lauantai, 5 lokakuun

Levi ja Ruka avasivat laskettelukauden jo tänään. Muut hiihtokeskukset tulevat perässä. Esimerkiksi Ylläksen avaustavoite on vasta marraskuun puolivälissä.

Juha Hintsala,

Ensio Karjalainen,

Raimo Torikka

Kuusamon Ruka avasi laskettelukauden melkoisessa vesisateessa. Sateesta huolimatta Rukan rintesiin ryntäsi hissien avautuessa satoja laskettelijoita eri puolilta Suomea.

Laskettelukausi käynnistettiin myös Kittilän Levillä. Siellä avattiin eturinne, hissit ja vajaan kahden kilometrin mittainen säilölumilatu.

Molemmissa hiihtokeskuksissa rinteet on saatu käyttöön viime keväänä säilötyn lumen turvin.

Rukalla säilöttyä lunta on pidetty muhakerrosten ja pressujen alla kesän yli noin 160 000 kuutiota. Vaikka kesä oli lämmin ja sateinen, lumi säilyi yllättävän hyvin suojien alla.

Videolta voit katsoa tunnelmia kauden avautumistunnelmia Rukalta:

Paimiolainen Ilkka Vuorio ennätti Rukan rinteeseen heti hissien avauduttua.

– On tosi hienoa, että Suomessa saadaan laskettelukausi auki näin aikaisin. Pääsin heti tunnelmaan kiinni, vaikka keli ei ole ihan paras mahdollinen.

Rukalla avattiin kolme rinnettä. Totuttuun tapaan rinteet kävi testaamassa myös Rukakeskuksen paikallisjohtaja Matti Parviainen.

– Viime vuonna avajaisissa oli noin 700 kävijää, mutta tänä vuonna jäädään sään vuoksi varmaan noin viidensadan paikkeille.

– Laskettelijoita on rinteessä enemmän kuin marjametsässä, Parviainen naurahtaa.

Levin rinteisiin ensimmäisten joukossa kiiruhti Joonas Kakko, joka oli voittanut mökkiviikonlopun avajaisajankohdalle. Kakko jäi kaipaamaan rinteiltä lisäpitoa.

– Oli hirveän pehmeä. Ilmeisesti vaatii hieman pakkasta, hän tuumii.

Levin alppilukiolaisten Venne Lapinniemen ja Eemil Männikön tuntuma oli sama. Laskettelemaan pääsy tähän aikaan vuodesta on kuitenkin heistä hieno juttu.

Juttua korjattu 4.10.2024 kello 19:43: Levillä avattiin aamupäivällä eturinne, ei monta rinnettä, toisin kuin jutussa aiemmin kerrottiin.

Juttua muokattu 4.10.2024 kello 19.43: Juttuun lisätty tietoa ja kuvia Levin avajaispäivästä.

Jaa.
Exit mobile version