetti sen tutkittavaksi Ruokavirastoon. Kaikkiaan hän on lähettänyt sinne noin 20 joutsenta, jotka kaikki olivat kuolleet lyijymyrkytykseen.

Pohjois-Savon ely-keskuksen tavoite on suojella rauhoitettuja joutsenia lyijymyrkytykseltä. Ympäristönsuojelu- ja ilmastoyksikön päällikön Jorma Lappalaisen mukaan peittämisellä ei kuitenkaan voida taata, etteikö lintuja kuolisi jatkossa.

– Hauleja löytyy laajasti myös lampea ympäröivältä suolta, Lappalainen kertoo.

Onkilammen tilaa on selvitetty kahteen eri otteeseen. Ensimmäisessä, vuonna 2017 tehdyssä selvityksessä todettiin, että alueella ei tarvitse tehdä kunnostustöitä.

Tuolloin Suonenjoen kaupunki ja Pirkanmaan ely-keskus selvittivät alueen ympäristöriskejä ja puhdistustarvetta. Tutkimuksissa otettiin näytteitä maaperästä, vesikasvillisuudesta ja vedestä.

Samalla todettiin, ettei ampumaradasta aiheudu merkittäviä ympäristö- tai terveysriskejä. Vettä voi juoda ja lammen kaloja syödä turvallisesti.

Sen jälkeen Pohjois-Savon ja Pirkanmaan ely-keskukset päätyivät toiseen lopputulokseen, jonka mukaan lampi on kunnostettava.

Joutsenet odottavat lammella vesien sulamista

Onkilampi ei ole joutsenille varsinainen pesimälampi. Joutsenet asettuvat sinne esimerkiksi keväisin odottamaan muiden vesien sulamista. Joutsenpari on yrittänyt pesiä paikalla vain muutamana vuonna, kertoo Olli Korhonen

Tänä keväänä joutsenet eivät ole vielä tulleet. Lampi on lumen ja jään peitossa. Korhonen kertoo, että lampi sulaa yleensä varhain, koska siinä on voimakkaita pohjavesivirtauksia.

Tavallisesti ensimmäinen joutsenpari tulee paikalle yleensä maaliskuun lopussa tai huhtikuun alussa.

Jaa.
Exit mobile version