Suomeen on paennut Venäjän hyökkäyssotaa kymmeniätuhansia ukrainalaisia. He harkitsevat nyt, tuleeko Suomesta heidän uusi kotimaansa.
Yle tapasi joulun alla kaksi ukrainalaisperhettä. Tässä jutussa he kertovat elämästään Suomessa.
Petrenkon perhe on jo tehnyt päätöksensä.
– Lastemme elämä on etusijalla. Teemme niin kuin he pyysivät, he haluavat olla täällä, perheen isä Vitalii Petrenko sanoo kotinsa keittiössä Forssassa.
Vastaanottokeskuksessa Espoossa asuva Yurii Liashchevskyin ja Oksana Liashchevskan perhe vielä harkitsee Suomeen jäämistä.
– Emme voi vielä tehdä lopullista päätöstä, se riippuu monista tekijöistä. Ensimmäinen on tilanne Ukrainassa, perheen isä Yurii sanoo.
Ukrainalaisten aikeet jäädä ovat vahvistuneet sodan kestäessä, kertovat sisäministeriön kyselyt. Vuonna 2022 reilu neljännes ukrainalaisista kertoi, ettei aio palata Ukrainaan. Vuoden 2023 lopussa jo noin puolet sanoi niin.
Saman kyselyn mukaan yli 90 prosenttia ukrainalaisista on tyytyväisiä elämään Suomessa. Suurimpia haasteita ovat suomen kieli ja työnsaanti.
Toive palata on tuskin vahvistunut kuluneena vuonna. Suurin osa ukrainalaisista on tullut pahiten kärsineistä Ukrainan itä- ja eteläosista.
Ylen haastattelemat perheet ovat etelästä, läheltä Mustaamerta.
– En tiedä, miksi tämä sota jatkuu, Vitalii Petrenko miettii.
Paineita ukrainalaisten päätökseen luo myös EU:n ja Suomen politiikka. EU-maiden tilapäisen suojelun ukrainalaisille on määrä päättyä maaliskuussa 2026.
Hallituksen ohjelma pyrkii auttamaan uuden elämän alkuun muun muassa vauhdittamalla ukrainalaisten siirtymistä vastaanottokeskuksista kuntien asukkaiksi.
Venäjän hyökkäyssodan jatkuessa ukrainalaisperheet valmistautuvat Suomessa jouluun. Se on nyt myös Ukrainassa joulukuun 25. päivä. Ennen se oli 7. tammikuuta, kuten Venäjällä.
Petrenkon perheen unelma Ukrainassa murskautui
Petrenkoilla oli Ukrainassa unelma: oma puutalo metsän siimeksessä.
– Tuntuu, että unelma voi toteutua Suomessa, isä Vitalii sanoo kotonaan Forssassa.
Koko perhe istuu pienen keittiön pöydän ääressä: isä Vitalii, äiti Tetiana, tytär Polina, 11, pojat Matvii, 9, ja Artem, 6.
Joulu on tulossa, ulkona satelee lunta ja olohuoneessa on joulupukkiverhot.
Näin perheen äiti kertoo videolla ukrainalaisesta joulunvietosta:
22. helmikuuta 2022 perheen unelma Ukrainassa murskautui, kun Venäjä aloitti suurhyökkäyksen.
Petrenkot asuivat Vasylivkan kylässä Odessan hallintoalueella. Vaikka Petrenkojen koti säästyi, sota oli läsnä.
– Oli räjähdyksiä ja hälytyksiä. Menimme usein kellariin suojaan. Se oli todella vaikeaa lapsille, Tetiana kertoo.
Tetiana ja Vitalii päättivät jättää kotimaansa lasten turvallisuuden vuoksi. Äiti tuli Suomeen lokakuussa 2022, ja isä lasten kanssa helmikuussa 2023.
– Olimme lukeneet, että Suomi on maailman onnellisin maa, Tetiana kertoo.
Näin Tetiana ja Vitalii kertovat päätöksestä jäädä Suomeen videolla:
Työpaikalla valmistetaan luotiliivejä
Heti alusta on näyttänyt, että Petrenkojen elämä ei jää Suomessa väliaikaiseksi.
He kertovat pientä ylpeyttä äänessään tulevansa toimeen jo omillaan. Perhe ei saa yhteiskunnalta enää muuta taloudellista tukea kuin reilun 300 euron lapsilisät kuukaudessa.
