Kun kaunokirjoitus poistettiin koulujen opetussuunnitelmasta, koululaisten käsiala muuttui. Nyt lapset toivovat oppivansa vanhaa koukeroista kaunoa.
Minna Kaipainen,
Pyry Sarkiola
Aamun ensimmäisellä tunnilla Korian koulussa Kouvolassa on keskittynyt tunnelma. Ryhmä neljäsluokkalaisia kuljettaa kärsivällisesti lyijykynää paperin pinnalla, johon piirtyy koukeroisia kirjaimia.
Luokanopettaja Katja Sorsa opettaa valinnaisaineena kaunokirjoitusta oppilaiden omasta toiveesta.
– Olen ollut tosi yllättynyt siitä, että lapset itse toivoivat tällaista ja siitä, miten helposti he ovat tämän oppineet, sanoo Katja Sorsa.
Eikä Korian koulu ole ainoa. Kaunokirjoitusta opetetaan valinnaisaineena myös esimerkiksi Turussa ja Oulussa. Tämän lisäksi sidosteista käsialakirjoitusta opetetaan esimmerkiksi Steinerkouluissa edelleen.
Oulussa Martinniemen koulun viidesluokkalaiset ovat toivoneet kaunokirjoitusta muun muassa sen vuoksi, että osaisivat lukea sitä esimerkiksi isovanhempien lähettämistä korteista. Kaunokirjoitusta haluttaisiin käyttää myös omassa allekirjoituksessa.
Lasten mielestä suurin ero kaunokirjoituksen ja nykyisin opetettavien kirjaimien välillä on siinä, miten kaunokirjaimet liittyvät toisiinsa.
– On todellakin hitaampaa kirjoittaa, kun kirjaimet pitää liittää yhteen ja ne on koukeroisia. Mutta toisaalta kirjoittaminen on erilaista ja kivaa, koska kaunokirjoitus on kauniimpaa, sanoo Venla Yli-Kankahila.
– En osaa selittää, mutta kaunokirjaimissa on lopussa joissain kirjaimissa se pieni käkkärä, jota ei tekstauskirjaimissa ole. Se on vähän vaikea, kuvailee puolestaan Isla Inkala.
Kirjainten sidostaminen onkin vaatinut eniten harjoittelua. Kynä ei kirjoittaessa nouse paperista vaan yksittäiset kirjaimet liittyvät seuraavaan kirjaimissa olevien päätteiden avulla.
Korian koulussa kaunokirjoitusta opettava Katja Sorsa kuuluu itse viimeiseen ikäluokkaan, joka Kuusankoskella opetteli koukeroiset kirjaimet vuonna 1987. Hänen jälkeensä tullut ikäluokka opetteli yksinkertaisemmat tyyppikirjaimet.
Sidosteinen käsialakirjoitus eli arkisemmin kaunokirjoitus putosi pois useimmista peruskoulun opetussuunnitelmista syksystä 2016. Siitä lähtien painopiste on ollut sujuvan tekstaamisen ja näppäintaitojen opetuksessa.
– Muutos ei vapauttanut käsin kirjoittamisesta, vaan keskityttiin kehittämään omaa käsialaa yhden kirjaimiston pohjalta. Sujuvan käsialan muotoutumiseen tarvitaan riittävästi harjoitusta, huomauttaa opetusneuvos Minna Harmanen Opetushallituksesta.
Opetussuunnitelman perusteet eivät enää edellytä kirjainten liittämistä toisiinsa, mutta sitä ei myöskään kielletä, jos se tukee kirjoittamisen sujuvuutta.
– Opettaja voi kannustaa sidostamiseen, jos käsiala alkaa kehittyä siihen suuntaan. Mutta koska nykyisissä kirjaimallissa ei ole päätteitä, se ei houkuttele sidostamiseen, sanoo Minna Harmanen.
Yhdeksättä vuotta käytössä olevat kirjainmallit muotoillut Jarno Lukkarila on suunnitellut, kuinka kirjaimet voi myös sidostaa yhteen kuten vanhat kaunokirjaimet.
– Kirjaimet on suunniteltu siten, että ne seuraavat käsin kirjoittamisen luonnollista liikettä. Kouluille voisi tarjota tukimateriaalia, jonka avulla nykyisillä kirjaimilla voi kirjoittaa sidosteista käsialaa, sanoo Jarno Lukkarila.
Opetushallituksessa ei ole tietoa, ovatko kirjainmallit lähteneet luonnostaan sidostumaan vai eivät. Opettajilta ei myöskään ole kantautunut kritiikkiä nykyisin opetettavista kirjaimista, päinvastoin.
Saadun palautteen perusteella oppilaiden käsiala on muuttunut selkeämmäksi sen jälkeen, kun sidosteisen käsialan opetus lopetettiin. Vaikka kirjoittaminen on hitaampaa, on lopputulos huomattavasti luettavampi.
Luokanopettaja Katja Sorsa arvioi, että oppilaille muodostuu oma käsiala kolmannella ja neljännellä luokalla.
– Persoonallinen tyyli muodostuu riippumatta siitä, millaisella kirjaimistolla on opetellut kirjoittamaan. Tietenkin se on nykyisin erilaista, koska kirjaimet eivät ole sidoksissa toisiinsa, kertoo Katja Sorsa omien kokemustensa perusteella.
Vaikka koneella kirjoittaminen on lisääntynyt, tarvitaan sujuvaa käsialaa edelleen esimerkiksi muistiinpanojen tekemiseen. Käsinkirjoittaminen on oppimisen työkalu. Kirjoitustaidon puute ei saa estää oppimista ja oppimisen näyttämistä.
– Kirjoittaminen on ilmaisun väline. Täytyy olla sopivasti harjaantunut kirjoittaja, että työkalu on hallussa, sanoo opetusneuvos Minna Harmanen.
