tiistai, 22 lokakuun

Anna-Kristiina Korhosen mukaan Länsiradan osakassopimuksen kustannukset eivät välttämättä ehdi ensi vuoden talousarviomenettelyyn.

Salon kaupunginjohtajan Anna-Kristiina Korhosen mukaan Länsiradan maksuosuudet hiertävät edelleen kunnissa. Kuva: Tarja Hiltunen / Yle

Länsiradan radanvarsikuntien neuvottelut rakennusvaiheen kustannuksista ovat yhä kesken. Asiasta kertoo Salon kaupunginjohtaja Anna-Kristiina Korhonen Ylelle.

Kunnat ovat neuvottelleet syksyllä siitä, miten radan ensimmäisen rakennusvaiheen kustannukset jakautuvat osakaskuntien kesken. Neuvotteluissa ovat mukana Turku, Espoo, Salo, Vihti, Lohja ja Kirkkonummi.

Helsinki ei aio osallistua Länsiradan rakennusvaiheen rahoittamiseen.

Kunnat eivät niele maksuosuuttaan

Kesällä kunnat ja valtio pääsivät esisopimukseen rakennusvaiheen kustannuksista.

Esisopimuksen mukaan osakaskunnat jakaisivat 400 miljoonan osuuden ja valtio rahoittaa toiset 400 miljoonaa euroa. Lisäksi ulkopuolista rahoitusta tarvitaan noin 500 miljoonaa.

Länsirata jäi heinäkuussa ilman EU:n komission CEF-tukea, jota hankkeelle haettiin 176,28 miljoonaa euroa.

EU-rahan epäämisen jälkeen kritiikki Länsiradan kustannuksia kohtaan nousi kunnissa voimakkaasti.

Salon kaupunginjohtaja Anna-Kristiina Korhonen kirjoittaa sähköpostivastauksessaan, että tyytymättömyyttä osuuksiin on yhä.

– Kuntien osuus vaikuttaa edelleen liian suurelta.

EU-rahaa hanke voi yhä saada myöhemmillä hakukierroksilla.

Ensi vuoden budjetin osalta kiire

Länsiradan rakennustöiden suunnittelun on tarkoitus alkaa ensi vuonna. Kunnilla on kiire sisällyttää suunnittelusta koituvat kustannukset ensi vuoden osalta talousarvioihin. Salon maksuosuudesta ei kuitenkaan ole Korhosen mukaan tietoa.

– Ei ole olemassa esitystä asiasta. Neuvotteluiden etenemisestä riippuen on mahdollista, että osakassopimus ei ehdi talousarvioaikatauluun, vaan se käsitellään eri aikataulussa.

Kuntien neuvottelutuloksista on määrä pitää tiedotustilaisuus keskiviikkona päivällä.

Jaa.
Exit mobile version