Metsäkeskus selvittää, voisiko kirjanpainajan syömistä puista saada jatkossa parempaa hintaa. Tällä hetkellä isot metsäyhtiöt eivät kelpuuta niitä sahoilleen.
Lappeenrannan kaupunki myi lokakuussa kirjanpainajan tuhoaman metsän puita ja sai niistä 74 000 euroa. Metsäyhtiö Stora Enso osti puut energiapuuksi eli poltettavaksi.
Puut olivat peräisin noin neljän kilometrin päässä kaupungin keskustasta sijaitsevalta Pajarilan tuhoalueelta, jossa kirjanpainajat ovat kuivattaneet kuusikkoa.
Kirjanpainajat ja muut tuholaiset verottavat puun arvosta pahimmillaan 70 prosenttia, kertoo kaupungingeodeetti Riitta Ruutiainen.
Metsäkeskuksen mukaan tuhoalueiden puista voisi saada jopa kaksi kertaa parempaa hintaa, jos ne myytäisiin tukkipuuna sahojen käyttöön.
Tukkipuun hinta on 80 euron paikkeilla kuutiolta ja energianpuun 40 euron. Lappeenrannan kaupunki menetti siis laskennallisesti jopa 70 000 euroa.
Isot sahat eivät hyväksy
Metsänhoidon asiantuntija Juho Kokkonen kertoo, että kirjanpainajan tuhoamat puut ovat usein käyttökelpoisia.
– Jos hyönteistuhot, kuten kirjanpainajatuhot, havaitaan tarpeeksi nopeasti, voi kuusi päätyä täysihintaiseksi tukkipuuksi, sanoo Kokkonen.
Pienet sahat ostavat tuhoalueiden puita jo tällä hetkellä, mutta suurten metsäyhtiöiden sahat eivät niitä kelpuuta.
– Metsäteollisuuteen suuressa mittakaavassa ei kelpaa kuusipuutavara, josta on jo kaarna tippunut pois.
Selvitystyö käynnissä
Metsäkeskus selvittää parhaillaan yhteistyössä Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulun kanssa sitä, miten tuhoalueiden puita voisi jatkojalostaa monipuolisemmin. Tätä kautta myös maanomistaja saisi puista paremman korvauksen.
Uudet käyttötavat tuhoalueiden puille olisivat rahanarvoisia asioita, sillä kirjanpainajien aiheuttamat tuhot ovat kasvaneet Kaakkois-Suomessa vuosi vuodelta. Ilmaston lämpeneminen suosii kirjanpainajaa.
Käynnissä olevassa selvityksessä tutkitaan sitä, miten hyönteistuho vaikuttaa esimerkiksi puun lujuuteen ja käytettävyyteen. Tavoitteena on luoda tarkemmat kriteerit hyvälaatuisen puun tunnistamiseen.
– Näiden kriteerien pohjalta siellä metsäkoneen kuljettajan kopissa asti pystytään paremmin tunnistamaan, mitkä puut ovat sahatavaraksi kelpaavaa, sanoo Kokkonen.
Parhaassa tapauksessa jopa suuret metsäyhtiöt joustaisivat nykyisestä karkeasta jaottelustaan ja alkaisivat hyväksyä tuhoalueiden puita sahoilleen.
Juho Kokkonen arvioi, ettei kirjanpainajan käsittelemästä puusta jatkossakaan saisi aivan täyttä sahatavaran hintaa.
– Mutta mahdollisesti kuitenkin enemmän kuin pelkästä energiapuusta, sanoo Kokkonen.
Tuholaisten kuten kirjanpainajan kynsiin joutuneiden puiden myynti ei ole tavatonta: alkuvuodesta Lappeenrannan kaupunki myi toisenkin erän hakkeeksi.
Energiapuuksi puut ovat kelvanneet hyvin varsinkin energiakriisin aikana.
– Energiapuun arvo on kuitenkin sahapuuta alempi ja tuottaa metsänomistajalle merkittävästi vähemmän tuloa, sanoo Lappeenrannan kaupungingeodeetti Riitta Ruutiainen.
VIDEO: Stora Enso kartoittaa kirjanpainajan tuhoja Lappeenrannassa myös ilmakuvien ja tekoälyn avulla.