Kun Petrenkot tulivat Forssaan helmikuussa 2023, Tetiana sai vastaanottokeskuksen työntekijältä listan. Siinä oli mahdollisten työpaikkojen sähköpostiosoitteita.
– Kirjoitin jokaiseen osoitteeseen ja puolentoista viikon kuluttua menin töihin, Tetiana kertoo.
Pian myös Vitalii sai töitä samasta yrityksestä.
– En tiedä, oliko meillä onnea vai tarvittiinko silloin ihmisiä, hän sanoo.
Monilla ukrainalaisilla on erityisesti kielitaidon puutteen vuoksi vaikeuksia saada töitä. Enemmistö ei osaa englantiakaan. Vain noin neljännes sodan aikana Suomeen tulleista ukrainalaisista on töissä.
Petrenkot työllistyivät nopeasti forssalaiseen yritykseen, joka valmistaa muun muassa luotiliivejä ja muita suojavarusteita Suomen puolustusvoimille ja poliisille.
Ukrainassa Tetiana oli kotiäiti ja Vitalii kaivurinkuljettaja.
Tilapäisen suojelun sijaan Tetjana ja Vitali saivat nopeasti työluvat, vuoden 2023 lopussa. He kiittävät avusta C.P.E-yrityksen toimitusjohtajaa Harri Kolua.
Vastaanottokeskuksen asiakkaista Petrenkot siirtyivät kunnan asukkaiksi helmikuussa 2024, heti kun se oli mahdollista, vuosi sen jälkeen, kun koko perhe oli tullut Suomeen.
– Ehkä aloimme ymmärtää paremmin, että olemme itse vastuussa, koska maksamme itse asunnosta ja palveluistamme, Tetiana kertoo.
”Suomalaiset kunnioittavat ukrainalaisia”
Petrenkot sanovat, että elämässä ei ole nyt oikeastaan muita suurempia ongelmia kuin suomen kieli. On vuokra-asunto, työtä, lapset koulussa ja päiväkodissa.
Petrenkot ovat kiitollisia suomalaisten avusta ja ystävällisyydestä.
– He ymmärtävät, mitä sota Venäjän kanssa on, joten ehkä he suhtautuvat kunnioituksella ukrainalaisiin, Tetiana sanoo.
Kysymys sodasta ja Ukrainan tilanteesta on Petrenkoille tuskallinen.
– Nuoret ihmiset kuolevat, perheet jäävät ilman isää ja vaimot ilman miestä. Vaikea ymmärtää, mitä tämä on, Vitalii sanoo.
Petrenkojen kahden huoneen kerrostaloasunto on säilynyt sodassa ehjänä, mutta perhe ei halua palata sinne, vaikka Ukrainassa asuu muun muassa Vitaliin äiti, lasten isoäiti. Tetianan vanhemmat asuvat toistaiseksi Suomessa.
Kun sota joskus päättyy, Petrenkot matkustavat Ukrainaan myymään asuntonsa.
Sitten on aika toteuttaa unelma Suomessa ja ostaa puutalo metsän siimeksestä.
Liashchevskyin perhe: Suomi pelasti isän hengen
Kun Venäjä oli hyökännyt helmikuussa 2022 Ukrainaan, Yurii Liashchevskyin ja Oksana Liashchevskan perheellä oli suuria omia murheita.
Yurii-isä sairasti pahanlaatuista syöpää ja tytär Viktoriia, 12, ykköstyypin diabetesta, joka oli huonossa tasapainossa. Hän joutui tehohoitoon korkeiden sokeriarvojen vuoksi.
Perhe asui Pervomaiskin kaupungissa Mykolajivin hallintoalueella. Heillä oli kaksi syytä lähteä: Venäjän ohjukset ja tarve saada parempaa hoitoa.
– Emme itse valinneet Suomea, vaan vapaaehtoiset auttoivat meitä. Terveydentilani oli hengenvaarallinen, Yurii kertoo vastaanottokeskuksessa Espoon Miilukorvessa.
Perhe on hyvin kiitollinen isän ja tyttären hoidosta Suomessa.
– Minulle tehtiin uusi leikkaus, jossa poistettiin syövän etäpesäkkeet. Viktoriian diabetes on saatu vakautettua. Hänelle annettiin insuliinipumppu, jota emme olisi voineet Ukrainassa ostaa, Yurii kertoo.
