Yhdysvaltain Las Vegasin Uudenvuodenpäivän autopommitapaus saa yhä oudompia piirteitä.
Las Vegasin Trump International Hotel -hotellin edessä autopommin räjäyttänyt mies oli Yhdysvaltain asevoimien erikoisjoukkojen sotilas, CNN uutisoi.
37-vuotias mies ampui itsensä juuri ennen autopommin räjähdystä Uudenvuodenpäivänä. Mies oli pakannut Tesla Cybertruck -katumaasturin tavaratilaan ilotulitteista ja polttoaineista kasatun pommin. Räjähdyksessä loukkaantui seitsemän ihmistä.
Tapaus hämmentää viranomaisia. Pommittaja oli viisinkertaisesti pronssitähti-sotilasansiomitalilla palkittu maavoimien Green Berets -erikoisjoukkojen sotilas. Hän oli palvellut muun muassa Afganistanissa useaan otteeseen.
Hän oli myös tuore isä. Pommi-iskun aikaan mies oli palveluksessa sijoitettuna Saksaan, mutta hän oli Yhdysvalloissa vierailemassa vaimonsa ja lapsensa luona.
Mies ei ollut poliittisesti sitoutunut mihinkään puolueeseen. Hän oli palvelustoveriensa mukaan kehunut Donald Trumpin ensimmäisellä kaudella useita kertoja Trumpin suhtautumista maan asevoimiin.
Miehen palvelustoverit kehuivat häntä ”isosydämiseksi” sotilaaksi, joka ei ollut agressiivinen. Hän oli edennyt sotilasurallaan erikousjoukkojen ylikersantiksi, joka olisi taannut todennäköisesti hyvät uranäkymät myös siviilipuolella.