Näin Yurii arvioi sotaa ja Ukrainan tilannetta videolla:
Lääkäriin pääsy huolettaa, jos siirtyy kuntaan
Perhe saapui Suomeen 9. kesäkuuta 2023. Ensin he asuivat Espoon Nihtisillan vastaanottokeskuksessa. Saman vuoden syyskuussa perhe muutti Miilukorveen.
Siellä perhe sai kahden huoneen asunnon, mutta joutui myöhemmin siirtymään yhden huoneen asuntoon. Tyttären soppi on sermin takana. He eivät silti valita.
– Meillä on kaikki mukavuudet: kylpyhuone, keittiö ja parveke, Yurii esittelee pientä asuntoa.
Elämä on muutenkin niukkaa. Kuukaudessa on pärjättävä kolmen hengen 718 euron vastaanottorahoilla. Se oli aiemmin 811 euroa, mutta hallitus leikkasi tukea syyskuun alussa.
Raha riittää, kun Oksana hakee täydennystä ruokajonoista. Tärkeintä perheelle kuitenkin on, että he saavat maksutta isän ja tyttären lääkkeet ja hoidon.
Perhe on ollut Suomessa jo yli vuoden, joten he voisivat siirtyä kunnan asukkaiksi. Siinä heitä huolettaa erityisesti hoidon saanti.
– Vastaanottokeskuksessa saamme apua sekä ohjaajalta että sairaanhoitajalta. Jos tarvitsemme lääkärin apua, tiedämme keneen ottaa yhteyttä. Emme ole yksin, kuten kunnassa voisi olla, Oksana sanoo.
Perhe ei ole vielä päättänyt, jääkö Suomeen vai palaa Ukrainaan. Asunto on ehjänä kotikaupungissa. Yuriin ja Viktoriian terveys on silti tärkeintä, ja Ukrainassa he eivät saisi Suomen tasoista hoitoa.
– Ensimmäinen asia on, että sotatoimien, tuhojen ja ihmisten tappamisen on loputtava. Meillä on monia ystäviä ja sukulaisia, jotka ovat kuolleet siellä, Yurii kertoo.
EU-maiden tilapäinen suojelu ukrainalaisille loppuu näillä näkymin maaliskuussa 2026.
– Toivon, että siihen mennessä meillä on jo selvä päätös, Yurii sanoo.
Unelma Suomessa: terveyttä, kielitaitoa ja ystäviä
Yurii ja Oksana ajattelevat ennen muuta Viktoriian tulevaisuutta. Aluksi vanhemmat eivät päästäneet tytärtään vapaasti liikkumaan. Nyt he ovat vakuuttuneet Suomen turvallisuudesta.
– Menen tietenkin illalla häntä vastaan bussille, mutta voimme rauhallisesti päästää hänet menemään, toisin kuin Ukrainassa, Yurii kertoo.
Muitakin ilon aiheita on. Perhe ei ollut esimerkiksi tottunut kotiseudullaan monipuoliseen ja täsmälliseen julkisen liikenteeseen.
Raha rajoittaa harrastamista. Viktoriia joutui luopumaan Suomessa ilma-akrobatiasta, koska harrastus maksoi 100 euroa kuussa. Nyt hän käy taidekerhossa.
Näin perhe kertoo videolla unelmistaan Suomessa:
Moniin harrastuksiin ei onneksi tarvitse paljon rahaa. Yurii ja Oksana ovat käsistään taitavia. Oksana ompelee, Yurii hakee viallisia laitteita korjattavaksi.
Perhe käy kirjastossa ja uimahalleissa. Syksyllä he pyöräilivät metsään sieneen.
– Suomen luonto on fantastinen: metsät, järvet, kalliot, rentoutumispaikat, raikas ilma ja vesi, Yurii sanoo.
Yurii ja Oksana työskentelivät opettajina Ukrainassa. Yurii opetti ammattikoulussa teknistä piirustusta ja työturvallisuutta, Oksana peruskoulussa kotitaloutta.
Suomessa he eivät ole hakeneet töitä Yuriin hoitojen ja kielitaidottomuuden vuoksi.
– Terveyteni on vakiintunut, lapsi on koulussa, hänellä on kaikki hyvin, joten nyt meidän on panostettava enemmän kielen oppimiseen.
Kielitaidottomuus on vaikeuttanut myös ystävien saamista.
– On tyttöjä, joita tervehdin, kysyn miten heillä menee, mutta en vielä puhu paljon, Viktoriia kertoo.
